Kamala piikitys

Maanantai-ilta elokuun alussa, totuuden hetki. Oli aika aloittaa varsinaiset hedelmöityshoidot.

Ennen munasolujen irroittamista pitää saada kunnon hormonikuuri ja se tarkoittaa, että pitää pistää itseensä hormonia 9-12 päivän ajan. Minun käytössäni on Bemfola-niminen lääke. Se tulee kynämäisissä piikeissä, joilla lääke pistetään alavatsaan kerran päivässä.

En kaunistele: pistäminen on kamalaa. Opastuksessa klinikalla uikutin hoitajalle ties kuinka pitkään, että en halua, en pysty. Hoitaja muistutti että hengittäminen kannattaa.

Kuulemma pistämiseen tottuu, mutta eka kerta kotona oli kyllä aika stressaava. Puristin leukoja niin kovasti että heti pistämisen jälkeen iski päänsärky. Luin ohjeita paniikissa, enkä saanut mitään osaa toimimaan kovin sujuvasti. Paketti ei auennut, kynän neula ei meinannut mennä paikalleen, enkä meinannut jaksaa painaa kaikkea nestettä ulos yhdellä kädellä. Ja sitten tippa nestettä jäi ihon pintaan ja tietenkin heti iski paniikki että meneeköhän koko hoito tämän takia pieleen. Käytetyille piikeille tarkoitettua laatikkoakaan en ensin osannut avata. Kunnon sekoilua, siis.

Mutta se minkä oikeastaan parhaiten hanskasin, oli itse pistäminen. En jäänyt pohtimaan sitä, vaan painoin piikin rauhallisesti ihoon. Eihän se tietenkään liikaa koskenut, ja ainekin vain hiukan kirveli.

Yllättäviäkin ongelmia oli: kissaa operaatio rapisevine pakkauksineen kiinnosti kovasti. Alkoi pelottaa että se tunkee kuononsa piikkiin. Ja kun kädet piti pestä huolellisesti, niin ei siinä sitten varmaan sovi enää kissaa rapsutella, tai edes työntää syrjään. Onneksi ulkoa alkoi kuulua ilotulituksen ääniä, joita kissan piti lähteä kuulostelemaan.

Huh. Selvisin ensimmäisestä illasta. En ehkä kunnialla, mutta eipä tässä tyylipisteitä jaeta.