”Älä nyt ole niin herkkä!”

Olen aina pitänyt ihmissuhteita vaikeina. Nuorena ajattelin, että rakastuminen ei kannata, koska se kuitenkin sattuu. Aikuisena ajattelen ’enää’ vain, että ihmissuhteet ylipäätään ovat vaikeita. Niitä parhaimmassa tapauksessa läpikäydään, syvennytään niihin, puretaan, revitään auki ja sovitaan. Pahimmassa tapauksessa niitä ei läpikäydä mitenkään ja se raastaa sydäntä ja sielua. Aina uudestaan ja uudestaan. Näin raflaavasti sanottuna ja näinhän se on.

Onneksi nykyinen mieheni, tietokonenörttini opetti minulle millaista, lässynlää ’tosirakkaus’ voi olla ja silloin ei tarvitse pelätä koko ajan. Mutta läpikäymistä ja vaikeutta se ei silti ole poistanut.

Omasta mielestäni olen ärsyttävän herkkä, koska se kuluttaa. Herkkyys on minussa joka ikinen päivä ja joskus se uuvuttaa, suututtaa ja harmittaa, mutta se tekee minut ajoittain myös hyvin onnelliseksi. Voi olla,että minulla on tunnesäätelyssä edelleen parannettavaa, vielä jopa näin aikuisiällä. Se on varmaan koko elämän prosessi.

Olen kuullut monasti lauseen, että vaikutan ”vahvalta” tai jopa ”pelottavalta” kun olen vihainen, ja että ”ei uskalleta tulla puhumaan.” Ajatus tuntuu itsestäni hassulta, sillä olen hyvin empaattinen ja täysillä rakastava. Ehkä se epävarmuus ja ujous näyttäytyy ulos kovana. Koen tunteet aika ääripäinä joskus.

Tunteiden läpikäyminen voi joskus olla hyvin hankalaa, etenkin nälkäisenä ja väsyneenä. En ole väkivaltainen suuttuessani, mutta ääntä käytän ja kovaa, koska se on ainut aseeni loukkaantuessa ja silloin kun olen ns ylikuormittunut. Uskallan silti karjua vain rakkaalle riitapukari-miehelleni. Annan itsestäni huutamalla isomman vaikutelman, siis omasta mielestäni. ”Sinä loukkasit minua! Muutun karhuksi ja pelottelen sinua nyt!” -tyyppisesti. Parempi sekin kuin lyöminen. Tosin on sekin käynyt mielessä. En tuomitse niitä jotka ovat joskus lyöneet vahingossa, koska tiedän, että herkkänä  (tai varmasti myös ei-herkkänä) sitä katuu heti sen jälkeen. Olemme vain ihmisiä. Jotkut tunteikkaampia ja siksi elämä on myös monimutkaisempaa, mutta ehkä silti ravitsevampaa. (Tosin ei silloin kun suuttuu ja voimat hupenee nolliin.)

Tuo tunteiden säätely ja kontrollointi on kovassa käytössä silloin kun loukkaantuu. Kaikki energia menee käsien alhaalla pitoon. Myös sanallinen väkivalta on perseestä ja kaikille meille tapahtuu lipsahduksia. Kunhan muistaa anteeksipyynnön. Sen olen opettanut lapsilleni myös. Kaikki väkivalta on pahasta, mutta jos tekee virheen, se pitää korjata ja oppia siitä, eikä saa soimata itseään…

Muistan ensimmäisen kerran kun joku opetti minulle tunteista, ja tunteiden säätelystä ja se oli työpsykologi vuonna 2011. Hän sanoi, ”eteesi tulee tunne,katso sitä ja päästä se menemään.” Olin ihan ihmeissäni,että mitä! Onko tunteet vain sellaisia joita pitäisi katsoa ja päästää pois? Eikä hautoa niitä ja ihmetellä niitä? Mitä ihmettä? Olin tuolloin 26. Ahdistuin ennen pyskologin vastaanottoa työpaikallani,koska koin jatkuvasti olevani ulkopuolinen. Sain paniikkikohtauksen ja astelin päivystykseen. Pomo otti minut mielesätni vähän silmätikuksi, eikä koskaan antanut mitään positiivista palautetta vaikka painoin duunia niska limassa. Sen sijaan sain palautetta,että ”miksi olet menettänyt draivisi?” ”Työpaikalla KAIKKI ovat maininneet SINUN nimesi.” – kuulin ja näin nuo sanojen painotukset. Meni melkein vintti pimeäksi siitä ahdistuksesta. Olin väsynyt ja palanut loppuun henkisesti ja fyysisesti. Hienoa,että työpsykologi auttoi minua. Tajusin sairastuneeni burnoutiin. Hienoa myös,että nousin itse mudasta ja lähdin pois tuolta. Tosin yt:n saattelemana. Omaa oloa helpotti kirjoittaa kaikki paperille. Kaikki se viha tuli kirottua ja huudettua paperille. Lopulta poltin paperinoksennuksen saunan pesässä. Nykyään en tunne enää mitään niitä ihmisiä kohtaan joita työpaikallani oli. Pystyn puhumaan heistä.On upeaa, että psykologeja ’kehdataan’ vastaanottaa ja pyytää ajoissa jo lapsillekin tänä päivänä. Olisin säästynyt monelta jos itse olisin saanut apua ajoissa.

Sanoisin,että vertaistuki eli perhe,ne pari tosi hyvää ystävää ja heidän tuoma tuki on parasta lääkettä. Myös terveellinen ruoka, liikunta ja oman intuition kuunteleminen viimeistään yhden kokeilun jälkeen. Jos jokin/joku ei tunnu hyvältä ja se jää mietityttämään,älä tee sitä tai lopeta ajoissa. Kaikista ihmisistä ei tarvitse pitää. Olen silti huomannut,että ystävällisyydellä säästää omia hermojaan todella hyvin.Tarkoitan sitä, että jos jonkun ihmisen asenne vituttaa, hymyile ja vedä överi-ystävällinen asenne. Joskus jossain kohtaa se vihainenkin ihminen huomaa oman lapsellisuutensa ja tervehtii iloisesti naurahtaen (tai sitten ei, sekin on ookoo – olet antanut oman panostuksesi).

Ollaan rohkeasti herkkiä! (ja sano ”haist homeet” sellaisille, jotka uskaltaa vähätellä herkkyyden merkitystä.)

 

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *