Kun taikaelämästä tuli totta
Havahdun yhä useammin kokemukseen siitä, että elämässäni todella on taikaa. Toisinaan tuntuu että elän täysin omassa kuplassani, johon kyllä mahtuu muutama muukin, mutta jos eksyy uutisten tai ns. ulkomaailman todellisuuteen, tajuaa omansa olevan aivan eri luokkaa. Jo jokin aika sitten päivitin vanhan sanonnan ”liian hyvää ollakseen totta” uusille urille. ”Niin hyvää, että sen on pakko olla totta” vastaa mielestäni paremmin asian oikeaa kantaa. Voisipa tässä samalla uudistaa muutaman muunkin kansamme sananlaskun. Eikös ”Kel Onni on se Onnen jakakoon” kuulostakin paremmalta kätkemisen sijaan? Jakaessamme onnemme voimme inspiroida sillä muitakin, sen sijaan että piilottaisimme ja salaisimme ihanan onnen tunteemme.
Kuva Sacred Pregnancy ohjaajakoulutus- retriitiltä, kuvaaja Sari Mattsson.
Taikaelämässä ei ole kuitenkaan kyse siitä, että elämä olisi jatkuvaa kultasäihkettä ja sateenkaaria.. Vai onko sittenkin..? Toisinaan tulee harmaampia päiviä, joskus ukkospilvet peittävät auringon. Taikaelämä on kuitenkin kaikkien sävyjen näkemistä, elämän kokemista aidosti ja autenttisesti. Mitä enemmän elän sydämestäni käsin, en odotuksistani / epäilyistäni / tai muista mielen luomista ongelmista, voin kokea joka hetkessä taikaa, ihan vain olemassaolon mysteerisyydestä.
Koen elämän taianomaisuuden juuri niissä hetkissä kun olen oikeasti läsnä. Taikahetkiä ovat ne kun saan: kasvattaa ruokaani omalla maalla rakkaani kanssa, juoda puhdasta lähdevettä, nukkua hirsimökissä, luoda innostuksen vallassa raakakakkua perheelleni, laulaa piirissä yhdessä muiden kanssa, löytää itseni maisemista, joiden kuvan olen liimannut unelmakarttaani muutama vuosi sitten.. Taikaelämä koostuu niin yksinkertaisista asioista, että ne saattavat helposti jäädä huomaamatta. Uskon vahvasti vetovoiman lakiin ja sitä on helppo todentaa omassa elämässä päivittäin. Mitä enemmän annamme energiaa ja huomiotamme asioihin, sitä vahvemmin ne ilmentyvät. Mitä enemmän keskitymme kiitollisuuteen- sitä enemmän huomaamme asioita, joista olla kiitollinen. I count my blessings- and they are plenty.
Hiljentyminen on oman viisaan itsensä kuuntelemista. Kuva: Sari Mattsson
Toisinaan saan itseni vielä kiinni kokemasta syyllisyyden hippusia taikaelämästäni. Onko minulla tosiaan lupa elää näin maagisen kaunista todellisuutta? Nopeasti palaan taas totuuteeni, siihen etten usko sen olevan keneltäkään pois, vaan päinvastoin. Siksi, että sydämeni pohjasta toivon näkeväni maailman kauniina paratiisina, saan jo elää siinä! Ja omalla onnellani nostattaa muitakin ihmisiä onneen – huomaamaan kauneuden hippuset ja ympäröivän runsauden. ”Liian hyvää ollakseen totta” sanonnan takana piileekin pelko. Pelko sen kaiken hyvän menettämisestä, jonka on saanut osakseen. Entäpä, jos se kaikki hyvä onkin meille syntymälahjana annettu? Entäpä jos Suuren Luojan suunnitelma onkin runsauden täyteinen planeetta, jonka kaikilla olennoilla on hyvä olla? Entäpä jos olemmekin luoneet kaiken puutteen ja kärsimyksen aivan itse?
Voimme jokainen omalla kohdallamme hiljentyä ja löytää vastaukset. Taikaelämän eläminen voi vaatia mielen uudelleen ohjelmointia, vanhoista käsityksistä irtipäästämistä, antautumista ja sydämen avaamista! Ja vain kaiken näkemistä lapsenlailla viattomin silmin. Mutta mitään taikakonsteja ei tarvita ;)
Rakkaudella Juhannustaikoja toivottaen,
Vesihelmi