Natriumnitraatti ja natriumnitriitti aiheuttavat syöpää
Ihmisiä on vuosikymmenet huijattu värjäämällä syöpää aiheuttavalla natriumnitraatilla ja nitriitillä kaikki leikkeleet ja makkarat punaiseksi. Se muodostaa nitrosoamiinia ihmisen elimistössä valkuaisaineiden kanssa ja se on syöpää aiheuttava aine. Kypsennetty liha on harmaata, eikä punaista. Punaisen lihan käsitekin pitää määritellä uudestaan. Pitää puhua punaisesta lihasta taikka punaiseksi värjätystä lihasta. Ne ovat kaksi täysin eri asiaa.
Ihmisen aivot eivät olisi kehittyneet, ellei ihminen olisi alkanut lihansyöjäksi.
Kaikki pelkän kasvisruuan tuputtaminen on tyhmää. Ihminen tarvitsee kasviksia, mutta sopivassa määrin.
Toinen vakava asia on maidon homogenointi. Kukaan ei sitä tarvitse. Maidon rasvapalloset pilkotaan luonnottomaan muotoon ja sen on epäilty olevan jo 1970-luvulla terveydelle vaarallista. Lehmänmaito ei ole terveydelle haitallista.
Kokonaisuudessaan ihminen on nerokas keksintö. Ihminen pystyy elämään hyvin erilaisella ravinnolla, jokaisella mantereella.
Amazoonattarien rintamaitotutkimus oli mielenkiintoinen. Hakkasvat mennen tullen jenkkitytöt. Syövät terveellistaä raakaruokaa, turmeltumattomasti. Jenkkien ruoka on kyllä todella outoa. Ei sitä suomalainen tajua.