Jännitys tiivistyy ja verenpaine nousee

Ensimmäisen hormonipiikityksen jälkeen pyörin yön sängyssäni rauhattomana. Seuravana päivänä outo olo jatkuu ja lopulta tajuan mitata verenpaineen. Yläpaine on yli 150  ja kun hetken jatkan hermoilua, se nousee vielä kymmenen pinnaa. On mahdoton rauhoittua pakottamalla. Olen lopettanut normaalit verenpainelääkkeeni jo pari viikkoa aiemmmin, sillä niitä ei saa käyttää edes hoitoja, saati raskauden aikana, ja olen ihan paniikissa. Luen netistä kaikki kotikonstien listaukset, ostan punajuuri- ja granaattiomenamehua ja tummaa suklaata, käyn rauhallisella kävelyllä. Mehut maistuvat kamalilta eikä suklaa oikein poista niiden makua suusta.

Lopulta menen työterveyslääkärille, joka rauhoittelee. Voin hyvin hiukan nostaa verenpainelääkkeenä käyttämäni beetasalpaajan annostusta. Lisäksi lääkäri kysyy, onko minulla kissaa. ”Katso sitä kissaa, se on paras lääke”, lääkäri neuvoo. Koetan rauhoittua.

Hoitojen on kuitenkin jatkuttava, vaikka on selvää, ettei pistämisen stressi ainakaan auta verenpainetta.

Ultra 1

Ensimmäinen ultra on sovittu viidenneksi pistospäiväksi, kello kolmeksi perjantai-iltapäivänä. Jännitän sitä koko työpäivän. Pelkään, etteivät hormonitkaan auta, ettei minulla yksinkertaisesti kypsy enää yhtään munasolua. Oma lääkärini on lomalla, joten minut tutkii vieras lääkäri, joka ei puhu tutkimuksen aikana mitään. Jännitän niin paljon, etten uskalla kysyä.

Pöydän ääressä lääkäri kertoo tulokset: kolme munarakkulaa oikealla, vasemalla ei mitään. Kuulemma on mahdollista, että vasemmallekin kehittyisi jotain, mutta vielä sellaisesta ei ole merkkejä.

Olen varovaisen tyytyväinen. Kolme ei ole paljon, mutta ainakin siellä jotain tapahtuu, jotain toivoa on.

Ultra 2

Toinen ultra on seuraavana maanantaina. Oma lääkärini on taas paikalla, ja huomaan suhtautuvani häneen paljon luottavaisemmin kuin toiseen lääkäriin. Ultrassa näkyy kuitenkin edelleen vain ne samat kolme munarakkulaa. Lisäksi lääkäri on huolissaan, sillä yksi rakkuloista on muita selvästi isompi, ja saattaa siis puhjeta jo ennen kuin ehdimme poimia munasolut. Jos jäljellä on enää kaksi rakkulaa, ei punktiota kannata tehdä, sillä niin rankka toimenpide ei oikein maksa vaivaa jos tulokset eivät millään voi olla kovin hyvät.

Lääkäri kysyy mielipidettäni, punkteerataanko, jos kaikki kolme rakkulaa ovat jäljellä. Sanon että punkteerataan vaan, koska mikäänhän ei takaa, että millään lääkkeillä saadaan paljon parempia tuloksia. Lääkäri lupaa, että jos ei punkteerata, tehdään hormonihoito heti seuraavassa kierrossa. Koska verenpaineeni on korkealla ja endometrioosikin taas heräilee, ei kannata venyttää hoitoa.

Sovimme keräyksen torstaiaamuksi. Tiistai-iltana, 36 tuntia ennen irroitusta, täytyy pistää irroituspisto. Systeemi on taas hiukan erilainen kuin kahdessa muussa hormonipistoksessa, mutta se nyt ei enää paljon hetkauta. Sen sijaan pelkään koko ajan, että nyt se munarakkula siellä puhkeaa. En uskalla kunnolla edes kääntää kylkeä tai nousta sohvalta. Alavatsassa tuntuu välillä pientä kipristelyä, joka voi hyvinkin liittyä endometrioosiin, mutta en osaa olla murehtimatta.

Samalla mietin hämmentyneenä, että jos irroitus ja hedelmöitys onnistuu, alkion siirtopäiväksi on sovittu jo saman viikon lauantai. Huhhuh mitä vauhtia.