Unia ja sydänsärkyjä

Näettekö unia?

Minä olen aina nähnyt ja paljon!

Nyt kun olen keski-ikäinen ja lapset ovat teinejä, näen paljon unia omista nuoruusvuosista ja sinne kuuluvista kavereista. Moni ystävistäni on edelleen ala-ja yläkoululta asti, mutta heistä en näe unta, vaan niistä muutamista jotka jäivät nuoruuden vaihduttua aikuisuuteen. Unet on mitä mielenkiintoisempia ja niihin sekoittuu nykyhetkeä ja oivalluksia kesken unen, että hei! Me ollaanki jo aikuisia! Välillä herään haikeaan mieleen ja ikävään. Onko tämä nyt virallisesti keski-iän kriisi? Valveilla ollessa minulla ei ole minkään sortin kaipuuta nuoruuteen.

Pelkään että jos unet ei ala kohta olemaan jotain muuta niin alzheimerko tässä jo ovella kolkuttaa. Näenkö vain vanhoja asioita.

Pari-kolmekymppisenä en niinkään ajatellut teinivuosia, mutta nyt omien lasten kautta olen havahtunut kuinka hemmetin nopeasti aika on mennyt. Ihana seurata nuorten höpötyksiä ja sitä kuinka rennolla otteella he elämää katselevat. Tuntuvat niin viisailta nykyään. Ja fiksuilta, mutta heillä on niin kova kiire aikuistua.

Toivottavasti osaavat nauttia joka pienestä hetkestä ystävien kanssa ja muistavat kohdella toisiaan kiltisti. Itselläni on jäänyt nuoruuden rakkaudesta vielä tähän päivään saakka puristus sydämeen. Särjin sen pojan sydämen ja omanikin siinä samalla vuosiksi. Hän oli mitä komein, kiltein ja huomaavaisin. Hän joskus tulee uniini utuisena muistona ja haihtuu pois.

Ehkä vaan nautin yöllisistä seikkailuista kun elämä muuten on tasaisen mukavaa.

Ihania unia kaikille!