Vauvoja kaikkialla

Veikkaan, että moni muukin tunnistaa seuraavan ilmiön joten päätin kirjoittaa aiheesta tässä huomista ultrakäyntiä jännittäessäni. Uskon, että lähes jokainen on ollut joskus tilanteessa, jossa toivoo jotakin todella kovasti ja näkee yhtäkkiä kaikkialla ympärillään aiheeseen liittyviä asioita. Omalla kohdallani kyseessä ovat tietenkin raskaana olevat naiset sekä vanhemmat pienten lastensa kanssa.

Olen nähnyt viimeisten kuukausien ajan ihania raskausvatsoja ja suloisia vauvoja joka puolella. Tänään töistä lähtiessäni näin äidin, joka suukotti rintarepussa ihmettelevää suloista vauvaansa ja aloin melkein itkemään kun kateus kouraisi niin kovasti rintaa. Tuntuu, että katsoinpa minkä tahansa ohjelman tai elokuvan niin jossakin vaiheessa esiin astuu raskaana oleva/raskauttaan hehkuttava nainen tai suloinen perhe pienen lapsen/lasten kanssa. Kaupungilla kävellessäni taas näen vain raskausvatsoja ja vauvoja ja tuntuu, että jatkuvasti sekä somessa että lähipiirissä joku ilmoittaa olevansa raskaana tai synnyttäneensä.

Kyynisimpinä hetkinä sitä rypee itsesäälissä ja ajattelee; ”ei minulla ole oikeutta kokea tuollaista onnea uudestaan” tai; ”olen ansainnut tämän, en ole yhtä hyvä kuin tuo”.. Hetkittäin sitä saattaa jopa kiukutella mielessään kuin lapsi vanhemmilleen ajatellen, että KAIKKI muut saavat jonkin asian paitsi minä. Minun on ollut viime aikoina myös todella vaikea iloita jonkun toisen vauvauutisista vaikka samaan aikaan tuntuu ihan kamalalta että kadehtii toista eikä pysty olemaan täysin onnellinen hänen puolestaan. Kukaan minulle todella läheinen ei ole tosin saanut vauvaa lähiaikoina joten reaktioni saattaisi olla täysin erilainen jos vaikka hyvä ystäväni ilmoittaisi olevansa raskaana. Kaiken tämän lisäksi tuntuu, että koko naiseuteni on kokenut melkoisen kolauksen. Niin ison, että ajattelin uhrata aiheelle jossakin vaiheessa kokonaisen postauksen

Vaikka välillä tuntuu että KAIKKI muut saavat jatkuvasti vauvoja/ovat raskaana niin kyse on tietysti vain psykologisesta ilmiöstä, jossa ihminen kiinnittää tahtomattaan huomiota noihin mielessä pyöriviin asioihin, joita ei muuten ehkä edes ympärillään noteeraisi. Muistan, kuinka teini-iässä kävin läpi saman tilanteen täysin vastakkaisessa asetelmassa. Luulin olevani raskaana sillä kuukautiseni olivat reilusti myöhässä ja tulkitsin kotona tekemäni raskaustestin luultavasti jotenkin väärin positiiviseksi. Jouduin odottamaan neuvola-aikaa muutamaan päivän ja muistan, kuinka sinä aikana näin joka paikassa vain raskaana olevia naisia ja vauvoja. Tuolloin pelkäsin kuollakseni olevani raskaana ja kun pääsin neuvolaan antamaan uutta raskaustestiä huomasin vessassa kuukautisteni alkaneen. En kehdannut mainita tästä terveydenhoitajalle vaan pissasin kiltisti kuppiin ja odottelin helpottuneena tietoa negatiivisesta tuloksesta.

Huomenna istun tuo sama jännitys vatsanpohjassa lapsettomuuspoliklinikan aulassa ja odotan tuomiotani. Onko folleja vai ei. Onko limakalvoa edes vähän enemmän kuin se viime kerran säälittävä 4mm. Edellisestä käynnistä lannistuneena en odota tältä kerralta enää yhtään mitään. Tunnin päästä hengitän syvään, pistän viimeisen napapiikin ja palaan takaisin iltapalapöytään piilottaen kaiken epävarmuuden, katkeruuden ja surun sisälleni. On siellä vielä toivoakin.