Vihdoin asiaan

Elokuun alussa istun pitkää iltaa kavereiden kanssa puistossa. Juon monta lasia sangriaa ja olo on ihanan vapautunut. Puisto on täynnä ihmisiä, on lämmin, kenelläkään ei tunnu olevan mihinkään kiire. Seuraavana aamuna olo on huono ja viestittelen kaverini kanssa, että jos tämä nyt oli viimeinen kerta pitkään aikaan, niin hoidin homman ainakin kunnolla, että nyt ei tee alkoholia mielikään ihan hetkeen.

Olenkin jo ostanut kolmea erilaista lääkettä: yksi kasvattaa munasoluja, toinen hidastaa niiden kypsymistä ja kolmas irrottaa kypsyneet solut. Lääkkeet maksoivat yhteensä melkein viisisataa (ja tästä on jo vähennetty kela-korvaukset), ja nyt ne odottavat osa jääkaapissani, osa huoneenlämmössä. Jos hoito onnistuu, ostan vielä keltarauhashormonia jota syödään alkion siirron jälkeen.

Myöhemmin päivällä kuukautiseni alkavat. Yleensä se ei ole mikään juhlan aihe, mutta nyt on erikoinen olo. On pakko kertoa veljen vaimolle tilanne, koska on yksinkeaisesti pakko saada kertoa jollekulle, että nyt tämä oikeasti alkaa.

Seuraava päivä on maanantai. Olen käynyt jo edellisellä viikolla apteekissa, joten soitan vain aamulla klinikalle kertoakseni tilanteen ja sopiakseni ensimmäisen ultran. Illalla on aika aloittaa pistäminen, ja hermoilen sitä koko päivän.