Kieltoja

Vanhemman tärkein tehtävä on tuottaa lapselle pettymyksiä. 

Jos rajoja ei aseta kun lapsi on pieni, ei se onnistu isompanakaan.

Varmaankin jokainen äiti ja isä on kuullut nämä lauseet, ja suurin osa on taatusti tehnyt vakaan päätöksen siitä, että itse kyllä sitten osaa kieltää lasta napakasti mutta rauhallisesti, että meillä ei riehuta miten vaan. Ja sitten kun tulee se hetki, että lasta pitää alkaa komentaa tiukasti, aika moni on kuitenkin ongelmissa. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Olen itse onnistunut toistaiseksi pysymään mielestäni aika kiitettävästi rauhallisena lapsen kanssa. Vaikka vauva tietysti joskus itkee, niin ei pikkuvauva kuitenkaan varsinaisesti kiukuttele. Se itkee kun se tarvitsee jotain tai kun joku on huonosti, eli kun sillä on nälkä, kun vaippa pitää vaihtaa, kun väsyttää, koskee tai pitää saada huomiota. Pelkkä huomion takia itkeminen on tietysti välillä raskasta, kun milloin mitäkin pitää saada tehdyksi, mutta lapsi nyt yksinkertaisesti tarvitsee huomiota ja ihan pienelle ei auta mikään muu kuin ihan lähellä oleminen (ja usein syli).

Mutta jossain vaiheessa lapsi alkaa tehdä jotain, mitä pitää kieltää. Ehkä jotain, mikä koettelee sitä rauhallisuutta. 

Oma mussukkani on nyt tässä vaiheessa, eli nyt on aika alkaa sanoa välillä ei, ei saa, älä.

Kurin pitäminen on periaatteessa helppoa, mutta pakko myöntää että kyllä se nyt alkuvaiheessa vähän totuttelua vaatii. Kahdeksankuisesta on vaikea ottaa selvää, että miten tarkoituksellista sen mikäkin toiminta on, ja miksi se jotain tekee, ja siksi on välillä vaikea päättää, miten mihinkin suhtautua. 

Annan esimerkin: lapsi sylkee ruoan pois. No, sehän voi tarkoittaa, että ruoka ei maistu, että suu on täynnä, tai ettei ole nälkä. Ruoka voi tulla ulos suusta ihan vahingossakin. 

No, minun pikku marakattini näyttää kuitenkin keksineen sellaisen ihastuttavan tavan, että hetken syötyään se alkaa jokaisen lusikallisen jälkeen nojautua syöttötuolissa sivulle ja sylkeä sitten lattialle. Alkuun luulin, että se on vahinko, mutta nyt vaikuttaa, että kyllä tuo tekee niin aivan tarkoituksella. Ilmeisesti se on hyvinkin hauska leikki. Ja kun leikin kieltää, lapsi nostaa metakan. Huoh.

Pakkohan lasta on kieltää, mutta on se aika outoa, kun toinen tapittaa supersöpönä ja selvästi innoissan leikistään. Alan ymmärtää vanhempia, joilta kieltäminen aika usein jää. Tai toisaalta en, sillä sen lattian siivoaminen ei tosiaankaan ole lempitouhuani.