Nanny Stillin Flindari ja mysteeri maljakko

Jo jonkin aikaa sitten löysin korkillisen karahvin kirpputorilta, joka osoittautui Nanny Stillin lasisarja Flindariin kuuluvaksi. Tosin tämä uskoakseni täysautomaattikoneella tehty pullo on juuri se esine, jota suunnittelija itse ei voinut hyväksyä.

Löysin myös erittäin edullisesti pullon kavereiksi hieman liian korkeat lasit, jotta näitä kaikkia voisi käyttää yhdessä. Mennäänpä kuitenkin Flindari-lasisarjan tarinaan tarkemmin. Suunnittelija kutsuttiin pitämään näyttelyä Belgiaan vuonna 1963...

Aikaa esineiden tekemiseen oli vähän, samoin halua rahoitukseen. Alkuperäiset näyttelypullot olivat nelikulmaisia ja niissä näkyi sama rautalevyjen avulla muottiin aikaansaatu kuvio kuin kirkkaassa pullossa yllä. Sarja sai tuotannossa nimen Latotanssit. Alkuperäisten pullojen muoto taas viittasi taskumattiin ja näin lopulta sarjasta tuli Flindari. Värikkäät sarjan lasiesineet ovat upeita. Niitä vaan tuskin enää edullisina löytöinä voi hankkia.

Sitten aivan toiseen asiaan eli tähän violettiin/tummanlilaan maljakkoon, jonka löysin viime viikolla. Muodoltaan se muistuttaa aika paljon Oiva Toikan maljakkoa 1483, mutta tietääkseni sitä ei ole tehty tässä värissä. Voisi olla myös Kumelan vaasi kun katsotaan lasin väriä. Onko kenelläkään tarkempaa tietoa?

Oli mistä vain peräisin, niin väri on erittäin hieno. Toivottavasti tämän alkuperä selviää. Oma salapoliisityö ei tuottanut tulosta tällä kertaa.

Voi vain haaveilla vielä löytävänsä värillisen Flindari-karahvin. Sillä välin on tyytyminen tähän söpöön ja varsin tavalliseen kirkkaaseen karahviin hyllyn koristeena.

Kommentit

p (Ei varmistettu)

Hei! Violetti mysteerimaljakkosi on tosiaan Kumelaa: Jan Salakari nro 360-1 (360-2 on korvallinen) vuoden 1966 hinnastossa ainakin ja nimeltään "kynttilämalja"

ajattomat aarteet

Kiitos. Kivaa kun tietoa löytyy ja saa näille kaikille pikkuhiljaa valmistajat ja mallit. Se oli siis Kumelaa.

Kommentoi