Äiti hakee töitä

Lapsi on nyt puolivuotias ja koska vanhempainvapaan loppu alkaa jo häämöttää, aloitin jokin aika sitten työnhaun. 

Tähän väliin pitkä huokaus. Tykkääkö joku oikeasti töiden hakemisesta?

Nyt työhakemusten kirjoittamisessa on vielä lapsen tuoma lisähaaste: jos sen tekstin tuottaminen on muutenkin ei-niin-ihanaa, niin ei se siitä paremmaksi muutu sillä että lapsi kitisee vieressä. Ja kyllähän se kitisee, kun sitä koettaa viihdyttää samalla tietokonetta näpytellen. Ekan hakemuksen kirjoittaminen olikin yhtä tuskaa, eikä asiaa auttanut se, että projekti piti aloittaa Officen asentamisella uuteen tietokoneeseen. Siinä olivat niin lapsen kuin äidinkin hermot koetuksella.

Uusi ja oikeasti työnhaun suhteen isompi juttu on myös se, että joudun nyt oikeasti vähän miettimään, mitä kerron yksityiselämästäni työnhaun yhteydessä. En jaksa salailla asioita, enkä pidä sitä fiksunakaan, mutta mitä kaikkea kannattaa kertoa? Tuntuu helpoimmalta sanoa, että haen töitä maaliskuun alusta alkaen, sillä siiheksi olen hakenut lapselle hoitopaikkaa. Ja sekin tuntuu luontevalta sanoa, että olen palaamassa perhevapaalta, jonka aikana edellinen työsopimukseni päättyy. Mutta missä vaiheessa nämä kannattaa kertoa, ja kannattaako asiaa avata sen enemmän? 

Nuorten naisten huonosta asemasta työelämässä puhutaan paljon, ja siitä miten työnantajat pelkäävät että tuore äiti on jatkuvasti kotona hoitamassa sairastelevaa lasta ja että kohta se jää kuitenkin taas äitiyslomalle. Pakostihan sitä miettii, että olenko nyt sitten ihan epätoivottu henkilö jokaisen palkkaajan näkökulmasta. Haluaisin ajatella, että en halua työhön, jossa en voi olla aidosti oma itseni, tai sellaiseen, jossa lapsen hoidon takia tarvitut joustot olisivat valtava ongelma (koska kyllä, vaikuttaahan se lapsi jatkuvasti esimerkiksi aikatauluihini). On silti haihattelua luulla, että minulla olisi ihan loputtomiin varaa valita työpaikan suhteen.

Toistaiseksi tekemiini hakemuksiin olen laittanut maininnan myös tästä blogista, koska kokemus bloggaamisesta on ollut olennaista tehtävän kannalta. Jos työnantaja vaivautuu vilkaisemaan blogia, täältä saa toki helposti selville ihan koko kuvion. En tiedä onko se hyvä vai huono juttu, riippunee työnantajasta.

Toisaalta nykyään ainakin ilmoitusten perusteella moni työnantaja hakee ”hyvää tyyppiä”, ja blogihan kertoo minusta ihmisenä huimasti enemmän kuin yksi hakemus. Ajattelen siis niin, että jos joku tämän blogin luettuaan minut haluaisi palkata, luvassa olisi varmastikin työ johon sovin ja jossa viihdyn – ja jossa olisin juuri näistä syistä taatusti hyvä työntekijä.

Salailun ja täydellisen avoimuuden välillä on toki monta välimuotoa. Työhaastattelussahan yksityisasioista ei edes saa kysellä, eikä niistä ole mikään pakko sen kummemmin kertoa. Voisin aivan hyvin vain kertoa, että vanha työsuhteeni päättyy, ja sillä hyvä. Mutta ei siitä kyllä minun kohdallani taida tulla mitään. Jo sinänsä viaton kysymys harrastuksista tai vapaa-ajan tekemisistä olisi hankala, jos pitäisi jättää mainitsematta lapsi. En yksinkertaisesti halua kierrellä.