Työmatkalla pienen lapsen äiti lomailee

Työt kutsuivat minut Poriin SuomiAreenaan kolmeksi päiväksi kesken heinäkuuta. Reilut kolme tuntia junailtua, kolme pitkää päivää töitä ja sitten kokonaisuudessaan yli kuuden tunnin junamatka Lappeenrantaan lapsen luo.

Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen töiden takia yön yli erossa lapsesta, ja ylipäätään ensimmäinen kerta, kun lapsi on hoidossa enemmän kuin yhden yön. Vähän jännittää.

Tiedän, että työreissut ovat kaikille pienten lasten vanhemmille jonkinmoista säätöä, mutta totaaliyksinhuoltajalle se tietysti vaatii vielä vähän enemmän sumplimista ja pohtimista, jos töiden takia on oltava yön yli pois kotoa, saati jos reissulle tulee enemmän pituutta. Ihan pienen lapsen kanssa on pohdittava jo sitäkin, että kuinka pitkä aika on hyväksyttävä aika olla erossa siitä tärkeimmästä ihmisestä.

Näihin ei tietenkään ole yksiselittäisiä vastauksia. Usein toistellaan, että sopiva aika on yksi yö kutakin ikävuottaa kohden, eli että esimerkiksi kaksivuotiaasta voisi olla erossa kaksi yötä. Mutta riippuuhan se lapsesta, perheestä ja hoitopaikasta.

Kun puhutaan siitä, kauanko lapsesta voi tai saa olla erossa, mieleeni tulee kysymys, että mitä sitten tapahtuu, jos se erossaoloaika on liian pitkä. Tai mitä se lapselle oikeastaan tekee, jos se ikävöi minua? Ihan pienen vauvan kohdalla voidaan puhua unohtamisesta, mutta oma tyttöni ei taida enää minua ihan hevillä unohtaa. Kokeeko se sitten esimerkiksi tämänkertaisen mummolareissun jonkinlaisena hylkäämisenä? Kuinka vaarallista sellainen on?

Haluan uskoa, että ei lapsi ihan niin kamalan helposti mene rikki. Että ei jokaisesta pettymyksestä vielä seuraa mitään lapsen perusturvallisuuden järkkymistä. Eikä mummolareissusta nyt ainakaan, sillä vaikka äitiä olisi ikävä, mummi ja vaari ovat kuitenkin lapselle rakkaita ja luotettavia, turvaa tuovia tyyppejä, ja mummolassa on myös hauskaa. Silti ajattelen, että hyvään vanhemmuuteen kuuluu sekin, että vähän pohtii tällaisia asioita. Se ei tarkoita, että pitäisi syyllistyä työmatkoista, mutta ei sekään ehkä ole hyvä lähtökohta, ettei tarkastele tekemisiään kriittisesti (ja tarkoitan tällä siis arviointia, en syyttelyä).

Käytännössä moni totaliyksinhuoltaja ”säästyy” näiltä pohdinnoilta, siltä eihän niitä reissuja yksinkertaisesti voi tehdä – eikä siis ehkä ottaa kaikkia töitä vastaan – jos lapselle ei järjesty hoitopaikkaa, jonne sen turvallisin mielin voisi jättää. Minun onnekseni äitini lupasi ottaa kesälomaa SuomiAreena-viikolle. Kun lapsi on vanhempieni luona, tiedän, että kaikki on kyllä hyvin, vaikka hetkittäin tulisikin ikävä. Reissun pituus keskiviikkoaamusta perjantain myöhäisiltaan tuntuu lapsen vähän liian pitkältä, mutta sille nyt ei voi mitään, että perjantainen matka Porista Lappeenrantaan kestää ja kestää.

Ja kun lapsen hyvinvointia on riittävästi pohdiskellut ja järjestellyt, voi pohtia myös omaa hyvinvointiaan. Koenko, että nämä työtehtävät ovat sellaisia, joiden takia kannattaa keskeyttää kesäloma? Onkohan siellä hauskaa?

Tällä hetkellä mietin toisaalta lähinnä, että on oikeastaan aika mukavaa saada kerrankin ihan vaan istua junassa kaikessa rauhassa tuntitolkulla, ja että reissussa saan ehkä nukkua ihan rauhassa muutaman yön, eikö kukaan vaadi päästä suihkuun kanssani. Kuulostaa lomalta.

perhe vanhemmuus tyo
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *