Lapsen syntymä lähensi suhdetta puolisooni (ajatus #1)

Noniin..

Kesti hetken, ennen kuin ehdin ensimmäisen isyysajatukseni pariin. Tosiaan mikäli et ole lukenut ensimmäistä julkaisuani, tiedoksi, että tarkoitukseni on kirjoitella lyhyitä ja ytimekkäitä ajatuksia isyydestä ja vanhemmuudesta.

Pääset ensimmäiseen tekstiini tästä linkistä.

Ensimmäinen asia, jonka huomasin jo raskauden loppuaikana, oli voimistuvat tunteeni kumppaniani kohtaan.

Kuten olen blogissani kertonut, olen ollut puolisoni kanssa yhdessä pian 10 vuotta. Kihloissa olemme olleet noin 3 vuotta, mutta naimisiin emme ole vielä kiirehtineet(ehtineet).

Olen rakastanut Emmaa (*nimi muutettu) kaikki nämä vuodet, mutta kuten kaikissa parisuhteissa, on ollut aikoja jolloin olemme olleet läheisempiä ja aikoja jolloin etäisyyttäkin on otettu.

Suhteeseemme mahtuu muun muassa molempien asuminen ulkomailla eli yhteensä kaksi etäsuhdepätkää. Näiden aikana suhteemme oli luonnollisesit koetuksella, mutta selvisimme näistä voittajina.

Kokonaisuudessaan suhteemme on ollut hyvä ja rakkaudentäyteinen, ja olemme selvinneet ilman suurempia kolhuja.

Raskaus, synnytys ja lapsen tulo vahvisti rakkauttani

Kun katsoin Emman kasvavaa vauvamahaa tuntui kokoajan siltä, että arvostan puolisoani päivä päivältä enemmän. Ajattelin että wau, tuo oikeasti kantaa minun lastani mahassaan.

Jotenkin se naisen tekemä uhraus kehollaan herätti kunnioitusta.

Kun päästiin lopulta synnyttämään, tämä arvostus ja kunnioitus voitiin kertoa x100.

Kaikki miehet jotka ovat synnytyksessä rakkaansa kättä pidelleet varmaan tietävät mistä puhun. On se vaan aivan älyttömän kova suoritus, jota ei auta kuin ihmetellä ja kauhistella vierestä.

Emma, tämä 50kg alle 160cm hentoääninen ”tyttönen” oli loppuhetkillä sellaisessa mielentilassa, että uskoin hänen pystyvän työntämään jalkaprässissä ylös kaikki kuntosalin levypainot.

Siltä se meininki näytti.. Selviytymiskamppailulta, josta rakkaani selvisi hienosti ja synnytti meille kauniin pienen tyttären, jota jumaloimme tänäkin päivänä enemmän kuin mitään koskaan aikaisemmin.

En osaa pukea tätä tunnetta paremmin sanoiksi kuin toteamalla, että kaiken tämän näkeminen sai minut rakastamaan puolisoani entistä enemmän.

Nykyään tuntemani rakkaus on jotenkin aikuisempaa ja kypsempää, kuin se nuoruudessa oli. Se on seksuaalisten halujen ja ystävyyden lisäksi joten suurempaa.. Joten jota voisin kuvailla vahvaksi kumppanuudeksi. Kunnioitukseksi ja arvostukseksi.

”Vitsi mikä tyyppi, uskomattoman hieno ihminen”.. Näitä ajatuksia mielessäni pyöri, kun katsoin Emman hoitavan pari viikkoista tytärtämme silmät ristissä huonosti nukutun yön jälkeen..

Yhteenveto ja seuraava teksti

Toivottavasti sain jotenkin kuvailtua sitä fiilistä, jota koen puolisoani kohtaan.

Ja toivottavasti en antanut ymmärtää, että palava intohimo olisi jotenkin muuttunut vain arvostukseksi ja näkisin Emman nyt vain äitinä.

Päin vastoin: läheisyys ja myös peittojen heiluttelu on vain lisääntynyt lapsen syntymän jälkeen (toki pienen tauon jälkeen).

Jotenkin nuokin kaikki jutut on taas jännempiä, kun ne eivät ole tarjolla kokoaikaa, niin kuin kahdestaan ollessa.

Pyrin julkaisemaan seuraavan (#2) ajatuksen isyydestä vielä tämän kuun aikana, mutta en aijo stressata aikatauluista. Työttömäksi mieheksi olen ollut yllättävän kiireinen.

Ehkä pitäisi kaupallistaa tämä blogi heh?

Ainakin tässä wordpress ohjelmassa jossa tätä kirjoitan, on tuollainen kohta, että ”merkitse mahdollisen kaupallisen yhteistyöyrityksen tiedot”. Muuutta voipi olla, että tämmöiset yhteistyöt kuuluvat aikaan, jossa blogillani on muitakin lukijoita kuin minä.

Kuulemiin. Ja hyvää viikonloppua!