Olen aika ylpeä siitä, kuinka rauhallisena olen onnistunut pysymään raskauden ajan. Tiedostan kyllä riskit, mutta en ole panikoitunut enkä edes murehtinut liikaa. 

Viime viikolla neuvolassa terveydenhoitaja mittaili kohtuni turhan pieneksi. Tarkemmin ilmaistuna sf-mitta oli käyrien alapuolella, eli kohdun korkeus vertailuarvoja matalampi. Mitta oli jo edellisellä kerralla ollut alarajan alapuolella, mutta silloin olin juuri käynyt ultrassa, joten siitä ei suuremmin murehdittu. Nyt hoitaja kuitenkin oli aika huolissaan ja teki minulle heti lähetteen pikaiseen ultraan.

Pysyin edelleen aika rauhallisena, mutta vähän alkoi toki mielessä pyöriä, että mitäs jos lapsi ei enää kasvakaan. Sekään ei auttanut, että ajanvarauksesta soitettiin heti maanantaiaamuna ja tarjottiin saman tien kolmea eri aikaa, joista ensimmäinen olisi ollut jo samana päivänä. Jos jotain olen julkisesta terveydenhuollosta oppinut, niin eivät ne sinne yleensä ihan kamalan pikaisesti aikaa järjestä ellei asia oikeasti ole kiireinen tai vakava.

No, tiistai-iltapäivänä menin Naistenklinikalle ihan hyvillä mielin. Siellä hoitaja kutsui huoneeseen ja heti kun ehdin istua alas, lääkäri kommentoi: ”Nyt kun katson sinua niin totean että onhan tuota vatsaa sinun kokoosi suhteutettuna ihan hyvin.”

Niin. Ilmeisesti lähetteestä tai mistään muualtakaan ei kovin selvästi käynyt ilmi, että odottajan koko ei ole ihan se tavallisin, ja lääkäri selittikin heti, että erityisen pitkillä ja lyhyillä keskiarvomitat eivät aina oikein toimi, ja siksi niiden liian tiukka tuijottaminen johtaa usein ylimääräisiin tarkastuksiin. Äidin koko vaikuttaa usein lapsenkin kokoon, eikä ole mitenkään yllättävää, että minä, alle puolitoistametrinen ja normaalisti alle 40 kiloa painava, kasvatan sisälläni aika pientä lasta.

Ja sitten ultrattiin. Lapsi liikkui reippaasti, sillä oli hikka ja sykekin oli ok. Mittausten mukaan sen kasvu oli tasoa -2, eli vielä normaalin rajoissa. Edellisellä kerralla tulos oli ollut -1:n ja -2:n välillä, mutta pieni ero saattaa kuulemma olla ”käsialaeroa”, eli liittyä lähinnä siihen että eri lääkärit mittaavat hiukan eri tavoin. Tätä vauhtia kasvaessaan lapsi olisi syntyessään täysiaikaisena 2800 grammaa. Siis ihan riittävästi. Lääkäri kommentoi myös että ”lapsi näytti kaikki hyvinvoinnin markkerit ensimmäisen minuutin aikana”, joten kaikki vaikutti olevan kunnossa.

Niinpä niin. Olen koko ajan odottanut että vauva on pieni rimpula, ja hankintalistalla on kaiken muun ohella pieniä vaatteita, sillä olen ollut vakuuttunut, että alle 50 senttisiäkin tullaan tarvitsemaan.

Nyt vauvan kokoa tullaan seuraamaan parin viikon välein jotta varmistutaan, että se tosiaan kasvaa edelleen. Ei sen tarvitse millekään uudelle käyrälle nousta, kunhan jatkaisi omaa tahtiaan. Jos ei, synnytys pitäisi käynnistää etuajassa, mutta en nyt vielä halua liikaa murehtia siitä. Ehkä kuitenkin nyt ryhdistäydyn, ja hoidan ne välttämättömimmät hankinnat. En kuitenkaan aio murehtia.

Lisähuomiona muuten: hämmentää kovasti tilanne, jossa itse pysyn rauhallisena, ja terveydenhuollon työntekijä oikein lietsoo huolia. Tässäkin tapauksessa lääkärin ja terveydenhoitajan asenteet olivat aivan päinvastaiset: lääkäri oli heti rauhoitteleva ja totesi vain asiallisesti, että jos kasvua ei olisi, mietittäisiin käynnistystä – mutta tuskin murehdittavaa on, ja parin viikon päästä ollaan viikkojenkin suhteen aika turvallisilla vesillä, joten käynnistyskään ei olisi katastrofi. Terveydenhoitaja ikään kuin koetti saada minut huolestumaan kun en ilmeisesti vaikuttanut kovin rauhattomalta heti kun mitta ei osunutkaan ihan käyrille.