Hyvinhän tämä sujuu jos vaan…
Huomasin taas sanovani parille kolmekymppiselle sinkkukaverille lapsikeskustelun yhteydessä, että kyllähän tämä näin yksinkin ihan hyvin onnistuu. Tällä kertaa se disclaimer oli helppo ujuttaa mukaan. Olin kaverin synttäri-illallisella, sillä hän oli pyytäessään minut mukaan kertonut, että yhteinen kaverimme on jo luvannut hoitaa lastani illan ajan.
Kyllä, itsenäinen vanhemmuus on varsin mukavaa kun on ympärillä niin mahtavia ihmisiä kuin minulla.
Ei, tämä ei ollut ensinnäinen kerta, kun joku kavereistani jo kutsuessaan myös kertoo, että on jo järjestellyt lapselleni hoitopaikkaa. (Nyt kun kirjoitan tämän, tajuan että tuollainen voi jonkun mielestä kulostaa toisen asioihin tuppautumiselta, mutta itse koen sen kyllä pelkästään ihanana.)
Vaikka vanhempani ja kaverini vahtivat lastani ja auttavat muutenkin ihan konkreettisesti, sitäkin tärkeämpää on se kaikki muu. Se, että itsenäisyyspäivän juhlissa kaverini sanovat äitiäitiä hokevalle lapselle että tulepas nyt leikkimään muiden kanssa että äiti saa juoda viininsä rauhassa. Se, että kun lapsi oli ihan pieni, minä join kavereideni läsnäollessa kahvini aina kuumana ja söin ensin, sillä he ottivat heti alkuun lapsen syliinsä. Ja se, että he jaksavat ihastella lapsen kuvia, kuunnella juttuja lapsen tekemisistä ja kutsua minua mukaan kaikenmaailman rientoihin vaikken aina pystykään tulemaan paikalle.
Minulta on useamman kerran kyselty, että voinko suositella lapsen hankkimista yksin tai uskonko että joku pärjäisi lapsen kanssa. Ei minulla siihen tietenkään ole vastausta, mutta läheisten ihmisten merkitystä en voi ainakaan liikaa korostaa. Mutta ei se tärkein asia tosiaankaan ole se, kuinka monta tuntia kuukaudessa saan lapsenhoitoapua, eikä sekään ole ratkaisevan tason ongelma, että vanhempani asuvat aika kaukana. Ratkaisevaa on se, että juttelemme äitini kanssa niin usein että lapsi uskoo vakaasti puhelimen oleva suora linja mummille ja alkaa hokea ”mummi, mummi” heti kun hetken katson kännykkääni. Ja ratkaisevaa on se, että on ihmisia, joille voi laittaa viestiä kun menee hermot ja kertoa, että aion kohta repiä palasiksi Pupu Tupunan syntymäpäivät sillä en jaksa enää kertaakaan lukea siitä ääliömäisyydestä, että kanaemo tuo Tupunalle lahjaksi kaksi munaa, eli tavallaan kaksi lastaan, joista toinen vieläpä rikkoituu juhlien tiimellyksessä.
Ainakin omalta kohdaltani ajattelen myös, etten halua elämää jossa vain pärjää. Haluan elämää, joka on hauskaa. Siinä auttaa kovasti kun saa välillä juoda sen viinilasillisensa rauhassa ja ihailla öisen kaupungin valoja.