Let the games begin!

Heinäkuun lopussa minulla on viimein taas aika lapsettomuusklinikalla. Olen syönyt estrogeenia puolitoista kuukautta, ja olin ajatellut, että tässä vaiheessa ensimmäiset munasolut olisi jo kerätty. Edelliskerran huonot uutiset ovat jääneet kummittelemaan mieleeni, ja pelkään tosissani, ettei mikään ole nytkään paremmin.

En ole kertaakaan ollut näin jännittynyt tutkimuksen alkaessa, mutta lääkäri kertoo heti hyvät uutiset: kohdun limakalvo on kehittynyt juuri niin kuin pitääkin. ”Käydäänkö me sitten heti hommiin?” lääkäri kysyy ja vastaan kyllä.

Istumme pöydän ääreen ja käymme vielä hoidon läpi: alan pistää hormonia kun kuukautiset alkavat, käyn muutaman päivän jälkeen ultrassa tsekkaamassa, toinen ultra on siitä parin päivän päästä ja irrotus sovitaan päivälle, jolloin munasolujen arvellaan olevan sopivan kypsiä. Sovimme, ettei minun tarvitse enää tulla tarkistukseen kuukautisten alkaessa, vaan voin ostaa lääkkeet, käydä elokuun alussa labrassa pakollisissa HIV- ja hepatiitti-kokeissa sekä hoitajan luona opettelemassa hormonin pistämistä, ja varata seuraavan ajan sitten kuukautisten alettua.

Sitten on aika käydä läpi isoja asioita. Allekirjoitan suostumuksen hoitoon − se täytyy pyytää, sillä onhan tässäkin hoidossa riskinsä, ihan jo munasolujen irrotuksessa käytettävien vahvojen rauhoittavien lääkkeiden takia. Seuraavaksi allekirjoitan sopimukset lahjoitettujen siittiöiden käytöstä ja alkioiden pakastamisesta. Minun täytyy tuijottaa papereita pitkään ennen kuin kykenen allekirjoittamaan ne, hetki tuntuu niin isolta. Allekirjoittaessani mietin, että nyt se on menoa, minä ihan todella teen tämän. Ohimenevän hetken pohdin, että tätäkö minä todella haluan, vaikka samaan aikaan tiedän että tietenkin haluan.

Lääkäri kysyy vielä toiveeni luovuttajan suhteen: pituus, silmien väri ja hiusten väri ovat asioita, joista saan esittää toiveita. Sopimus siittiöiden käytöstä jää klinikalle talteen. Siihen täytetään luovuttajan tiedot, jotka niistä mahdollisesti syntyvä lapsi saa 18-vuotiaana halutessaan tietoonsa. Olen melkein pökerryksissä, tilanne ei tunnu ollenkaan todelliselta.

Lähden kotiin, en ole koskaan odottanut kuukautisten alkua yhtä jännittyneen innostuneena. Ajattelen, että nyt on viimeiset hetket herkutella mistään rajoitteista välittämättä, viettää viimeiset lämpimät illat terassilla viinilasin äärellä, istua puistossa pitkälle yöhön huolehtimatta yhtään mistään. Haluan venyttää nämä hetket loputtomiin, mutten malta odottaa niiden loppumista.