Ladataan...
Äiti tahtoo panna

Koin suuren pettymyksen. Saan syyttää vain itseäni, sillä itse itseni tilanteeseen laitoin ja siinä tahdoin olla. Vaikka olin kokenut saman pettymyksen aikaisemminkin. Silti. Että jos. Mutta ei. Ja sitten tulee se kohta, kun ei enää jaksa paukuttaa päätään seinään. Vaikka tavallaan ehkä viel haluaisi koettaa. Mutta joku järjen ääni sanoo ei.

Olen kokenut monenlaisia menetyksiä, suuria suruja ja vaikeita tilanteita elämäni aikana. Ja aina selvinnyt. Jotenkin. Minussa on joku tehdasasetus sille, että kaikesta selviää. Olen oppinut nauttimaan oikeasti pienistä asioista, koettanut olla ajattelematta liikaa ja elää päivän kerrallaan. Olen myös maailman kovin haaveilija ja salaa suuri romantikko. Ja osin siitä johtuu, että välillä pettyy, pahastikin. Silti suuri sisäinen optimistini jaksaa uskoa hyvään ja siksi minä toivon:

- Että vielä jonain päivänä rakastun niin että taju lähtee

- Olevani vielä jonkun tärkein ja rakkain

- Ystävilleni ja läheisilleni kaikkea hyvää

- Osaavani lukea ajatuksia, jottei tarvitsisi arvailla

- Olevani ystävieni arvoinen ystävä

- Muistaa edes joskus ajatella ensin ja puhua vasta sitten

- Muistavani sanoa että rakastan

- Helposti avattavia lasipurkkeja

- Segwayta, riippumattoa ja kirkkaanpunaisia bongorumpuja

 

 

Ladataan...

Ladataan...
Äiti tahtoo panna

Minulla on tapana kattaa pöytään yksi ylimääräinen lautanen. Se on hänelle, joka on vielä matkalla. Koskaan ei tiedä, kuka tulee käymään ja kenellä on nälkä.

Uskon, että ihmiset joita kohtaamme tulevat elämäämme syystä. Toisilla on suurempi, toisilla pienempi rooli, mutta jokaisella omansa. Toisista tulee läheisiä ja he jäävät, toiset ovat vain ohikulkumatkalla. Uskon myös, että viikon kestänyt on aivan yhtä arvokas, kuin vuosikymmenien suhde. Kyse on siitä, kuinka syvällisesti ja aidosti ihmiset uskaltaa kohdata ja itseään avata. Lisäksi uskon, että rakastaa voi monella tavalla. Ja sen voi myös näyttää monella lailla.

Viime aikoina olen joutunut tai saanut miettimään paljon rajoja. Mihin suostun, mitä jaksan, miten minua saa kohdella, mikä on ok. Rakkaus on tehnyt siitä vaikeampaa. Ihmiselle, jolla ei ole niin suurta merkitystä, rajoja on helpompi laittaa, kuin sellaiselle, jolla on suuri paikka sydämessäni. Tahdon lähelle päästämieni ihmisten voivan hyvin ja on ollut äärimmäisen raskasta, kun ei ole voinut tehdä mitään muuta, kuin olla olemassa, tarvittaessa käytettävissä. Toisen surua, raivoa, epätoivoakin on vaikea käsitellä ja ottaa vastaan. Huomaa, että onkin kireä, hermostunut ja kiukkuinen, puhelimen kilahdusta odottaa takahampaita kiristellen. Kunnes oivalsin, että kenenkään puolesta ei voi elää eikä tehdä valintoja. Että yksi rakkauden muoto on päästää irti. Vaikka se sattuu ja olisi kuinka vaikeaa. Tärkeintä on kuitenkin pitää huolta itsestään. Rajata sitä, mihin suostuu, mitä jaksaa.

Opin myös, että vaikka mitä tekisi, ketään ei voi saada rakastamaan itseään. Ei millään. Mutta se ei estä sitä, etteikö voisi itse rakastaa, toivoa toiselle hyvää, ajatella kauniita ajatuksia.

Yksi ihmissuhde on vienyt kohti ääretöntä ja sen yli niin hyvässä, kuin pahassa. Kenenkään muun kanssa en ole tuntenut sellaista onnea, iloa ja rauhaa. Enkä myöskään avuttomuutta, surua ja epävarmuutta. Hän on antanut paljon, mutta myös haastanut, monella tasolla. Olen päättänyt, että rakastan, silloinkin kun en rakastaisikaan ja se tuntuisi vaikeammalta kuin mikään muu. Sillä, että päästän irti, vedän tässä suhteessa rajan. Olemme toistemme hiomakivet ja kiinalainen vesikidutus. Mutta myös ne, jolle toinen voi kertoa mitä tahansa luottaen siihen, ettei toinen juokse karkuun. Olen valinnut olla tässä, vaikka mitä tapahtuisi. Ja luotan siihen, että toinen on myös. Hän on ollut monesti minun kilpeni maailmaa vastaan. Meidän tehtävämme toistemme elämässä ei ole vielä ohi. Sillä lopulta tärkeintä ei ole se, kuka satutti sinua vaan se, kuka sai sinut taas hymyilemään.

 

Ladataan...

Ladataan...
Äiti tahtoo panna

Kesäpäivät. Ihmiset ryömivät koloistaan ja kaikki näyttävät kauniille. Mulla on uusi kamera, jolla voin ottaa niistä kauniista kauniita kuvia. Valkoviiniä on ja valvottuja öitä. Niissä kuvissa mun ihmiset nauttivat elämästä. Ne loikoilevat sylikkäin, ne nauravat, ne nukahtavat olohuoneen matolle sylikkäin aamuyöllä ja mä kuvaan niitä salaa ja kuinka kauniita ne ovat nukkuessaan. Aamulla me syödään aamupalaa, me mennään takaisin aurinkoon. Niissä kuvissa mun mies nojaa kauniiseen tyttöön ja toisen kanssa sillä on otsat vastakkain ja ne ovat kuvista kaikkein kauneimpia. Miten parantavaa on nähdä kuinka kaunis hän on siinä onnellisena toisen ihmisen lähellä. Se en ole minä siinä kuvassa ja se on ihan tosi hyvä. Se on vain se hetki, jonka hän jakaa jonkun muun kanssa ja meillä on koko loppuelämä aikaa. Minä ihmettelen miksei näin voisi olla aina ja miksei niin monille. Miksi läheisyys on pelottavaa ja vaarallista ja kiellettyä. Minulle se on kaunista. Tämä on läheisyyden kesä.

Ladataan...

Pages