Työhaastattelussa
Katso, siinä sinä kävelet pitkin Bulevardia. Olet meikannut ensimmäistä kertaa kuukausiin ja pörröiset hiuksesi ovat nutturalla niskassa.Ylläsi on vuosia vanha luottomekkosi ja jalassa syksyn ensimmäiset mustat sukkahousut.Muistatko edes, milloin viimeksi olet ollut noin laittautunut? Nilkkuriesi kannat kopisevat asvalttiin jalkojesi kuljettaessa sinua kohti itää. Kaivaessasi repustasi pastillia ihmettelet, miksi ihmeessä kävit nolaamassa itsesi työhaastattelussa.
Pysähdyt punaisiin valoihin koiraa ulkoiluttavan vanhemman rouvan viereen. Koiralla ja omistajalla on samanlaiset vaaleanpunaiset nutut,vaikka aurinko paistaa luoden viimeisiä illuusioita kesästä. Sinulla on takki käsivarrellasi ja mekon hihat kääritty ylös. Haastattelija sanoi, ettei tällaisessa työssä kaikki pärjää. Sinä olit samaa mieltä, nyökkäilit. Tiedäthän sinä sen oltuasi jo samoissa tehtävissä. Et voi estää ajatusta nousemasta mieleesi seuratessasi katseellasi Mannerheimintien toisellapuolella kiitävää sähköpotkulautailijaa. Onko sinulla sittenkään sitä, mitä tässä työssä vaaditaan? Vilkaiset puhelintasi. ”Joko sulla oli se haastattelu?” kysyy ystävä.”Haloo?? Miten meni??” on laittanut toinen. Viet puhelimen takaisin taskuun ja nostat katseesi sopivasti valojen vaihtuessa vihreäksi.
Puikkelehdit yli Esplanadin ja läpi ruuhkassa vuoroaan odottavien autojen. Jalkasi vievät eteenpäin, et vielä malta nousta metroon.Jatkat matkaasi Unioninkadulle.Ennakkotehtävän läpikäynnissä ylitit annetun ajan. Haastattelija kyllä unohti katsoa kelloa, mutta olisithan itse voinut seurata aikaa.Asiasikin olisit voinut tiivistää paremmin.
Otat pari juoksuaskelta ylittääksesi Liisankadun, vaikka valot juuri vaihtuivat punaiseksi. Ja sitten oli se kysymys niistä onnistumisista työelämässä. Ethän sinä osannut vastata siihen! Katseesi osuu Unioninkadulla olevaan kahvilaan. Ikkunasta kajastaa lämmin valo ja vitriinin takana nuoret työntekijät ovat työn touhussa.Onko onnistumista hoitaa se,mitä sinulta odotetaan? Työnnät lasioven auki ja astut sisään. Kahvilan hälinä vyöryy ylitsesi:on puheensorinaa, kuppien kilinää ja seiniltä takaisin heijastuvat kaiut. Täällä et kuule edes omia ajatuksiasi.Peräännyt takaisin kadulle.
Tuuli tuivertaa hiuksiasi Pitkälläsillalla. Pysähdyt ja vedät syvään henkeä, haistat meren.Puiden vihreä on alkanut taittua kohti ruskaa.Syksy tuntuu jokaisessa solussasi. Annat katseesi liukua maisemassa. Merihaka häämöttää taaempana muusta maisemasta eristäytyneenä saarekkeena. Sinulla on muuten todella ärsyttävä tapa jättää puhuessasi virkkeitä avoimeksi. Puhettasi litteroiva ei osaisi laittaa välimerkkejä mihinkään väliin! Pitäisi opetella olemaan strukturoidumpi, jämptimpi ja selkeäsanaisempi, tuumit. Tuuli puhaltaa kesästä jo luopuneen lehden kasvoillesi. Otat lehden käteesi ja katsot, kun tuuli tarttuu siihen uudestaan kiinni ja nostaa väkkäränä pyörivän lehden yläilmoihin.
Hakaniemen torilla tuoksuvat mansikat, vaikka lähes joka kojussa myydään vain viinimarjaa. Eläkeläiset nauttivat torikahveistaan kuten asiaan kuuluu. Hapuilet vasemmalla kädellä kasvomaskia repun sivutaskusta samalla, kun juokset portaita alas ehtiäksesi metroon. Astut laiturille juuri sopivasti kuullaksesi tutun piippauksen, kun metron ovet sulkeutuvat. Istut kovalle penkille mahdollisimman kauas nuoresta miehestä, jonka maskissa on kaikki sateenkaaren värit. Alat nauhoittaa ääniviestiä. ”No siis…Se haastattelu meni ihan hyvin. Ennakkotehtävää kehuivat kovasti ja oli hyvää keskustelua. Nyt pitäis sit toimittaa suosittelijat ja odottaa.