Irrotuspäivä saapuu vihdoin. Nukun edellisen yön aika hyvin ja alan jännittää vasta aamulla. Olo on outo, sillä en tiedä, olenko oikeastaan edes menossa irroitukseen. Jos todetaankin, että jäljellä on vain kaksi rakkulaa, edessä on ehkä tavallinen työpäivä. Samalla jännitän irrotusta, piikkejä, morfiinia ja ties mitä.

Klinikalla minut ohjataan perällä sijaitsevaan huoneeseen, jossa on nojatuoleja lepäilyyn. Olen ottanut mukaan eväät ja padin, jolta olen ajatellut katselevani olympialaisia operaation jälkeen. Arvioin, että yleisurheilu on varmaankin sopivan rauhoittavaa ja merkityksetöntä katseltavaa näin jännittävänä päivänä.

Lopulta lääkäri saapuu ja minut kutsutaan toimenpidehuoneeseen. Jännittää aivan hirveästi, mutta itse toimenpidettä en aivan kamalasti pelkää, koska lääkkeet ovat kuulemma niin tehokkaat. Eniten pelottaa katetrin laittaminen käsivarteen, mutta kun se on ohi, rauhoitun.

Ultrassa näkyy yhä kolme rakkulaa ja huokaan helpotuksesta. Minulle laitetaan ensin hiukan lääkettä suoneen ja sitten lääkäri pistää puudutuspiikin. Emättimen kautta pistettävä piikku kuulostaa pahalta, mutta kipu on lopulta hyvin pientä, ja puudutusaine alkaa nopeasti vaikuttaa. Sitten saankin jo lisää rauhoittavia lääkkeitä ja pian olo on sen verran omituinen, että lopusta operaatiosta en tunne juuri mitään. Keskityn lähinnä hengittämiseen, sillä se tuntuu hiukan raskaalta, ja mietin että tropit ovat tosiaan tehokkaat.

Operaatio on nopeasti ohi ja lääkkeiden vaikutuskin lievenee sen verran, että uskallan nousta ylös ja pukea.

Odottelen pari tuntia, hoitaja keittää minulle kahvia, syön evääni ja lääkkeiden vaikutus katoaa hiljalleen. Vatsaan ei koske eikä minusta tule tippaakaan verta.

Vahvojen lääkkeiden takia en saa lähteä yksin kotiin, joten kaverini tulee hakemaan minut. Hänkin kommentoi, että odotti minun olevan enemmän sekaisin. Menemme kotiini, tilaamme ruokaa ja juttelemme niitä näitä. Kotona odottaa myös toinen yllätys: avioeropaperit ovat vihdoin saapuneet, ero on vihdoin selvä. Skoolaamme vichyllä. 

Mahaan ei edelleenkään koske yhtään, mutta koska niin suositellaan, en vietä seuraavaa yötä yksin kotona vaan hipsin naapuriin veljen sohvalle. Se tuntuu typerältä liioittelulta kun oloni on niin hyvä, mutta on kai parempi olla ottamatta riskejä. Ja ainakin veljentyttö vaikuttaa iloiselta.

Seuraavana aamuna klinikalta soitetaan. Yhdestä, pienimmästä, rakkulasta ei ole löytynyt munasolua. Muut kaksi solua on kuitenkin hedelmöitetty ja ne ovat myös hedelmöittyneet. Toinen niistä voidaan istuttaa seuraavana päivänä.

Kaksi alkiota, kaksi mahdollisuutta. Laitan kaverille heti viestiä, että tästä lähtien käyttänen tunnistetta #priimamunasolut.