Kesä jona vauvasta tuli lapsi

Kaikki sanovat niin nähdessään lapsen. Sukulaiset, kaverit, naapurit, päiväkodin henkilökunta. Onpas se kasvanut. Siitähän on tullut iso.

Oikeasti lapsi on edelleen tosi pikkuinen. Vaikka ikää on nyt vuoden ja kolme kuukautta, sen vaatteiden koko merkinnässä lukee edelleen yleensä ”9-12 months”, ja tuskailin juuri koettaessani löytää riittävän pieniä syyskenkiä sen alle kymmensenttiseen jalkaan. Hiuksia ja hampaita se sentään kasvattaa sellaiseen tahtiin että ihmetyttää.

Joku merkittävä muutos lapsessa on kuitenkin kesän aikana tapahtunut. Vaikkei se vielä kävele ilman tukea, tukea vasten se nousee seisomaan taitavasti ja kävelee tuettuna reipasta tahtia. Ja vaikka sanoja tulee vain muutamia, sen melkein unohtaa kun lapsen kanssa on niin helppo kommunikoida. Sitä voi kehottaa tulemaan syömään tai suihkuun, ja se osaa viedä lelutkin paikoilleen jos vain sattuu huvittamaan. Välillä se unohtuu touhuaan pitkäksi aikaa itsekseen, äheltää eteisessä kenkiä jalkaansa antaumuksella ja kasaa palikoista tornia ja taputtaa itselleen onnistuessaaan. Noh, ”pitkä aika” on toki suhteellinen käsite, mutta tässä kohtaa lasken jo viiden minuutin paikallaan olevan, rauhallisen ja itsenäisen touhuilun pitkäksi ajaksi, mutta joskus on mennyt kymmenenkin!

Se ei tosiaankaan ole enää vauva.

Toisaalta kasvun huomaa myös siinä, että lapsi on alkunut itkeä kun jätän sen päiväkotiin. Keväällähän lapsi jäi päiväkotiin lähes aina ihan iloisena, omien hoitajien syliin se oikein pyrki. Nyt aamut ovat kuitenkin itkuisia, välillä jo päiväkodin pihasta asti. Pahinta on, jos kukaan oman ryhmän kolmesta aikuisesta ei ole vielä paikalla kun saavumme.

Onneksi tilanne ei tullut ihan yllättäen, koska veljentyttärelläni oli aikoinaan ihan samanlainen tilanne, että kesäloman jälkeen hoitoon olikin aiempaa vaikeampi jäädä. Päiväkodin henkilökuntakin on sanonut, että on tavallista, että ihan pienille sopeutuminen on helpompaa kuin hiukan vanhemmille – ja kesäloman jälkeen tilanne alkaa vähän uudestaan, sillä neljä viikkoa on pienille pitkä aika.

Syliin epätoivoissaan takertuva lapsi on toki aika sydäntariipaiseva, mutta kuulemma ainoastaan ihan päivän alku on itkuinen, ja sitten menee oikein hyvin. Ruoka maistuu, päiväunia vedellään pari tuntia, juttua riittää ja lapsi lauleskelee omia laulujaan. Olen luottavainen, että eivätköhän ne aamuitkutkin siitä helpota nyt kun kaikki työntekijätkin ovat palanneet lomilta.