Yksi raittiuteni keskeisimmistä opeista on ollut seuraava: tiedostamattomat itsetuntoni ongelmat kielsivät minulta mahdollisuuteni nähdä alkoholinkäyttöäni ongelmallisena. Kuten monet muut alkoholistit, peittelin ongelmaani tiedostamattani miltei loputtomalla itsevarmuudella.

Alkoholistilla on usein itsevarmuus kunnossa. Hän tietää poikkeuksetta mistä puhuu, on varma omasta parhaastaan, voittaa jokaisen väittelyn ja on miltei kaikkivoipa niin ammatillisia kuin siviiliasioita koskevissa ongelmissa. Eräs ystäväni kerran sanoi tästä aiheesta kuvaavasti, että saatuaan elämänsä vuosikausien ongelmien kertymisen tuloksena järkyttävään solmuun hän heräsi ihmettelemään, että miten helvetissä juuri hän on tilanteeseensa joutunut. Hänhän oli aina se, joka konfliktitilanteista, kiistoista, väittelyistä ja muista ristiriidoista selvisi ”voittajana”. Pohjalta päästyään ja raitistuttuaan sittemmin tämä(kin) henkilö on tehnyt uskomattoman hienoa ja merkityksellistä uraa ja on elänyt parasta elämäänsä.

Pidin (jo) juodessani itseäni kovin itsevarmana ja koin valheellisesti itsetuntoni olevan täysin kunnossa. Tämä ei ollut totta ja olen vasta raitistuttuani pystynyt käynnistämään oman itsetuntoni syvällisemmän pohdinnan. Ulkoapäin tarkasteltuna itsetuntoni (eli itsevarmuuteni) on miltei aina vaikuttanut olleen kondiksessa, sillä esiinnyn vakuuttavasti, olen hyvin sosiaalinen, luovin ongelmitta läpi haastavienkin tilanteiden ja löydän kavereita kaikkialta.

Itsetunto ja itsevarmuus ovat kaksi täysin erillistä asiaa ja huomattavan itsevarmuuden taakse voi peittää merkittäviäkin itsetunnon ongelmia. Tämä oman itsensä jälki- ja likapyykin selvittely on ollut äärimmäisen vaikeaa ja hyvin kuormittavaa hommaa.

Suutarin lapsella ei ole kenkiä: esimerkki elävästä elämästä

Olin raitistumiseni jälkeen kouluttajana eräässä tilaisuudessa, jossa osuudekseni oli valikoitunut koulutuskokonaisuuden vuorovaikutukseen liittyvien asioiden vetovastuu. Kyseinen koulutus vetää säännöllisesti osallistujakuntaansa intresseiltään suhteellisen homogeenistä joukkoa ihmisiä, jotka suuntaavat (ja usein myös päätyvät) viroissaan ja ammateissaan arvostettaviin ja korkeisiin tehtäviin. Koulutettavat ovat usein kunnianhimoisia ja poikkeuksetta hyvin omistautuneita kurssikokonaisuuteen.

Koulutuksessani hyödynsin alla olevaa Joharin ikkunaa. Tämä nelikenttä kehitettiin Yhdysvalloissa vuonna 1955 Joseph Luftin ja Harry Inghamin toimesta kognitiivisen psykologian työkaluksi ja se toimiikin oivana arkisena työkaluna itsetuntemuksen ja ihmissuhteiden kehittämiseen.

                                                   * Kuva 1: https://www.joharinikkuna.fi/

Joharin ikkuna jakautuu kahteen keskeiseen osa-alueeseen (lähde yllä):

1. Ikkunan kaksi vasenta ruutua, Avoin ja Kätketty, kuvaavat sinun käsitystäsi itsestäsi. Näissä ruuduissa on asioita, jotka tiedät itsestäsi. Nämä asiat voivat olla yksinkertaisia tosiasioita, mitä olet joskus tehnyt, mutta yhtä lailla tunteita, pelkoja, uskomuksia tai motivaation lähteitä.
2. Yläosan kaksi ruutua, Avoin ja Sokea, kuvaavat muiden käsitystä sinusta. Näiden ruutujen asiat ovat tuttuja läheisillesi.

Etenin koulutuksessani vauhdilla ja kiristin tahtia saadakseni em. nelikenttään perustuvan ryhmätyön toteutetuksi annetun aikataulun puitteissa. Annoin tehtävän ryhmille ja päästin heidät vauhtiin. Ryhmätyövaiheessa nousi kysymys:

”Mitä ihmettä oikean alareunan tuntemattomat asiat edes voivat olla? Ymmärrän, että ihmiset ja esimerkiksi heidän vuorovaikutustapansa muuttuvat, mutta eikös perusolemuksemme lähtökohtaisesti pysy samana? Mitä tähän voi kuulua, kerrotko esimerkin?”

Kerroin oppikirjamaisesti vastauksen todeten tuntemattomien olevan asioita tai piirteitä itsestäni, joita en tunne niin minä itse kuin sinäkään. Tuntematon on kuin vinttikomero, jonne vuosien saatossa kertyy tavaraa, joita emme itsekään lopulta edes tiedosta siellä olevan. Niitä saattaa kuitenkin tilanteessa tai toisessa putkahtaa esiin ja osaksi muita kategorioita (avointa, sokeaa tai kätkettyä). Tietyissä tilanteissa ”remonttien tai muuttojen yhteydessä” niistä pitää kerralla hankkiutua eroon tai ottaa hyötykäyttöön osaksi tulevaa elämää. Sieltä tulevat asiat voivat olla mitä tahansa: positiivisia, neutraaleja tai negatiivisia. Esimerkiksi yllättävien lahjakkuuksien havaitseminen (piirtäminen, sävelkorva…) myöhemmällä iällä voi uppoutua tähän kategoriaan.

Olin vetänyt saman tekemäni kalvosetin jo aiemmin pariinkin otteeseen menneiden vuosien aikana, eikä tuntematon-kenttä vielä tuolloin herättänyt juuri henkilökohtaisesti ajatuksia suuntaan tai toiseen. Lähinnä muistan noilla kerroilla pohtineeni esim. ilmennyttä lahjakkuuttani liittyen tiettyyn töissäni tarvittavaan erityisosaamiseen: ”enpäs tiennyt olevani siinä niin hyvä”.

Vastattuani kysymykseen havahduin siinä suoraselkäisesti ykköset yllä seistessäni ymmärrettyäni, että alkoholismini on ollut omalla kohdallani paras mahdollinen esimerkki näistä tuntemattomista osa-alueista omassa elämässäni. Se on ollut aina läsnä: geneettisesti jo ennen syntymääni ja kehittynyt salakavalasti ja viekkaasti osaksi elämääni. En kuitenkaan tunnistanut sitä itse eikä sitä voineet tunnistaa ketkään muutkaan. Suuntaa-antavia epäilyksiä saattoi toki jollain muillakin aiheesta olla sokea-kohtaa ajatellen, mutta alkoholismin kontekstissa lopullisen havainnon voi tehdä vain alkoholisti itse.

Heräämiseni hetkellä alkoholismini  siirtyi tuntemattomasta osaksi kätkettyä ja tiettyjen henkilöiden piirissä myös osaksi avointa minua.

Pari loppusanaa

Voittekin varmaan arvata, että en alkanut tilanteessa julistamaan raittiuden ilosanomaa. Tämä hetki oli kuitenkin jälleen kerran yksi niistä, jotka tulen varmasti aina muistamaan. Tiedostan, että tästä aiemmin tuntemattomasta en voi päästä eroon minkään suursiivouksen yhteydessä, vaan tulen kantamaan sairauttani mukanani lopun elämäni ajan.

Koin suurta onnellisuutta ja kiitollisuutta jälleen havahduttuani siihen, että olen onnistunut integroimaan sairauteni hoidon näinkin läheiseksi osaksi arkista elämääni, sillä onnistun tälläkin tavoin havahtumaan tilanteeseeni arkisissa ja ennaltanäkemättömissä tilanteissa. Tämän sairauden kanssa eläessä ihmisen pitää muistuttaa itseään tilanteestaan joka päivä. Kuvaamani esimerkki oli kyseistä muistuttelua parhaimmillaan!

Alkoholismi on määritelty sairaudeksi jo 1950-luvulla ja alkoholismi on yksi päihderiippuvuuden ilmentymistä. WHO:n mukaan alkoholismi on primääri, krooninen, parantumaton ja hoitamattomana ennenaikaiseen kuolemaan johtava sairaus. Tulee huomioida, että (mitkä tahansa) huumeet ja alkoholi kuuluvat riippuvuuden näkökulmasta saman lokeron alaisuuteen. Perinnölliset tekijät ovat suurimpia yksittäisiä tekijöitä alttiudessa sairastua alkoholismiin. Suomessa meitä alkoholisteja on arviolta noin 400 000 (jokahan on kirkkaasti enemmän kuin vaikka Tampereella ja Jyväskylässä yhteensä) ja heistä noin 80% (!!!) käy töissä.

Olen hyvin kiitollinen siitä, että omalla kohdallani päihteeni on aina ollut ainoastaan alkoholi (ja nikotiini nuuskan muodossa). Perinnöllisten tekijöideni kohdalla sairaus on toteutunut rappioalkoholismina tai lähes rappioalkoholismina ainakin kahden, todennäköisesti useamman, edeltävän sukupolven osalta toisen vanhempani puolelta. Toisen vanhempani puolella alkoholismia ei tiettävästi ole ainakaan välittömässä lähisuvussa esiintynyt.

Päihderiippuvainen:

1. kokee pakonomaista tarvetta käyttää päihdettä,
2. on menettänyt kyseisen päihteen hallintakyvyn,
3. on käyttänyt päihdettä pitkäkestoisesti tai toistuvasti vaikuttaen päihteen käytöllä negatiivisesti elämäänsä.

Pakonomaisuus

”Pakonomaisuus” on terminä mielestäni harhaanjohtava sen indikoidessa annetussa kontekstissa yksilön absoluuttista kyvyttömyyttä olla käyttämättä päihdettä. Mielestäni termillä on tässä kontekstissa epäsuora täysimääräisen rappioalkoholismin vivahde, mikä on harhaanjohtavaa, sillä pääosa alkoholisteista ei ole rappioalkoholisteja. Absoluuttinen kyvyttömyys ei pidä paikkaansa edes alkoholisteilla, sillä aivan kuka tahansa pystyy olemaan 24 tuntia juomatta tarvittaessa (mistä syystä johtuen myös itse olen päättänytkin olla raittiina lähtökohtaisesti tämän päivän).

Omalta osaltani alkoholinkäytön pakonomaisuus ilmeni vasta juovan aikani viimeisten vuosien aikana. Esimerkiksi opintoaikanani alkoholinkäyttö ”kuului asiaan” eikä se kohdallani tuntunut pakonomaiselta. Pakonomaisia piirteitä alkoi sittemmin ilmenemään esim. sovittujen asioiden joko jäädessä tekemättä tai tultua tehdyksi krapulassa. Juotua tuli todella usein myös tilanteissa, joissa ei alkuperäisten suunnitelmien mukaisesti pitänyt juoda.

En mene juomiseni pakonomaisuuden kehittymisen yksityiskohtiin tämän tarkemmin kyseisen tarinan sisältäessä suhteellisen selviä anonymiteettini mahdollisesti rikkovia piirteitä. Todettakoon vain, että olen raitistuttuani oppinut selkeästi tunnistamaan tietyn lyhyen ajanjakson, jolloin aloin siirtymään tässä kontekstissa riskikuluttajasta riippuvaiseksi. Asiaan liittyy kuukausissa mitattava oleskelu tilanteessa, jossa alkoholin käyttöön liittyi merkittäviä normaaliolosuhteista poikkeavia rajoituksia.

Hallintakyvyttömyys

Hallintakyvyn menettäminen tapahtui itselläni jo alkoholia ensimmäisen kerran ”nauttiessa”. Sittemmin kontrolli ei joka kerta lähtenyt, mutta kuten pakonomaisuus, myös kykyni kontrolloida juomistani selvästi heikkeni juovan elämäni viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana. Eräs ystäväni kerran totesi itsestään kertoessaan ”I used to be heavy drinker” ja pystyin jo silloin samaistumaan, että tämä on kyllä kuvannut aina myös minua.

Olen missannut lentoja juomisesta johtuen, pettänyt ystävieni ja puolisoni luottamusta liian kännissä tehdyillä ja sanotuilla asioilla, tyhjentänyt yksin kotona keskellä viikkoa viinapullon, vaikka ajatuksenani oli vain maistaa ulkomailta saamaani laadukasta juomaa… Lisäksi juomistani kuvannut ”kun otetaan niin otetaan sitten kunnolla” -mentaliteetti jo itsessään sisälsi tämän kieroutuneen lähtökohdan kontrolloimattomuudesta siten, etten tietyissä tilanteissa edes yrittänyt ylläpitää kontrollia, vaikka tiesin riskit sille, että saattaisin toimia tavalla, jolla en ikinä selvin päin toimisi. Jälkikäteen täysin idioottimaista toimintaa, mutta valitettavan todellista. Joka tapauksessa; näistä kolmesta osa-alueesta hallintakyvyttömyys on ollut omalla kohdallani helpoin piirre tunnistaa.

Toistuvuus (tai pitkäkestoisuus)

Tämän kolmannen alueen tunnistaminen on erittäin haastavaa, sillä alkoholismisairaus kehittyy ajan kanssa. Väylä riippuvuuteen käynnistyy niin sanotulla kohtuukäytöllä siirtyen siitä riski-/suurkuluttajaksi ja päättyen riippuvuuteen. Itse paikannan itseni nykytilassani viimeiseen, mutta mainittakoon, että keskimmäisen kategorian osalta olin nimenomaisesti pikemminkin riskikuluttaja kuin suurkuluttaja, vaikka kyllähän juodessani näissä tietyissä tilanteissa ne THL:n rajat kirkkaasti rikkoutuivat myös suurkuluttaja-”statusta” ajatellen.

Useinhan me alkoholistit olemme suurkuluttajia ja voisin tässä kohtaa todeta muutaman sanan suurkulutuksen ja päihderiippuvuuden eroista:

• Suurkuluttaja kykenee hallitsemaan juomisensa aloittamista ja/tai lopettamista, alkoholistilla ei ole tätä kykyä (ollenkaan tai osittain)
• Suurkuluttaja ei häpeä tai salaile juomistaan, alkoholisti häpeilee ja salailee
• Suurkuluttajan käyttäytyminen ei juodessa muutu, alkoholistin käyttäytyminen muuttuu.

Toistuvuuden ja pitkäkestoisuuden tunnistamisen haasteena on henkilökohtaisen kieltomekanismin lisäksi myös se, ettei ole mitään taikakeinoa saada 100% kiistatonta varmuutta siitä, että ”nyt olet juonut tarpeeksi kauan tai toistuvasti, olet siis varmasti alkoholisti”. Toistuvuutta ja pitkäkestoisuutta yhdistää kuitenkin mielestäni se, että molemmat liittyvät vahvasti sairauden etenemiseen ja sen eri vaiheisiin.

Osa tekstejäni lukevista saattaa tunteakin alkoholismin kehitystä tutkineen Jellinekin tekstejä alkoholismin etenemisestä. Jellinekiin nivoutuen katsoisin, että sairauteeni herätessäni olin siirtymässä keskivaiheilta myöhäisiin vaiheisiin, joihin kuului omalla kohdallani esimerkiksi:

• Syyllisyyttä ja katumusta (keskivaihe)
• Kontrollin ja muistin menetyksiä (keskivaihe)
• Petettyjä raittius- ja vähentämislupauksia (keskivaihe)
• Juomisen selittelyä, myös valehtelua (keskivaihe)
• Vaikeuksia töissä (myöhäinen vaihe)
• Moraalin luhistuminen (myöhäinen vaihe)

”Ilahduttavaa” on huomata, että omalla kohdallani listalleni ei valikoitunut kuin pari myöhäisen vaiheen asiaa. Myöhäisen vaiheeni ilmentymiin liittyy yhtälailla omalla kohdallani selviä yksittäisiä tilanteita, mutta jätän nämä ainakin tässä kohtaa vielä kuvaamatta.

Kolmas kategoria toistuvuudesta toteutui itselläni yhtälailla sairasluonteisesti juovan elämäni viimeisten vuosien aikana, eikä se silloinkaan ollut ns. ”pitkäkestoista”, vaan itseasiassa usein harvempaa kuin esimerkiksi opiskellessa. En vetänyt useita rajuja ryyppyputkia viimeisen 3-4 vuoden aikana (vaikka kyllä näitäkin joitain tuli tehtyä), vaan jatkuva paheneva (usein vähintään kevyeen humalaan tietoisesti johtanut) tissuttelu oli kohdallani huomattavasti tavanomaisempaa. Kuten olen kertonut,ongelmani kulminoitui tilanteisiin, joissa tietoisesti lähdettiin dokaamaan ja silloinhan dokattiin kunnolla ilman mitään kontrollia. Keskeisimmät ongelmani tapahtuivat ns. kertarysäyksellä tietyissä tilanteissa ja olosuhteissa juuri toistuvasti. Tämä on yhtä selvä alkoholistin merkki ja allekirjoitan sen, etten niissä tietyissä tilanteissa omannut minkäänlaista kykyä kontrolloida sairauttani. Tiedostan myös pitkäkestoisemman juomatta olon aikana kokemani toistuvat niin sanotut ”kuivahumalat” (tästä teemasta lisää myöhemmissä teksteissä, tämä on aiheena hyvin tärkeä), joiden tuloksena aloin tuntemaan himoa ja tarvetta juoda. Aiemmin kertomani muutaman kuukauden juomattomuus ja sen katkeaminen oli tätä kuivahumalaa kohdallani parhaimmillaan.

Päätesanat

Päätän tekstini tältä erää tähän ja pahoittelen, mikäli jätin jonkun teistä tekstejäni seuranneista tylsistyneeksi liiallisesta teoriapainotteisuudesta johtuen. Olen ihmisenä kovinkin akateemisesti orientoitunut ja pidän asioiden syvällisestä pohdinnasta. Tämä innostukseni on tuonut huomattavaa lisäarvoa alkoholismini tutkimiseen ja uskonkin, että tulen jatkamaan aiheen käsittelyä näistä näkökulmista myös seuraavassakin tekstissäni. Olen suunnitellut seuraavaksi kirjoittavani itsetunnon kehittämisestä ja alkoholismisairauden ilmentymisestä tässä kontekstissa käytännön esimerkkiä hyödyntäen. Sitä siis odotellessa! 🙂

Ps. On ollut aivan ihanaa huomata analytiikkaa hyödyntäen ja myös yksittäisiä tykkäyksiä seuraten, että näitä tekstejäni myös ihan oikeasti luetaan! Haluan sanoa vielä päätökseksi, että vastaan mielihyvin myös kommentteihin ja aivan erityisesti vastailen niissä tilanteissa, mikäli joku teistä seuraajistani kokee samaistumista ja pohtii omaa tilannettaan ja mahdollista riskiään alkoholismisairauteen liittyen. Kommenttien jättö on siis varsin tervetullutta! Tsemppiä viikkoon kaikille!