Yhdeksänkuinen matkustaa eli Dublin vauvan seurassa
Pitkään odottamani reissu toteutui viimein viikko sitten kun vietimme pitkän viikonlopun Dublinissa. Olin ollut matkoilla edellisen kerran kesällä 2016 ja koska olen sellainen ihminen joka haaveilee uusista reissuista aivan koko ajan, hinku matkustamaan olikin aika kova.
Matka sujui osittain sairastellessa, ja parina päivänä säätkin olivat aika huonot. Lisäksi minulle jäi vähän tunne, etten ihan tajunnut Dublinia tai sen hienoutta. Jotain jäi löytymättä, eikä jäänyt sellainen olo, että tuonne pitäisi palata. Mutta ei se nyt niin vakavaa, oli kuitenkin kiva päästä uusiin maisemiin ja ottaa rennosti pari päivää, herkutella ja juoda hyviä siidereitä.
Yhdeksänkuisen kanssa reissatessa kohteella ei siinä mielessä ole ihan kamalasti väliä, että senikäinen ei vielä juuri mistään lapsille suunntauista aktiviteeteistä innostu eikä osaa suuremmin ihmetellä nähtävyyksiä. Tai no, toki se ihmettelee aivan kaikkea ympärillään, mutta kivat lamput riittävät, sen ihmeempää ei tarvita. Dublin sopi vauvan kanssa hengailuun varmasti siinä missä mikä tahansa kaupunki, ja koska se on aika tiivis, oli liikkuminen siinä mielessä aika helppoa, että rattaiden kanssa jaksoi kävellä melkeinpä kaikkialle (Otimme kolmen päivän lipun lentokentällä, ja sen ollessa voimassa käytimme välillä ratikkaa ihan jalkoja lepuuttaaksemme matkoilla jtka olisi hyvin voinut kävelläkin. Ratikat olivat kaikki matalalattiaisia.)
Lastenrattaiden kanssa liikkuvat oli minun kokemukseni mukaan huomioitu vähän vaihtelevasti. Ravintoloissa ja kahviloissa syöttötuolia ei useimmiten ainakaan helposti löytynyt, mutta jonkunlaisia hissejä löytyi lähes kaikkialta. Usein ne toki olivat jossain mutkien takana, mutta niinhän ne Suomessakin ovat. Hoitopöytiä löytyi kauppakeskuksista ja isommista kahviloista.
Irlantilaisten suhtautuminen lapseen oli enimmäkseen tosi kivaa. Sitä ihasteltiin ja sille juteltiin kovasti ja tuo mun tapauksenihan vaan tykkää sellaisesta ja se säteili onnessaan kaikille ihastelijoille. Ratikassa tarjottiin aina istumapaikkaa ja ovia pidettiin auki.
Nähtävyyksistä kävimme Trinity Collegen kirjastossa ja IMMA-museossa. Kirjasto on varmaankin Dublinin kuuluisin nähtävyys, ja hienohan se oli, mutta sekä Long room että sen alakerran Book of Kells -näyttelyt olivat maailman isoihin museoihin ja valtaviin nähtävyyksiin tottuneelle aika pientä. Voin siis suositella niille joita nämä aiheet erityisesti kiinnostavat, mutta en ehkä muille. Modernin taiteen museo IMMA taas oli pikaisen käynnin perusteella oikein kiinnostava. Lähdimme museoon ajatuksena katsastaa museokauppa, mutta päädyimme sitten katsomaan myös teoksia. Koko paikka, vanha sairaala, on hieno, mutta aikalailla keskellä ei mitään, eli ihan nopea visiitti ei onnistu.
Ruokapaikoista voin suositella Camden Kitcheniä sellaiselle ”vähän paremmalle lounaalle” ja Black Sheep -pubia, josta sai ihan asiallista pubiruokaa, mutta jossa oli kiva käydä myös ihan vain pintillä. Lapsikin viihtyi.
Onnistumiset:
– Lämpöpussi. Dublinissa oli aika kylmää ja tuulista mutta sisätiloissa lämpötilat vaihtelivat. Lämpöpussissa lapsi pysyi lämpinä vaikka kävelimme pitkiäkin matkoja, mutta sen alla olevat villahousut oli kiva pitää sisällä vetoisissa kahviloissa. Kaupoissa taas oli niin kuuma että lyhyttäkin visiittiä varten toppahaalari olisi pitänyt riisua kokonaan siinä missä pussin sai helposti kokonaan avattua.
– Asunto. Meillä oli ruhtinaallisesti kahden makuuhuoneen asunto, ja se oli kyllä mahtavaa. Illalla lapsen sai rauhassa nukkumaan ja sen jälkeen saatoimme vielä valvoa olkkarissa. Aamulla äitini otti lapsen seurakseen sen herätessä ja minä sain vielä makoilla hetken.
– Lapsi. Tuo tyyppihän on aivan mahtava reissaaja! Se ei kiukutellut juuri lainkaan, oli innoissaan kaiken maailman pubeissa, nukkui hyvin vieraassa paikassa ja lennotkin sujuivat ihan ongelmitta (okei, kotimatkalla tuli kakkakatastrofi, mutta sekin oli isompi kriisi mulle kuin lapselle). Syöminen nyt ei kauheasti kiinnostellut, eli reissu mentiin lähinnä maidon voimin, mutta mikäs siinä, kyllähän noin pieni maidollakin pärjää. Ravintolassa lapsi naposteli omia maissirenkaitaan ja leipää ja viihtyi hyvin. Pukemista se välillä hieman protestoi, mutta pukeminen nyt on tällä hetkellä kaikissa oloissa kiukun aihe, ja kiukku kaikkosi aina siinä vaiheessa kun päästiin liikkeelle.
Kehittämisen varaa
– Matkarattaat. Saimme lainaan sinänsä erinomaiset Mountain buggy -rattaat, jotka on helppo kasata ja laittaa kokoon ja jotka saa ottaa koneeseen mukaan. Rattaissa sinänsä ei siis ollut mitään ongelmaa ja ne kulkivat oikein sujuvasti, mutta minun lapseni oli nyt ekaa kertaa rattaissa kasvot menosuuntaan, ja se oli sille selvästi outoa ja rankkaakin kun reissussa rattaissa tuli oltua tosi paljon. Sanoisin siis, että kannattaa totutella rattaisiin kunnolla ennen reissua.