Herkkyys kritiikille on lisääntynyt (ajatus #2)

Samalla kun monien vähäpätöisten asioiden suhteen olen huomattavasti rentoutunut, lapseen  tai pikemminkin kasvattamiseen liittyvän kritiikin osalta olen herkistynyt.

Asiat, joista en stressaa isäksi tultuani lähellekään niin paljoa kuin ennen:

• Oma ulkonäkö, kuten pukeutuminen. Isäverkkareissa mennään.
• Oman elämän suunta. Tyttäreni tuo tarkoitusta riittämiin, mitä väliä mikä minusta isona tulee, kunhan tytöllä on ruokaa pöydässä?
• Raha. Sitä nyt vaan menee enemmän. Säästämisen ja sijoittamisinnon tilalle on tullut ajattelu: ”hommataan se mitä perheen pyöritykseen tarvitaan, maksoi mitä maksoi”.

Mitäs tämä herkistely kritiikin suhteen sitten on?

Jessus sentään, kun sitä on herkkä kaikille kritiikille mikä kohdistuu jotenkin vanhemmuuteen.

Olen jo kertaalleen pillastunut eräälle ystävälleni hänen kuittailtuaan minulle siitä, että autoni ei ole ”kunnon auto perheelle”. Juttelimme kahvilla siitä, ettei autossamme ole isofix-valmiutta ja meni aivan pata jumiin kun kaveri vihjaili, ettei automme ole turvallinen lapselle.

Kyseessä on varmasti lähinnä harkitsematon läppä, mutta otin sen todella henkilökohtaisesti. Luuletko, että olen niin pihi, etten raaski ostaa kunnon autoa perheelleni?

Muutama päivä sitten hermostuin toden teolla myös puolisolleni siitä, että hän tuli jo toistamiseen ottamaan joko lapsen tai lapsen juomapullon kädestäni. Tilanteissa lapsi itki voimakkaasti ja tilanne oli latautunut.

Hän viestitti (tai näin minä sen koin) käytöksellään, etten osaa tulkita lapsen eleitä ja viestejä ja hän näki tarpeelliseksi puuttua yritykseeni rauhoitella lasta.

Koen tällaisen todella nöyryyttävänä. Eikö puoliso usko, että minä osaan rauhoittaa lapsen? Enkö muka itse tiedä, milloin ei kannata enää yrittää syöttää lasta? Ihan niin kuin hänen pitäisi suojella lasta minulta.

Perustelin asiaa niin, että minäkään en puutu hänen tekemisiinsä, vaikka lapsi olisi kuinka äkäinen.

En mene neuvomaan lapsen äitiä jos lapsi itkee.

En vie lasta hänen käsistään sanoen samalla eleilläni ”sinä et selvästi osaa häntä syöttää ja rauhoittaa, joten minä tulen tähän ja otan ohjat”.

Olen kuulemma liian herkkä..

Niin voi ollakkin. Mutta mistä se johtuu? Miksi tällainen arvostelu, kritiikki tai luottamuksen puute kykyihini isänä osuu niin kipeästi?

Tätä täytyy pohtia..

Ensi kertaan. Toivottavasti silloin on jokin positiivisempi ajatus isyydestä vuorossa.