Kesä

Pari päivää ennen kesälomani  alkua käyn klinikalla, koska lääkäri haluaa tarkastaa, miten estrogeeni on alkanut toimia. Ultrassa näkyy, että kohdun limakalvo on todella ohut. Lääkäri on vähän huolissaan. Hän päättää, että kokeilemme vielä toisen kierron verran estrogeenia samalla annostuksella, ja jos limakalvo ei sittenkään ala kehittyä, nostamme annosta.

Minua alkaa oikeasti pelottaa. Jos estrogeeni ei tehoa, en voi millään tulla raskaaksi. Kohdun limakalvon täytyy paksuuntua, jotta alkio voisi kiinnittyä siihen. Olen toki syönyt pitkään lääkkeitä endometrioosiin, ja sen jälkeen oman hormonitoiminnan palautuminen normaaliksi voi kestää hetken, mutta näen lääkärin kasvoiltakin, ettei tämä ole nyt se toivottu tilanne. Lisäksi hoidot siirtyvät nyt ainakin hiukan, sillä mitään ei voida aloittaa ennen kuin estrogeeni puree.

Olen lähdössä pariksi viikoksi reissuun ja lääkäri neuvoo syömään vähän tavallista pidemmän erän lääkkeitä putkeen, jotta kuukautiseni tulisivat vasta reissun jälkeen. Sitä kun ei voi tietää, vaikka niiden aika endometrioosi päättäisi taas iskeä oikein kunnolla, ja pilaisi koko reissun. Olen vähän huolissani, että tämä entisestään viivästyttää hoitoa, mutta lääkäri vakuuttaa, ettei tässä nyt sentään ihan niin kiire ole.

Lähden lomalle. Koko kevään vaivannut flunssa helpottaa vihdoin ja jaksan lomamatkalla vaeltaa vuoristossa ja tallata kaupunkien kujilla ilman ongelmia. Maistan kaikkia mahdollisia paikallisia erikoisuuksia, syön vailla huolen häivääkään juustoja ja raakakypsytettyjä kaloja ihan vaan koska vielä voin. Juon viiniä lounaalla ja ihanaa paikallista siideriä illalla. Reissun jälkeen hypään heti junaan ja menen Ruisrockiin, jossa kuljen keikalta toiselle, laulan silmät kiinni keskellä yleisöä ja mietin, että juuri nyt olen onnellinen, tässä se onni on. Samalla mietin, että tämä voi olla viimeinen kerta festareilla pitkään, pitkään aikaan. Että elämäni on ehkä muuttumassa vähän vähemmän huolettomaksi, että ihanan haahuilun aika voi nyt olla ohi. Se tuntuu haikealta.