On ihan ok että väsyttää

 

 

Kaivoin viikonloppuna pitkästä aikaa päiväkirjan esiin. Huomasin kirjoittaneeni siihen viimeeksi elokuussa.

Syksy hujahti ohi töissä, sairastellessa, lapsen uusia taitoja ihmetellessä ja tulevaisuutta pohdiskellessa. Siinä sivussa koetin ehtiä välillä viettää aikaa kavereideni kanssa ilman lasta ja lapsen kanssa. Tuntuu etten tehnyt syksyn aikana mitään, mutta mahtui sinne kuitenkin Flow, kaupunkisuunnistus, ilta Basbasissa, vanhan työkaverin läksiäiset, pikkujoulut, kaverin polttarit, skumppailta ja pari pubivisaa ilman lasta ja muun muassa itsenäisyyspäivän juhlat ja muutamat synttärit lapsen kanssa, sekä tietysti rauhallisempaa hengailua kavereiden kanssa kotona ja kaupungilla. Näin lueteltuna se kuulostaa ihan mukavalta syksyltä, mutta minulla on kuitenkin ollut vahva tunne, että raahaudun vain töihin ja koetan jotenkin selvitä, etten tee koskaan mitään enkä saa mitään aikaan.

Vasta viikonloppuna päiväkirjaa kirjoittaessani havahduin siihen, että onhan tässä ollut kaikenlaista. Sen jälkeen kun sain tietää saaneeni vakituisen viran, minulla on ollut vähän pysähtynyt olo. Meillä on omistusasunto johon mahdumme vielä useamman vuoden, lapsella on hoitopaikka jossa se jatkanee vielä pari vuotta eikä minun tarvitse suunnitella työpaikan vaihtamista ellen erityisesti halua. Voimme jatkaa tällä samalla kuviolla ihan huoletta, ja se tuntuu hieman omituiselta.

Omituiselle ololle on aika selkeä syy jota en vain ollut kunnolla tajunnut: viimeiset neljä vuotta ovat olleet elämässäni aikaa jolloin isot muutokset ovat seuranneet toisiaan tiiviillä tahdilla. Näihin neljään vuoteen on mahtunut muun muassa kaksi uutta työpaikkaa, loputtoman raastavalta tuntunut ero, kolme muuttoa, ensimmäisen oman asunnon ostaminen ja remontointi, mummini kuolema, hedelmöityshoidot, raskaus, tottuminen siihen ajatukseen että perheeni tulee olemaan ihan erilainen kuin koskaan olin kuvitellut, äitiysloma, sekä tietysti lapsen syntymä ja kasvaminen.

Pelkkä listaus saa tajuamaan, että tuossa on asioita enemmän kuin tarpeeksi neljälle peräkkäiselle vuodelle. Ehkä siis lopulta pitäisi lakata pohtimasta, miksen ole jaksanut tai ehtinyt ihan entiseen malliin reissata, harrastaa, laittaa ruokaa tai ommella. Että ei, se ei johdu siitä, että olisin jotenkin kaikkia muita vähemmän aikaansaava ihminen, vaan siitä, että tässä on oikeasti ollut kaikenlaista, enemmän kuin tarpeeksi.

Nyt voisi olla ihan hyvä hetki nauttia siitä että tuntuu vähän pysähtyneeltä. Ja koska en kuitenkaan selviä ilman tavoitteita, voisin ottaa nyt alkuun tavoitteeksi leipoa taas vähintään kerran kuukaudessa ja suunnitella vaikka kesäksi jonkun reissun, sellaisen sopivan rauhallisen. Voisin vaikka kirjoittaa päiväkirjaan ja kokeilla, josko sen avulla ajatukset omassa päässäkin tuntuisivat taas pitkästä aikaa selkeämmiltä ja pelkän kiireen ja väsymyksen keskeltä pysähtyisi huomaamaan, kuinka paljon elämässä koko ajan tapahtuu.

Kuvassa esimerkki sellaisesta paikasta johon pääseminen voisi olla tavoitteena tälle vuodelle.