Jaettu ilo Rakkauden Paratiisissa
Kuvittele mielessäsi Maailma, jossa kenelläkään ei ole puutetta mistään. On puhdasta ruokaa, raikasta ilmaa, kirkasta vettä, materiaa sen verran kuin jokainen tarvitsee. Ihmiset ovat hymyileväisiä, onnellisia. He säteilevät rakkautta ja ovat auliisti auttamassa toisiaan. Utopiaako? Ehkä, mutta oikeastaan vain silloin jos uskot sen olevan mahdotonta. Minä näen jo nyt runsautta kuplivan Maan, jossa jokaisella on hyvä olla.
Muistan miettineeni aivan lapsesta lähtien, miten on mahdollista, että toiset tällä planeetalla näkevät nälkää, samaan aikaan kun me saamme elää runsaudessa ja yltäkylläisyydessä. Aihe näyttäytyy maailmanlaajuisena mutta alkujuuret ovat oikeastaan yksilötasolla. Kuinka valmiita olemme oikeastaan jakamaan omastamme. Mistään materian pulastahan meillä ei ole täällä maailmassa puutetta. Ongelma on siinä, että se jakautuu täysin epätasaisesti.
Itsellenikään asioiden jakaminen ei ole aina ollut helppoa. Ideaalitasolla jakaminen on tietenkin ihanteeni ja pyrkimykseni – antaa siitä mitä itselläni on, jotta toisetkin saisivat nauttia samasta runsaudesta. Käytännön tasolla pyyteettömässä jakamisessa on kuitenkin vielä itsellänikin harjoittelemista. Pyyteetön sydämestään jakaminen ja antaminen eroaa täysin pakotetusta martyyrimaisesta jakamisesta. Marttyyrimaisessa jakamisessa ei oikeastaan ole kyse runsauden lisäämisestä, vaan omien voimavarojen köyhdyttämisestä ”muka hyväntahtoisena”. Se ei tuota täyttymystä sen enempää saajalle kuin antajallekaan. Sydämestä jakaminen sensijaan voi tapahtua muillakin kuin materiaalisilla tasoilla. Oman viisautensa jakamisena, omien lahjojensa jakamisena runon/ laulun/ maalauksen kautta, oman läsnäolonsa ja aikansa jakamisena, oman sydämensä avaamisella. Pyyteetön jakaminen lähtee aina Rakkaudesta käsin. Luulo siitä, että itse menettää jotain jakamalla on aina pelosta lähtöisin.
Uskomus, että se olisi itseltämme pois, jos jaamme tai annamme omastamme on itseasiassa harha. Jakamalla omastamme oikeastaan lisäämme runsautta. Voimmeko todella edes nauttia yltäkylläisyydessä elämisestä, jos naapurimme näkee nälkää.
Emme oikeasti voi voida hyvin kokonaisvaltaisesti ja syvemmällä tasolla, ennenkuin jokaikinen planeettamme olento elää ja voi hyvin.
Myös se, että omistaisimme jotain on oikeastaan harha. Synnyimme tänne täysin ilman mitään, mutta silti MaaEmo tarjoaa meille suojaa ja ravintoa. Me emme voi omistaa maata, metsiä, materiaa vaan me itse kuulumme Maalle. Saamme käyttää kaikkea Maassa kasvavaa, kunnioituksella ja kiitollisuudella. Ahneus sulkee sydämemme ja tukahduttaa runsauden ilon. Niin monesti kuin olemmekin saaneet todeta materiaalisesti rikkaiden olevan onnellisen sijaan onnettomia, kun rikkaus itsessään ei tuokaan onnea. Sitä vastoin materiaalisesti köyhät ihmiset ovatkin usein onnellisempia omistaessaan vähemmän.
Älkääkä ymmärtäkö väärin. En tarkoita, että meidän kuuluisi olla köyhiä ollaksemme onnellisempia. Kaikki Maaplaneetan runsaus on annettu meille jo syntymässämme. Kaikilla planeettamme ihmisillä tulisikin olla yhtäläinen oikeus runsauden ja rikkauksien käyttöön. Materiaalia on planeetallamme aivan riittämiin joka ikiselle. Mitä enemmän opimme jakamaan omastamme, sitä vahvemmin runsauden kehä pitää huolen siitä, että myös saamme silloin kun itse tarvitsemme. Kilpailu omistamisesta ja materiaalin haalimisesta itselleen perustuu pelkoon. Meidät on onneksi ihmisinä kuitenkin ohjelmoitu palaamaan aina sielumme juurille ennemmin tai myöhemmin, palaamaan siihen tilaan josta tulimme, Rakkauteen.
Itse olen myös saanut elämässäni todistaa, miten luottamus elämään monissa tilanteissa on tuonut odottamatonta runsautta. Silloin, kun en ole peloillani tukkinut elämänvirtaa, on asiat usein loksahtaneet yllättävän kauniilla tavoilla. Silloin, kun olen uskaltanut luottaa, että elämä antaa minulle juuri sen mitä tarvitsen, ilman että minun pitää huolehtia tai epäillä. Silloin, kun en varmistele huomista varten, varastoi (tunteitani, materiaa…) vaan annan sen virrata vapaasti, saan myös huomata miten eteeni tuodaan elämän ihmeellisellä tavalla järjestämiä tilaisuuksia ja tapahtumia. Muistan, miltä tuntuu luottaa. Ja silloin avaudun antamaan apuani kanssakulkijoillenikin. Jakamaan niitä lahjoja, joita minulle on suotu. Koska luotan elämän tuovan eteeni avun myös sillä hetkellä kun itse tarvitsen.
Pienin askelin, palaamme yhteyteen, muistamme. Opettelemme jälleen sen, mikä oli silmänräpäyksen ajan unohduksissa. Sydämen avaaminen vaatii rohkeutta. Luottamus elämään antaa meille vapautta. Näetkö sinäkin jo kauniin runsaudessa kylpevän Maailmamme, jossa kaikilla sen olennoilla on hyvä olla…? Luulenpa, että se onkin jo täällä …
<3 Vesihelmi