Supistaa

Terveisiä sohvalta. Olen viettänyt täällä erityisen paljon aikaa viime aikoina.

Pari viikkoa sitten vatsani alkoi tuntua kummalliselta. Kyselin neuvolassa, mikä on kun maha tuntuu yhtäkkiä ihan kovalta pallolta, joskus vain jostain kohtaa, joskus kokonaan. Terveydenhoitaja valisti minua, että supistuksiahan ne, mutta että ei tarvitse olla huolissaan jos eivät ole säännöllisiä eivätkä kivuliaita.

Toissa viikonloppuna supistuksia alkoi kuitenkin tulla yhä enemmän. Uimareissu piti lopettaa muutaman altaanmitan jälkeen, ja kävelykin sai sen verran kovat supistukset aikaan, että oli pakko palata suorinta tietä kotiin. Vatsa tuntui myös jonkun verran kipeältä ja selkää jomotti, mutta en ollut ihan varma liittyikö kipu supistuksiin vai oliko se koko ajan sama yleistä kipuilua.

Maanantaiaamuna aloin sitten soitella neuvolaan, ja päivän jatkuneen puhelinhipan jälkeen menin kolmeksi terveyskeskukseen, josta lääkäri oireita kuunneltuaan lähetti minut Naistenklinikalle päivystykseen ”varmuuden vuoksi”. Siellä pääsin vaihdikkaasti ensin antamaan virtsanäytteen, sitten hoitajan kuunneltavaksi ja lopulta lääkärin tutkittavaksi. Vauvan sykkeet löytyivät melko nopeasti – niistä vain ei saatu kunnollista seurantaa, kun tyyppi vaihto paikkaa koko ajan – ja lääkärikin totesi kaiken olevan kunnossa. Kohdunkaula ei ollut lyhentynyt tai avautunut, eikä ultrakaan antanut syytä huoleen. Tuomioksi tuli, että suurempaan huoleen ei ole aihetta, mutta nyt kannattaisi ottaa rauhallisesti ja pitää taukoa liikunnasta.

Olen nyt siis koettanut levätä riittävästi ja olla rehkimättä. Superhidas köpöttely koettelee hermojani kovasti, ja ärsyttäää, etten voi harrastaa oikeastaan mitään liikuntaa, mutta tilanne tuntuu nyt rauhoittuneen ja se on tietysti tärkeintä. Ja onhan minulla onneksi makoiluun mukava seuralainen, joka kyllä nauttii yhteisistä torkuista kovasti, silloin kun ei protestoi leikittäjän laiskuutta.

Tajusin oikeastaan vasta päivystysreissun myötä, että oikeasti on mahdollista, että vauva syntyy tosi paljonkin ennenaikaisesti. Olen jotenkin aika tuudittunut siihen, että kyllä kaikki menee hyvin. Toisaalta siksi, että en usko turhan murehtimisen helpottavan mitään, ja toisaalta koska pelkäsin silloin alussa niin valtavasti, etten ehtinyt luoda mitään kauhukuvia myöhemmistä vaiheista. Olin kyllä jo ehtinyt tutkia, että nyt ollaan jo siinä vaiheessa että vauva voisi selvitä hengissä, mutta tämän episodin jälkeen iski vahvana mieleen ajatus, että olisi nyt kuitenkin aika iso juttu, jos se ei syntyisi keskosena. Kyllähän se ihan valtavasti helpottaa elämää, jos ihan alku ei ole turhan dramaattinen.

Opin muuten sen, että luovutetuilla munasoluilla alkunsa saaneessa raskaudessa on tavallista suurempi riski saada raskausmyrkytys. Tämä nousi esiin, kun lääkäri tarkasti, miten asia minun kohdallani olikaan – tiedoissani kun sanottiin, että munasolukin olisi ollut luovutettu. Olin itsekin ärtymyksekseni huomannut tämän, mutta jättänyt sitten nillittämättä asiasta, kun en tajunnut että se on oikeasti merkittävä tieto jo raskauden aikana. Tämä episodi ei kyllä nyt vähentänyt ärtymystäni siihen, että kaikkialla pelataan vain äitiyskortin kanssa, ja muualle asiat kirjataan miten sattuu…