Kotielämän kiroukset

Taasko tuo paistinpannu pitää tiskata, mietin kun vilkaisen keittiötäni.

Lapsen hoito ei oikeastaan kyllästytä – ei edes loputon neljän palan palapelin pelaaminen, tornin rakentaminen tai pallon ihmettely. Ja vaikka Puppe on löytänyt kaikki maatilan eläimet jo vähintään sata kertaa, kirjojen lukeminen on edelleen kivaa. Mutta siivoamisesta en ole koskaan tykännyt ja kun on paljon kotona, on kotitöitäkin aivan liikaa. Pyykkien pesua, ripustamista ja viikkaamista, tiskikoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, imuroimista, lelujen siivoamista, roskien viemistä. Ja pöytiä riittää pyyhittäväksi loputtomiin, ja jokainen niistä pitää ensin tyhjentää tavararöykkiöstä.

Luonteeni on epäonninen yhdistelmä sotkevaa siivoamisen välttelijää ja tiukkista jota sotku ahdistaa. Tällä kombolla saa jatkuvasti miettiä että pitäisi, pitäisi, pitäisi siivota ja olla loputtoman tyytymätön.

Tällaiselle ihmiselle kotiäitielämä on kauniisti sanottuna haastavaa vaikka lapsen kanssa onkin ihanaa. Kun kotona on tosi paljon, sotkua ehtii katsoa aivan liikaa (juu, ei se tarkoita että alkaisi siivota). Huomaan ajattelevani, että ainakaan sitten kun menen töihin ei tarvitse pestä espressopannua joka hemmetin päivä, vaikka sehän siis johtuu ainoastaan siitä että sitten en juo joka päivä kotona maitokahveja kuten tässä lattemammailuelämässäni. Ja silloin kun edes oman päänsä sisällä valittaa latten juomiseen liittyvistä ongelmissa ollaan kyllä aikamoisella tasolla.