Kiitos, lapsi

Ihana, helteinen äitienpäiväviikonloppu. Lauantaina jynssäsin mökillä aitan katosta sammalia irti juuriharjalla ja kuuntelin samalla lapsen ilonkiljahduksia kun hän haki mummin kanssa kaivosta vettä ja sai laittaa paljaat varpaat hiekkalaatikon hiekkaan. Sunnuntaiaamuna heräsin vanhempieni sohvalta – jonne olin siirtynyt yöllä kun oloni oli flunssainen – ja menin vierashuoneen sängylle jakamaan lahjat äitini ja tyttäreni kanssa.

Päiväkodissa oli askarreltu kortti ja lahja, ja se sai kyllä vedet nousemaan jopa minun silmiini (äitini nyt oli ihan mennyttä kalua). Koska kortissa oli iso kuva lapsesta, hän itse pitää korttia sangen ihastuttavana, ja se on aika söpöä katseltavaa. Samalla en voi kuin hämmästellä jälleen kerran päiväkodin työntekijöiden osaamista ja jaksamista, kun tuollaisen juuri vuoden täyttäneen kanssakin on jaksettu ja onnistuttu tekemään jopa lahja. Aikamoista vanhemmuuden tukemista tuokin.

Viime vuonna vietin äitienpäivää sairaalassa, joten pääsin nyt ekaa kertaa oikeasti nauttimaan tästä juhlasta. Meillä lapsuudenperheessäni ei tapoihin koskaan kuulunut mitään suureellisia juhlia tai lahjoja, mutta toki äidille kortit ja aamiainen tehtiin, ja yleensä joku pieni lahjakin oli hankittu. Lisäksi päivään kuului aina kierros mummien luona. On kiva jatkaa perinteitä ja viettää päivää kolmen sukupolven voimin.

Parin viime vuoden aikana on ollut ihana seurata, kun sosiaalisen median kanavat ovat alkaneet täyttyä päivityksistä, jossa äidit kertovat, kuinka ihanaa on olla äiti ja kuinka upeita tyyppejä heidän lapsensa ovat. Kummitätini on jo muutamana vuonna tehnyt päivityksen, jossa kiittää lapsiaan ”että teitte minusta äidin”. On vähän hassua, että samaan aikaan mainoksissa äitienpäivää mainostetaan päivänä, jolloin äitiä hemmotellaan kalliilla lahjoilla ja ties millä hienouksilla. Kyllä, jonkun muun tekemä aamupala on kiva, ja lapsen tekemä kortti on ihana, enkä koskaan kieltäytyisi lahjoista, mutta ainakin omassa tuttavapiirissäni ne lahjomiset tuntuvat olevan aika sivuseikka. Moni on nähnyt läheltä, ettei äitiys ole itsestäänselvyys, tai huomannut kuinka arvokasta oman äidin apu on, ja niissä riittää päivään sisältöä.

Omissa ajatuksissanikin äitienpäivän juhlinnassa on vähän jotain ristiriitaista. Ei kukaan ole parempi ihminen ihan vain siksi että on äiti, ja jalustalle nostaminen tuntuu oudolta ja vaivaannuttavalta. Uutiset palkituista äideistäkin herättivät lähinnä kysymyksiä: kun palkituista suurimmalla osalla on paljon lapsia, onko se joku meriitti, että on onnistunut lisääntymään monesti? Toimiiko palkitsemissysteemi, jos sijaisvanhempia tai maahanmuuttajavanhempia palkitaan harvoin? Miten vapaaehtoistyö tai aktiivisuus omalla paikkakunnalla liittyvät äitiyteen – voihan sitä olla merkittävä aktiivi ihan samoissa asioissa, vaikkei olisi lapsia? Miten sitä voi vertailla, kuka on hyvä kasvattaja? Mutta sitten toisaalta on ihan mahtavaa olla äiti, ja moni äiti todellakin tekee lastensa eteen ihan valtavasti. Ja minusta on edelleen ihana saada muistaa omaa äitiäni.

Päällimmäiseksi koko päivästä jäi vahva kiitollisuus siitä, että saan olla äiti.