Kolmen kuukauden tarkastelupiste

Lapsi täytti kolme kuukautta. Ajattelin, että nyt voisi olla hyvä hetki tehdä pientä summausta. Tässä siis viisauksiani kolmen kuukauden kokemuksella.

Millaista se nyt on?

No, aika rankkaa, mutta enimmäkseen kuitenkin kivaa. Koko homma tuntuu luontevalta ja kun raskausmyrkytyksestä selvittiin ja päästiin alkuun elämässä kahden, päivät ovat sujuneet aika hyvin. Toki, tekemistä riittää ihan kiitettävästi ja yhdessäolo on todella intensiivistä, kun en voi edes roskia viedä ottamatta lasta mukaan. Silti kun ihmiset sanovat että nauti nyt, että: ”Ei sitä sillon ymmärrä nauttia kun lapsi on pieni vaikka nyt sitten ajattelee…” niin minä mietin vain että itse asiassa tajuan kyllä joka päivä lasta katsoessani, että just tätä halusin. Ja nautin, en joka sekunnista mutta aika usein.

Yllättäviä ongelmia:

Miksi kaikki puhuvat vain imetyksestä ja nukkumisesta? Kukaan ei kertonut että lapsen pitäminen puhtaana on välillä oikeasti aika haasteellista. Ensinnäkin: miten lapsen saa kylvyn jälkeen käärittyä pyyhkeeseen, jos kylppärissä ei ole tasoa jolle levittää pyyhe ja laskea märkä lapsi? Toistaiseksi ainoa keksimäni tapa on olla itse ilman paitaa, jolloin voi toisella kädellä pitää lasta ja toisella asetella sitä pyyhettä jotenkuten. Ja sitten se kaikki kaulan alle, kämmeniin, varpaiden väliin ja kainaloihin kertyvä lika joka haisee ällöttävältä, ja se kuinka vaikea sitä on irrottaa kun vauva ei nosta päätään/avaa nyrkkejään. Meillä vierailevat pääsevätkin usein puhdistusapulaisiksi.

Ja kun kaikki puhuvat nukkumisesta, on ollut yllättävää, että minulle rankinta ei ole ollut unenpuute vaan fyysinen puoli (tässä varmaankin näkyy se raskausmyrkytys). Etenkin alussa hartiani ja käteni olivat niin kipeät että lapsen nostaminen pyörrytti ja edelleen väsyn tosi helposti esimerkiksi työntäessäni vaunuja mäissä. Lapsen käydessä päiväunille en välttämättä tarvitse unta, mutten jaksa enää olla jaloillanikaan.

Tämä piti hyväksyä:

Rytmin löytyminen voi kestää. Nyt tuntuu vihdoin, että päivissä alkaa vähitellen olla jotain järkeäkin. Tähän saakka voimat ovat pääosin menneet ihan vain selviämiseen, siihen että meillä on molemmilla ruokaa ja puhtaat vaatteet ja että kotona tulee siivottua edes jonkin verran. Koska olen itseäni kohtaan aika ankara, ja muutenkin kärsimätön, minulle on ollut tosi vaikeaa hyväksyä, että ei tämä äitiysloma nyt toistaiseksi mitään pelkkää lattemammailua ole ollut, enkä todellakaan ole tehnyt kaikkea mitä kuvittelin. Mutta pakkohan se on hyväksyä, että yhden ihmisen voimat ovat rajalliset.

Kaipaan:

Juttuseuraa, erityisesti sitä että joku jaksaisi jatkuvasti ihastella lastani yhtä paljon kuin minä (onneksi on äitini ja lapsen kummit). Sitä että saisin käydä suihkussa rauhassa. Että niiden roskien vieminen olisi vähän helpompaa. Hierontaa ja mahdollisuutta käydä lenkillä.

Näitä suosittelen:

Hanki ruokaa varastoon. Ekoina viikkoina jaksat kyllä todennäköisesti aivan hyvin käydä kaupassa, mutta voi olla, että ruoanlaitto on hankalaa. Tai sitten voi olla, että olet niin väsynyt, että lapsen nukkuessa haluat itsekin vain maata sohvalla. Auttaa kovasti, jos kotoa löytyy valmiita aterioita. Niiden lisäksi esimerkiksi marjakeitot, jogurtit ja hedelmä ovat hyviä nopeita välipaloja joilla tarvittaessa elää jonkun päivän jos ruoanlaittoon ei riitä voimia.

Apua tarvitsee, valmistaudu siihen huolella. Ja jos joku homma menee pieleen sitä tarvitsee paljon. Mieti jo etukäteen, keneltä voit tarvittaessa pyytää apua, sillä kun olet väsynyt, on raskasta alkaa miettiä kenelle voisi laittaa viestin. Jos sinun on mahdollista saada vaikkapa kaupungin kotiapua, sitä kannattaa mielestäni pyytää jo vaikka ennen lapsen syntymää. Jos olet yksin, sinulla on lapsen synnyttyä tavallistakin enemmän esimerkiksi Kelan kanssa setvittäviä juttuja, joiden hoitamiseen tarvitset hetken jolloin pystyt ajattelemaan. Lisäksi alussa voi ola vaikeaa saada esimerkiksi siivottua yksin.

Lapsen saa jättää muiden hoiviin. Jos oikeasti et itse koe sitä vaikeana, älä turhaan pode huonoa omatuntoa siksi että moni äiti sanookin etteivät olisi halunneet tai kaivanneet aikaa erossa vauvassa. Eikä sitä lasta tarvitse tulla heti ikävä, vaikka voi kyllä olla että ihmettelet koko ajan kuinka helppoa ilman vaunuja onkaan liikkua.

Jännä-sarjaa:

Joka paikassa täytyy selittää hankkineensa lapsen yksin, kyllästymiseen asti. Ja vaikka sanoo olevansa lapsen kanssa kahdestaan, pitää silti vielä usein vastata kysymykseen ”Onko lapsen isä millään tavalla mukana?” Tämän saa selittää myös tilanteissa, joissa luulisi asian jo olevan selvä, kuten neuvolassa aina uuden henkilön kanssa. Mutta kun sen selittää, ihmiset suhtautuvat ihan kivasti. Ainakaan päin naamaa kukaan ei ole vielä sanonut minulle mitään ikävää, enkä ole rivien välistäkään lukenut mitään paheksuntaa. Paras kuitenkin opetella puhumaan aiheesta sujuvasti ja turhia vaivaantumatta – toisaalta, jos olet hankkinut lapsen yksin, niin miksipä häpeilisit sitä.