Ei syyllisyyttä

Äitiyskoe

Viime perjantaina Hesarissa oli juttua siitä, miten vanhemmat kokevat syyllisyyttä lastensa hoitojärjestelyistä. (En näköjään ajattele enää mitään itse, kun kaikki postaukseni liittyvät Hesarin juttuihin...) Sitä lukiessani pohdin jälleen kerran, että ei, minä en oikeasti koe mitenkään mittavasti syyllisyyden tunteita lapseen ja sen hoitoon liittyen, vaikka toistuvasti luen ja kuulen, että vanhemmuus on jatkuvaa syyllisyyden tunnetta. Dear Eki, olenko outo?

Juttujahan tästä syyllisyydesta löytyy. Vaikkapa tämä, tämä ja tämä. Hämmentävintä mielestäni on, että kaikki jutut lähtevät siitä oletuksesta, että kun nyt kuitenkin koet syyllisyyttä.

Tietysti minäkin välillä pohdin, että toiminko oikein tai parhaalla mahdollisella tavalla lapseni kannalta. Mutta se on mielestäni sitä mitä ihmisen kuuluu muutenkin tehdä ihan kaikenlaisten elämänvalintojensa osalta: pohtia, onko tämä fiksua, muistaa muut ihmiset ja omien toimien seuraus, kyseenalaistaa ovatko omat valinnat oikeita. Ja kyllä, minulla on välillä myös riittämättömyyden tunne: haluaisin ehtiä halia lasta joka aamu pitkän kaavan mukaan ja olisi ihanaa jos jaksaisin touhuta sen kanssa aktiivisemmin työpäivien jälkeen. En kuitenkaan jaksa sen kummemmin syyllistyä: tiedän, että meillä halitaan tosi paljon, ja tiedän, että lapsi saa minulta paljon huomiota. Minä nyt en vain ole ihminen, joka  lähtisi joka ilta puistoon touhuamaan, enkä usko että lapsi siitä menee pilalle, jos äiti välillä antaa sille mainoslehtisen selattavaksi jotta saa hetken tuijottaa väsynein silmin telkkaria ihan nojatuolissa istuen. Ei siitä tarvitse syyllistyä.

Hesarin jutussa kiinnostavaa mielestäni on se, että vanhemmat kokevat syyllisyyttä, valitsivat he sitten minkä hoitomuodon hyvänsä. Ja: "Syyllisyyden tunteet näyttävätkin tutkimuksen mukaan koskevan ennen kaikkea äitejä, joihin latautuu odotuksia ”hyvän äidin” myytin toteuttamisesta."

Tätä lukiessani aloin miettiä, että ehkä tätä outoa syyllistymättömyyttäni selittää se, että en ole tainnut ylipäätään sisäistään äitiyteen tai naisiin liittyviä stereotypioita kovin hyvin. En vain yksinkertaisesti koe, että minulla olisi tarvetta toteuttaa niitä tai että olisi joku ongelma jos en vastaa niitä.en tiedä, onko osansa sillä, että suuri osa kavereistani on aina ollut miehiä, joten olen tottunut vertaamaan itseäni ihan yhtälailla miehiin kuin naisiinkin. Ja että kun vielä omat vanhempani ovat hoitaneet vanhemmuuden tosi tasa-arvoisesti, niin omassa vanhemmuudessani taidan toistaa ihan yhtä paljon isäni kuin äitinikin antamia malleja. Ehkä siksi hyvän äidin myytti ei ihan kamalasti paina?

Ei, en ole täydellinen äiti, enkä edes niin hyvä kuin haluaisin olla. Mutta enhän ole niin hyvä monessa muussakaan asiassa, enkä jaksa kaikkia niitä asioita murehtia. Äitinä onnistun kuitenkin mielestäni keskimäärin ihan hyvin, ja uskon että lapsellani on hoivissani hyvä olla. Ei tässä mielestäni ole mitään tarvetta ihan jatkuvasti olla huolissaan.

Voi kun mahdollisimman moni vanhempi voisi kokea näin. Lapsen hoitamisessa on ihan tarpeeksi tekemistä, ja se väsyttää aivan riittämiin ilman, että pitää stressata siitä, toteuttaako jotain myyttiä.

Kommentit

Ihana kirjoitus, virkistävää kerrankin lukea aiheesta tällainen näkökulma. Itse syyllistyn välillä enemmän ja välillä vähemmän. Yritän myös ajatella kokonaiskuvaa, lapsella on kaikki enemmän kuin hyvin ja hän saa viettää paljon aikaa molempien vanhempiensa sekä isoäitien kanssa. Ehkä tää syyllistyminen liittyy jonkin verran nykyiseen elämäntapaan, on enemmän vapaa-aikaa olla ja touhuta lasten kanssa. Ennen ei ehkä ollu edes aikaa syyllistyä... Lapsille tekee myös hyvää tysistyä ja keksiä itse tekemistä, ei niitä tarvitse koko ajan viihdyttää.

äitiyskoe
Äitiyskoe

Mielenkiintoista! Mutta tavallaan juuri toi, että nyt kun sinulla on enemmän aikaa, tunnet enemmän syyllisyyttä - täähän nimenomaan korostaa sitä, että ei se tunne oikeastaan ehkä kamalasti liity siihen, miten hyvin asiat hoitaa. Sehän on tosiaan ihan tervettä, että tarkastelee joskus myös kriittisesti omaa toimintaansa, mutta syyllisyys on vähän eri asia.

Tyttö tuollainen (Ei varmistettu)

Todella hieno postaus!

Itse en varsinaisesti tunne syyllisyyttä, mutta lähipiiri hoitaa kyllä syyllistämisen senkin edestä. Ja väkisinkin alan syyllistämään itseäni.

Omat ja mieheni vanhemmat ovat sitä ikäluokkaa, että heidän mielestään minun/meidän olisi valittava jokotai-periaatteella työ tai lapsi, ei puhettakaan siitä, että kummatkin voisivat jakaa vastuut perheen sisällä ja pyörittää silti myös sitä omaa elämää.

Meillä tehdään usein läpsystä vaihto, kun toinen tulee töistä niin toinen lähtee. Lapsi on välillä enemmän isänsä kanssa kuin minun ja hengissä on selvinnyt viimeiset kaksi ja puoli vuotta vaikka ÄITI ei ole 24/7 läsnä.

Viikonloppuisin touhuamme yhdessä tai olemme touhuamatta, toisinaan sitä voi löhötä sohvalla koko perhe ja vain nauttia.

Summa summarum, koen olevani parempi äiti ja puoliso, kun saan olla välillä jotain muutakin kuin vain äiti.

äitiyskoe
Äitiyskoe

No höh! Ihan kökköä että muut syyllistävät. Mulla on onneksi se onni, että omat vanhempani ovat ylipäätään ottaneet sen linjan, ettei lasten elämänvalintoja sovi arvostella. Jos asioista tulee keskustelua tai me pyydetään apua, he voivat tarjota neuvoja ja esittää mielipiteensä, mutta eivät oleta tai odota, että tekisimme kaikessa samat ratkaisut kuin he.

Toki vanhemmat voivat myös laiminlyödä lastaan - kyllähän näitä tarinoita tähän maailmaan valitettavasti riittää - mutta kuulostaa että teillä menee ihan hyvin ja olette itse tyytyväisiä, joten ihan pelkkää kiusantekoa muiden alkaa siihen viisastelemaan, että pitäisi tehdä jotenkin muuten.

Kommentoi