Raskausajan small talkia

Miten olet voinut?

Onko ollut pahoinvointia?

Joko tunnet vauvan liikkeet?

Anna kun katson sitä vatsaa. No onhan se jo kasvanut!

Raskausajan small talk on kyllästyttävän tylsää. Ei vain siksi, että kysymykset ovat aina niitä samoja, vaan myös siksi, että kukaan ei todellakaan halua kuulla niitä rehellisiä vastauksia.

Että muuten hyvin mutta on ilmavaivoja. Tai että en ole oksentanut, mutta työpaikkaruokalan ruoka kyllä ällöttää.

Small talkia ei tee helpommaksi se, että aika monet raskausajan oireet ovat sellaisia kuin ummetus, peräpukamat, hormoneiden aiheuttama alakuloisuus, finnit ja rasvoittuva iho, kiukkuisuus ja nännien arkuus. Siis aiheita, joista ei useimmilla työpaikoilla tai ihan joka seurassa muuten ole ihan kamalasti tapana keskustella. Vaikka selvästi osalla (nais)ihmisistä on eriävä mielipide, itse koen, etteivät nämä ole kovin luontevia keskustelunaiheita myöskään raskauden myötä.

Epäonnistun tässä small talkissa siis aika surkeasti. Koetan vastata mahdollisimman lyhyesti että ihan hyvin menee ja on juu maha vähän kasvanut. Ja sitten koetan siirtyä pois tilanteesta, paeta omaan työhuoneeseen, vaihtaa puheenaihetta tai vain olla hiljaa. Valitettavasti se ei useinkaan auta. Sama ihminen voi kysyä samat kysymykset vaikka heti seuraavana päivänä tai jatkaa suoraan muihin vastaaviin, luetella koko litanian ja kysellä kaiken mahdollisen – että mitäs äitini on mieltä raskaudesta, mitä olen syönyt, mitä nykyään onkaan kiellettyjen ruokien listoilla, joko olen ostanut vaatteita lapselle, ja minkälaiset vaunut meinasin hankkia. Siihen päälle voi vielä tiedustella että tiedänkö voinko synnyttää alateitse ja kertoa joko omia tai jonkun toisen raskauskokemuksia hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Ja sitten voi loppuun tietysti tokaista että on nää kyllä niitä elämän suuria asioita. Kyllä se elämä muuttuu niin ettei sitä voi ennalta ymmärtää. Ja lapset on elämän tarkoitus.

Anteeksi, se pahoinvointi taisikin alkaa juuri nyt.