Back on track
Käsittämätöntä! Viime postauksesta on kulunut jo vuosi. Onneksi ja ilolla voin todeta pitkästä tauosta huolimatta, että elämä raittiina on jatkunut mallikkaasti. Kuluneen vuoden aikana on tapahtunut todella paljon hienoja uusia asioita. Uusi työpaikka, harrastukset ja uudet ihmiset ja ystävät ympärillä ovat tuoneet ihanaa virkistystä arkeen.
En ala tässä tarkemmin avaamaan menneitä. Kirjaan myöhemmin enempi näkemyksiä menneen vuoden opeista. Raittiin elämän kulusta totean kuitenkin alla olevat ajatukseni saadakseni blogiini merkinnän myös ”alkuvuodelle” 2022.
On ollut ihmeellistä huomata, että yhtäkkiä minusta on tullut usealle ihmiselle töissä tai siviilielämässä ”se tyyppi”, joka hallitsee elämänsä, elää säännöllisesti, terveellisesti ja muutoinkin salonkikelpoisesti. Havahduin uudessa työpaikassani erääseen kollegani toteamukseen siitä, että on hienoa työskennellä terveellisesti elävien ja elämäänsä hallussa pitävien nuorten aikuisten kanssa viitaten erääseen, jolla tietynlaisia elämänhallintaongemia ehkä taustastaan löytyy. Ymmärsin, etten enää itse ole se, jonka käytöksen uskottaisiin muuttuvan arveluttavin tavoin aiheuttaen huolta ulkopuolisissa. Havahduin, sillä aiemmin niin vahvasti pelkäsin itse kiinnijäämistä liiasta juomisesta viikonloppuna tai viikolla ja muutoinkin ahdistuin aina firman juhlien ja yhteisten tilaisuuksien jälkeen töihin palatessani peläten kollegojen näkemyksiä sekoiluistani. On outoa, että näin lyhyessä ajassa tällaiset pelot ovat alkaneet tuntumaan niin kaukaisilta ja turhilta.
Huolta minussa on herättänyt entistä enemmän päihdeongelmaisten nuorten aikuisten määrä. Jatkuvasti, miltei viikoittain, tapaan uusia nuoria ihmisiä, jotka ovat joutuneet kohtaamaan päihdeongelmiaan ns. silmästä silmään. Tämä kohtaaminen on kuitenkin ensisijaisesti positiivista. Koen olevani onnekas ja etuoikeutettu, että löysin oman pohjani suhteellisen nopeasti ja pääsin tuen piiriin siinä vaiheessa, missä pääsin. On edelleen surullista katsoa oman ikäluokkani edustajia, joilla ei ole pienintäkään aavistusta tilanteensa vakavuudesta. Olen omakohtaisesti tulkinnut, että tuen pariin hakeutuvien nuorten aikuisten määrä on, positiivista kyllä, kasvanut, mitä voi selittää maailman vaiheittainen avautuminen ja kotona koronakaranteeneissaan paljon juoneiden/käyttäneiden vaiheittainen ns. paluu yhteiskuntaan. On hienoa, että ihmiset ajautuvat avun piiriin, mutta, valitettavaa kyllä, näiden henkilöiden osuus on tutkitustikin edelleen vain rajallinen osana kokonaisuutta. Jännityksellä odotan sitä, millaiseksi tuleva kesä ja tuleva ”uusi normaali” muodostuu piilevien päihdeongelmaisten näkökulmasta. Toivon parasta, mutta pelkään monen kohdalta pahinta.
Jätän tämän pitkän hiljaisuuden jälkeiset ajatukseni tähän ja pyrin palaamaan blogini pariin taasen paremmalla ajalla. Hienoa edelleen huomata, että tekstejäni on käyty tykkäilemässä poissaollessani! Aurinkoista keväänodotusta kaikille lukemaan eksyville! 🙂