Unohdettu lasisarja

Olen jo pidemmän aikaa ostanut kirppiksiltä ja kierrätyskeskuksista vastaan tulleet erittäin anteliaasti hinnoitellut Revontuli sarjan juomalasit. Lasit ovat maksaneet 0,25 € - 0,50 €. 

Erkkitapio Siiroisen sarjaan kuuluu juomalasien lisäksi ainakin jälkiruokakulhoja ja eri kokoisia lautasia. Pidän erityisesti näistä laseista. Laseja voi käyttää myös pienten makeiden vanukastyyppisten jälkiruokien tarjoiluun ja korkeimmat lasit sopivat hyvin esimerkiksi oluen tarjoiluun.

Vuosina 1978-1982 valmistettuja laseja kiertää sarjan nimikuvio. Riihimäen lasin Kotilasimallistoon kuuluvia laseja on kolmea kokoa: 5,5 cm, 7,5 cm ja 12 cm korkeita.

Mielestäni nämä lasit ovat oikein mainioita ja paljon persoonallisempia kuin monet markettien hyllyistä raahatut uudet tusinalasit. Erityisen hyviltä lasit näyttävät värikkään sisällön kera.

Käyttämättömät kotimaiset lasit 6 kpl avaamattomassa pakkauksessa sain hintaan 4,40 €. Löytyisköhän marketista?

Tässä kuvassa alla vielä sarjan lasien eri koot vierekkäin. Kuvassa näkyy myös lasien erikoisen muotoinen pohja.

Tehkääpä testi ensi kerran kirppiksellä. Voisin melkein vannoa että Revontuli sarjaa löytyy ja hinta ei ole edes euroa kappale. 

Kommentit

Pialinna (Ei varmistettu)

Upeat kuvat! Ja hienot kirppislöydöt :)

ajattomat aarteet

Kiitos paljon. 

Kommentoi