Aamusta iltaan, rakkaudesta vihaan

Olen kahlannut syvissä vesissä viime päivät. Puolisoni lomaillessa kuilu välillämme syvenee. Herään aamulla katsomaan, miten kauniilta hänen mantelinmuotoiset silmäluomensa näyttävät unen sulkemina. Nukkuvilla on ihollaan sellainen tietty pehmeys, minkä valveillaolo karistaa pois. Ja niin karisee myös kaikki lämpö väliltämme. Jokainen aamu on kuin uusi yritys, joka menee pieleen, kun arjen haasteissa törmäämme liian monta kertaa.

Raha, maitopurkit, epätasa-arvo, oma aika, Nöpö, sinun lapset, auto, tiskit, pyykit, muiden vaatimukset, työ ja huonekalut. 

Illalla näen kauniit mantelisilmäsi pyöreinä, ahdistuvina, tuijottavina viinirypäleitä, joissa ei ole minua kohtaan enää mitään. Nostat hiukan leukaasi, kun puhut minulle eivätkä minun korvani kuule mitään, koska kuulen vain silmilläni. 

Menen yksin nukkumaan sanomatta mitään, ja uusi aamu tuo taas sinut lähelle.