Blogi on toistaiseksi tauolla.

Viime kuukausina kaikki muu elämässä on kiinnostanut vähän enemmän kuin kirjoittaminen: laiskottelu, ruoanlaitto, työnteko, liikunta, lukeminen. Samaan aikaan lapsi on tullut puhelimesta, padista ja tietokoneesta niin kiinnostuneeksi, että hänen hereillä ollessaan en yksinkertaisesti voi käyttää mitään laitteita ilman taistelua ja sitä että ipana saa pienen annoksen omaa ruutuaikaansa.

Luvassa siis hiljaiseloa määrittelemättömän ajan.

Siirryin syksyn ajaksi tekemään 80 prosenttista työaikaa. Reilun kuukauden kokemuksen perusteella nelipäiväinen työviikko tuo elämään ilmaa. Tuntuu, että meillä on valtavasti enemmän vapautta.

Perjantainvapaa on ihan erilaista kuin viikonlopun. Se on extraa, mahdollisuus tehdä kaikkea sitä mitä emme ole aiemmin ehtineet tai jaksaneet, sellaisia juttuja joihin ei viikonloppuna viitsi koska siellä ovat kaikki muutkin.

Olin viime talvena ajoittain, monesti, aivan älyttömän väsynyt. Siihen vaikuttivat lapsen ikä, huonot yöunet, loputtomat sairastelut ja omat työkuvioni. Ja tietysti myös se, että kun yksin pyörittää arkea pienen kanssa ja käy töissä, hommaa yksinkertaisesti on aika paljon. Olivat turvaverkot mitä hyvänsä, työpäivien ulkopuolella on pakko olla lapsessa aika kiinni, koska taapero nyt vain kaipaa sellaista. Eikä yksivuotias vielä osaa juurikaan touhuta itsekseen niin, että aikuinen voisi rauhassa esimerkiksi siivota, maksaa laskut tai laittaa ruokaa (kyllä, kaikki näistä voi hoitaa, mutta pitää se lapsi siinä samalla huomioida).

Nyt lyhyempään työaikaan oli viimein mahdollisuus kun virkani vakinaistettiin ja oli ollut töissä riittävän pitkään. Lisäksi laskeskelin, ettei pärjäämme taloudellisesti ihan hyvin, kun kyse on kuitenkin aika lyhyestä ajasta, neljästä ja puolesta kuukaudesta.

Isoin muutos on omassa fiiliksessä. Kolmessa päivässä ehtii jo irrottautua töistä ihan kunnolla, ehtii touhuta vaikka mitä. Toisaalta työviikkokin tuntuu naurettavan lyhyeltä.

Uhmailevan kaksivuotiaan kanssa perjantait eivät suinkaan ole mitään pelkkää lepoa. Herätys on meillä aina kuuden maissa, ennen herätyskellon soittoa ja on ollut päiviä jolloin olen kymmenen aikaa lapsen ties kuinka monetta raivaria kuunnellessani pohtinyt, että olisin mielummin työpaikalla hauskojen työkavereideni seurassa. Mutta toisaalta nyt saan nukkua päiväunet kolme kertaa viikossa.

Mitä me sitten teemme perjantaisin? No emme yleensä mitään ihmeellistä. Saatamme käydä esimerkiksi kirjastossa tai jonkun kaverini kanssa lounaalla ja toisaalta nyt pääsemme myös vanhempieni luo Lappeenrantaan lomailemaan jo torstai-iltana. Nautimme myös siitä, ettei ole kiire lähteä mihinkään jos ei satu huvittamaan.

Parhaita hetkiä ovat lauantaiaamut. Silloin on jo perjantain lomailusta rentoutunut olo, on ehtinyt jo tehdä jotain kivaa ja jotain niistä pakollisista kotihommista joita viikonloppuun aina jää. Ja silti on vielä koko viikonloppu edessä.