Itsevarmuus itsetunnon paikkaajana

Yksi raittiuteni keskeisimmistä opeista on ollut seuraava: tiedostamattomat itsetuntoni ongelmat kielsivät minulta mahdollisuuteni nähdä alkoholinkäyttöäni ongelmallisena. Kuten monet muut alkoholistit, peittelin ongelmaani tiedostamattani miltei loputtomalla itsevarmuudella.

Alkoholistilla on usein itsevarmuus kunnossa. Hän tietää poikkeuksetta mistä puhuu, on varma omasta parhaastaan, voittaa jokaisen väittelyn ja on miltei kaikkivoipa niin ammatillisia kuin siviiliasioita koskevissa ongelmissa. Eräs ystäväni kerran sanoi tästä aiheesta kuvaavasti, että saatuaan elämänsä vuosikausien ongelmien kertymisen tuloksena järkyttävään solmuun hän heräsi ihmettelemään, että miten helvetissä juuri hän on tilanteeseensa joutunut. Hänhän oli aina se, joka konfliktitilanteista, kiistoista, väittelyistä ja muista ristiriidoista selvisi ”voittajana”. Pohjalta päästyään ja raitistuttuaan sittemmin tämä(kin) henkilö on tehnyt uskomattoman hienoa ja merkityksellistä uraa ja on elänyt parasta elämäänsä.

Pidin (jo) juodessani itseäni kovin itsevarmana ja koin valheellisesti itsetuntoni olevan täysin kunnossa. Tämä ei ollut totta ja olen vasta raitistuttuani pystynyt käynnistämään oman itsetuntoni syvällisemmän pohdinnan. Ulkoapäin tarkasteltuna itsetuntoni (eli itsevarmuuteni) on miltei aina vaikuttanut olleen kondiksessa, sillä esiinnyn vakuuttavasti, olen hyvin sosiaalinen, luovin ongelmitta läpi haastavienkin tilanteiden ja löydän kavereita kaikkialta.

Itsetunto ja itsevarmuus ovat kaksi täysin erillistä asiaa ja huomattavan itsevarmuuden taakse voi peittää merkittäviäkin itsetunnon ongelmia. Tämä oman itsensä jälki- ja likapyykin selvittely on ollut äärimmäisen vaikeaa ja hyvin kuormittavaa hommaa.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä: esimerkki elävästä elämästä

Olin raitistumiseni jälkeen kouluttajana eräässä tilaisuudessa, jossa osuudekseni oli valikoitunut koulutuskokonaisuuden vuorovaikutukseen liittyvien asioiden vetovastuu. Kyseinen koulutus vetää säännöllisesti osallistujakuntaansa intresseiltään suhteellisen homogeenistä joukkoa ihmisiä, jotka suuntaavat (ja usein myös päätyvät) viroissaan ja ammateissaan arvostettaviin ja korkeisiin tehtäviin. Koulutettavat ovat usein kunnianhimoisia ja poikkeuksetta hyvin omistautuneita kurssikokonaisuuteen.

Koulutuksessani hyödynsin alla olevaa Joharin ikkunaa. Tämä nelikenttä kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1955 Joseph Luftin ja Harry Inghamin toimesta kognitiivisen psykologian työkaluksi ja se toimiikin oivana arkisena työkaluna itsetuntemuksen ja ihmissuhteiden kehittämiseen.

                                                   * Kuva 1: https://www.joharinikkuna.fi/

Joharin ikkuna jakautuu kahteen keskeiseen osa-alueeseen (lähde yllä):

1. Ikkunan kaksi vasenta ruutua, Avoin ja Kätketty, kuvaavat sinun käsitystäsi itsestäsi. Näissä ruuduissa on asioita, jotka tiedät itsestäsi. Nämä asiat voivat olla yksinkertaisia tosiasioita, mitä olet joskus tehnyt, mutta yhtä lailla tunteita, pelkoja, uskomuksia tai motivaation lähteitä.
2. Yläosan kaksi ruutua, Avoin ja Sokea, kuvaavat muiden käsitystä sinusta. Näiden ruutujen asiat ovat tuttuja läheisillesi.

Etenin koulutuksessani vauhdilla ja kiristin tahtia saadakseni em. nelikenttään perustuvan ryhmätyön toteutetuksi annetun aikataulun puitteissa. Annoin tehtävän ryhmille ja päästin heidät vauhtiin. Ryhmätyövaiheessa nousi kysymys:

”Mitä ihmettä oikean alareunan tuntemattomat asiat edes voivat olla? Ymmärrän, että ihmiset ja esimerkiksi heidän vuorovaikutustapansa muuttuvat, mutta eikös perusolemuksemme lähtökohtaisesti pysy samana? Mitä tähän voi kuulua, kerrotko esimerkin?”

Kerroin oppikirjamaisesti vastauksen todeten tuntemattomien olevan asioita tai piirteitä itsestäni, joita en tunne niin minä itse kuin sinäkään. Tuntematon on kuin vinttikomero, jonne vuosien saatossa kertyy tavaraa, joita emme itsekään lopulta edes tiedosta siellä olevan. Niitä saattaa kuitenkin tilanteessa tai toisessa putkahtaa esiin ja osaksi muita kategorioita (avointa, sokeaa tai kätkettyä). Tietyissä tilanteissa ”remonttien tai muuttojen yhteydessä” niistä pitää kerralla hankkiutua eroon tai ottaa hyötykäyttöön osaksi tulevaa elämää. Sieltä tulevat asiat voivat olla mitä tahansa: positiivisia, neutraaleja tai negatiivisia. Esimerkiksi yllättävien lahjakkuuksien havaitseminen (piirtäminen, sävelkorva…) myöhemmällä iällä voi uppoutua tähän kategoriaan.

Olin vetänyt saman tekemäni kalvosetin jo aiemmin pariinkin otteeseen menneiden vuosien aikana, eikä tuntematon-kenttä vielä tuolloin herättänyt juuri henkilökohtaisesti ajatuksia suuntaan tai toiseen. Lähinnä muistan noilla kerroilla pohtineeni esim. ilmennyttä lahjakkuuttani liittyen tiettyyn töissäni tarvittavaan erityisosaamiseen: ”enpäs tiennyt olevani siinä niin hyvä”.

Vastattuani kysymykseen havahduin siinä suoraselkäisesti ykköset yllä seistessäni ymmärrettyäni, että alkoholismini on ollut omalla kohdallani paras mahdollinen esimerkki näistä tuntemattomista osa-alueista omassa elämässäni. Se on ollut aina läsnä: geneettisesti jo ennen syntymääni ja kehittynyt salakavalasti ja viekkaasti osaksi elämääni. En kuitenkaan tunnistanut sitä itse eikä sitä voineet tunnistaa ketkään muutkaan. Suuntaa-antavia epäilyksiä saattoi toki jollain muillakin aiheesta olla sokea-kohtaa ajatellen, mutta alkoholismin kontekstissa lopullisen havainnon voi tehdä vain alkoholisti itse.

Heräämiseni hetkellä alkoholismini  siirtyi tuntemattomasta osaksi kätkettyä ja tiettyjen henkilöiden piirissä myös osaksi avointa minua.

Pari loppusanaa

Voittekin varmaan arvata, että en alkanut tilanteessa julistamaan raittiuden ilosanomaa. Tämä hetki oli kuitenkin jälleen kerran yksi niistä, jotka tulen varmasti aina muistamaan. Tiedostan, että tästä aiemmin tuntemattomasta en voi päästä eroon minkään suursiivouksen yhteydessä, vaan tulen kantamaan sairauttani mukanani lopun elämäni ajan.

Koin suurta onnellisuutta ja kiitollisuutta jälleen havahduttuani siihen, että olen onnistunut integroimaan sairauteni hoidon näinkin läheiseksi osaksi arkista elämääni, sillä onnistun tälläkin tavoin havahtumaan tilanteeseeni arkisissa ja ennaltanäkemättömissä tilanteissa. Tämän sairauden kanssa eläessä ihmisen pitää muistuttaa itseään tilanteestaan joka päivä. Kuvaamani esimerkki oli kyseistä muistuttelua parhaimmillaan!