Alkoholismin olemuksesta ja tekemistäni virheistä

Tässä tekstissäni käsittelen muutamia alkoholismisairauden peruselementtejä. Peilaan näitä mahdollisimman konkreettisesti omaan kokemukseeni, sillä koen, että häpeästä, kieltomekanismista, suunnitelmallisuudesta sekä paljastumisesta ja leimautumisen pelosta saatava faktatieto ei itsessään pelasta ketään. Alkoholistiksi itseään epäilevää tai edes aihetta pohtivaa ei auta ainoastaan faktatieto, vaan hänen on välttämätöntä kokea samaistumista.

Korostan toistamiseen, että oma alkoholismini ei ehtinyt kehittymään ns. rappioalkoholismiksi asti. Esimerkkini eivät näin ollen  ole sinänsä kovinkaan rajuja, mutta kertovat surullista realismia alkoholistisen juomisen ja ajattelutavan kieroutuneisuudesta. Toivon, että vastaavassa tilanteessa olevat epäilijät pystyvät samaistumaan ja ymmärtämään, että alkoholismi ei väistämättä edellytä katkokäyntejä, hoitojaksoja, avioeroa tai antabus-kuureja. Mitään näistä en ole itsekään kokenut.

Häpeä

Häpeän tunne ilmenee sairaudesta kärsivillä monin eri tavoin. Tunne häpeästä on usein läsnä sairauden alusta loppuun. Sairauden alkuvaiheissa Alkosta ostaman viinipullon julkinen kantaminen tulee harvoin kuuloonkaan häpeän ja leimautumisen pelossa.

Raitistumisen jälkeen alamme usein ymmärtämään alkoholismiin liittyvää häpeää eri tavalla. Häpeään liittyviä alkoholistisia elementtejä juomisessani oli lukuisia. Näitä olivat esimerkiksi seuraavat (ja monet muut):

1. Kotimatkallani lähiravintolassani poiketessa join säännöllisesti nurkkapöydässä, jottei tutut ohikävelijät huomaisi minua yksin kaljalla.
2. Pari vuotta sitten alettuani lipsumaan muutaman kuukauden juomatta olon jälkeen* koin juhlien yhteydessä tarvetta käydä jatkuvasti viinapaukulla jopa läheisimpien ystävieni selän takana.
3. Kohtuukäyttäjä -kategoriaan kuuluvien tuttujen juhlissa kävin jatkuvasti viinitonkalla yksin keittiön ollessa tyhjä ihmisistä ja tyhjensin miltei piripintaan täytetystä viinilasista ykkösellä kulauksen niin, että lasini näyttäisi jatkuvasti juhliin sopivalta 6-12 cl annokselta.
4. Kaunistelin juomistani vuosikausien ajan läheisimmille ja rakkaimmille ihmisilleni. Juhlat olivat aina ”loistavat”, vaikken tosiasiassa valtaosaa niistä edes muistaisi.

Nämä ovat yksittäisiä alkoholistisen juomisen esimerkkejä, joissa häpeän tunne on toiminut poikkeavan toimintatapani mahdollistavana tekijänä. Vastaavia esimerkkejä on lukuisia. En suostunut missään vaiheessa tunnustamaan saati edes vilpittömästi tunnistamaan, että toimintatapani sisältäisivät alkoholistisen juomisen tunnuspiirteitä, vaikka ulkoiselle ihmiselle (ja raitistuttuani myös itselleni) yhtälö on selvä.

Suunnitelmallisuus

Häpeän paine ajaa alkoholistia tilanteeseen, jossa juomisen suunnittelusta tulee arkea. Myös suunnitelmallisuus ilmenee eri tavoin sairauden eri vaiheissa. Sairauden loppuvaiheen suunnitelmallisuutta kuvaa valitettavan monen perheen surullinen todellisuus isän tai äidin saksalaiseen insinööriosaamiseen verrattavasta laaja-alaisesta piilotettujen pullojen järjestelmästä. Tämä on valitettavaa arkea monelle perheelle, mukaan lukien oma lapsuudenkotini.

Olemme mestareita juomisemme suunnittelussa ja monet meistä omaavatkin poikkeukselliset älylliset lahjat tämän (ja toki myös monen muun elämänsä asian) toteuttamiseksi. Äärimmäisen tärkeää onkin ymmärtää, että alkoholismilla ei ole mitään tekemistä älyn tai järjen kanssa. Kyseessä oleva sairaus aiheuttaa sairauden kohteessa hermosolutasoisia pysyviä muutoksia, jotka eivät korjaannu, eikä kyse ole näin ollen myöskään oire psykologisista ongelmista. Palaan myöhemmissä teksteissäni tarkemmin myös tähän sairauden fysiologiseen ulottuvuuteen, sillä tähän aiheeseen liittyy monia väärinymmärryksiä (mm. ”alkoholismi on ainoastaan tunne-elämän sairaus”).

Omia kokemuksiani juomisen suunnitelmallisuudesta ovat esimerkiksi seuraavat:

1. Mikäli en kokenut kiinnostusta tiettyyn tilaisuuteen osallistumisesta (ja olin tästä esim. puolisolleni jo viikkokaupalla valittanut), kalenteroin osallistumiselleni poikkeuksetta aikaa verukkeella, että tilaisuus antoi hyvät perusteet juoda pää täyteen.
2. Oltuani useamman kuukauden juomatta* aloin alitajuntaisesti ja lopulta loogisen tietoisesti suunnittelemaan juomistani usean kuukauden päässä olevissa tilaisuuksissa (mm. omat syntymäpäivät, juhannus…)
3. Koin auton ostamisella selvää kausaalisuhdetta ja perustetta siihen, että olen todennäköisesti useammin viikonlopun selvinpäin.

Mistä mainitut häpeän tunteet ja juomisen suunnitelmallisuus ovat voineet johtua?  Vastaus kysymykseen on hyvin yksinkertainen.

Kieltomekanismi

Jokainen rationaalisesti ajatteleva alkoholisti tiedostaa isossa kuvassa alkoholismin tuhoavat seuraukset. Perustietämys ja oppineisuus alkoholismista ovat nykyisin jo yleissivistystä. Alkoholistit myös tiedostavat, että sairaus johtaa ennenaikaiseen kuolemaan. Miksi he eivät siis hae apua?

Kaikkea päihderiippuvuutta, alkoholismi mukaan lukien, hallitsee yksilön kieltomekanismi, joka mahdollistaa näiden rationaalisten lähtökohtien sivuuttamisen ja päihteen käytön itsehyväksynnän. Minua on siunattu sillä, etten nuuskan ja alkoholin lisäksi ole sekaantunut muihin päihteisiin enkä pysty näiden päihteiden välisiä eroja teksteissäni pohtimaan. Lähtökohtaisesti päihderiippuvuutta tutkivat asiantuntijat tulevat kuitenkin lähes poikkeuksetta lopputulokseen, että itse riippuvuus päihteitä koskien on pohjimmiltaan sama, ovat kyseessä olevat päihteet mitä tahansa.

Uskottelemme itsellemme viimeiseen asti, että emme ole alkoholisteja ja että pystymme tätä elämäämme vaikuttavaa osa-aluetta hallitsemaan. Erityisen surullista on, että alkoholistiksi hyvin usein tullaan vain merkittävän kriisin kautta, jolloin suurin vahinko on jo tapahtunut. Vaikka en itse koskaan edennyt rappioalkoholistiksi asti, tekojeni todellisen luonteen ymmärtäminen erityisesti muutamia yksittäisiä tilanteita koskien on raitistuttuani vahvistanut minulle täyden varmuuden siitä, että oma kieltomekanismini on ollut hyvin sitkeä ja että sairauteni on ollut mitä totisinta totta.

Paljastumisen ja leimautumisen pelko

Paljastumisen ja leimautumisen pelko liittyvät vahvasti mainittuun häpeän tunteeseen. Pelkkäämme jatkuvasti tulevamme leimatuiksi alkoholisteiksi läheistemme, ystäviemme, esimiestemme tai uusien tuttavuuksiemme toimesta. Olemme usein kiinnostuneita tietämään millä tavoin ulkopuoliset ihmiset juomistamme arvioivat, sillä olemme ehkä jo alitajuntaisesti itsekin ymmärtäneet olevamme vähintäänkin vaarallisilla vesillä ja ainakin tietyissä olosuhteissa kyvyttömiä omaa alkoholinkäyttöämme kontrolloimaan.

Tosiasia kuitenkin on, että meitä alkoholismista kärsiviä on ollut olemassa siitä hetkestä alkaen, kun ihminen on ensi kerran ymmärtänyt käyttää viinimarjoja viiniksi. Sairaus ei myöskään katso kenenkään taustaa tai asemaa. Alkoholistin leima kantaa yhä nykypäivänä vahvaa stigmaa, minkä keskeisenä perusteena on alkoholistien aiheuttamat kärsimysnäytelmät itsensä lisäksi myös muille.

Emme halua leimautua alkoholisteiksi (raittiiksi tai juoviksi), sillä alkoholismi kertoo yksilön kyvyttömyydestä hallita ainetta, jonka tuhoavat vaikutukset ovat pahimmillaan kokonaisuudessaan alkoholistin ja tämän läheisten elämää dominoivia. Juomisen hallittavuuden vastavoimana toimii inhimillinen perustarve hallita ja kontrolloida yksilölle merkityksellisiä asioita ja alkoholistin kyvyttömyys näinkin tuhoavasti vaikuttavan aineen hallitsemiseen herättää meissä luonnostaankin epäillystä ja pelkoa.

Omalta kohdaltani paljastumisen ja leimautumisen pelko toteutui esimerkiksi seuraavissa tilanteissa:

1. Tein työni miltei poikkeuksetta ensiluokkaisesti. Tämä on hyvin yleistä alkoholisteilla, sillä haluamme näyttää ulospäin mitä parhaimmilta työntekijöiltä ja hoitaa työhömme liittyvät asiat hyvin. Uskon lisäksi tähän liittyneen ”potentiaalisten kriisitilanteiden” valmistelua. Kun p**ka iskee tuulettimeen (juomisemme aiheuttamana), voimme vedota ainakin ensiluokkaiseen tulokseen.
2. Myönsin vain valituille henkilöille olevani krapulassa.
3. Hakeuduin säännöllisesti sellaisiin työympäristöihin, joissa alkoholin juominen ei ollut millään tavoin mahdollista ja loin näillä ulospäin kuvaa siitä, että onnistun olemaan pitkäkestoisestikin juomatta. Näillä ”oikeutin” säännönmukaiset överit ja ilman kohtuutta ottamisen takaisin arkeen palattuani.
4. Kuten todettua, kaunistelin aina juomistani näyttääkseni paremmalta (”kultainen vävypoika” tai ”äidin kultapoika”).

Ratkaisun alkupisteellä

Raittiiksi haluavalla alkoholistilla ei ole mitään muuta mahdollisuutta kuin myöntää voimattomuutensa alkoholiin ja sen hallintaan nähden. Vasta tämän jälkeen uusi raitis ja parempi elämä on mahdollinen.

Omalta osaltani haluan sanoa, että myönnettyäni olevani voimaton asian suhteen olen onnistunut sisäistämään sen voiman, mistä en juovana aikana olisi voinut uneksiakaan: voimattomuuden myöntämisen jälkeen minulla ei enää ole ollut tarvetta ottaa sitä ensimmäistä huikkaa.

* Olin pari vuotta sitten muutaman kuukauden täysin juomatta ja ajatuksissani pyöri jo tällöin elämä ilman alkoholia. En kuitenkaan vielä tällöin ymmärtänyt hakea ulkopuolista apua ja tukiverkostoa sairauteni hoitoon. En myöskään myöntänyt olevani alkoholisti ja lopulta koin pystyväni ”oppimaan kohtuukäyttäjäksi”, mikä on hyvin tyypillinen alkoholistin toimintalogiikka. Tämä tarina osana raitistumistani ansaitsee kokonaisuudessaan oman tekstinsä.