Onko liika kiltteys epäluotettavaa?
Arvostan kiltteyttä. Siinä on sellaista hyvää inhimillisyyttä, missä aktiivisesti halutaan muille hyvää ja arvostetaan turvallista, lempeää olemista ja eloa ympärille. Myös myötätunto yhdistyy vahvasti mielessäni kiltteyteen. Kiltteys näyttääkin tarkoittavan toisiin kohdistuvaa toimintaa.
kiltti (5-C) (komparatiivi kiltimpi, superlatiivi kiltein)
1. hyvää toiselle tahtova *
Kun jaksamiseni seinä tuli vastaan, huomasin kiltteyden kääntyneen mua vastaan. Haluni auttaa ja tuottaa hyvää toisille sekä myötäeläminen toisten haasteissa oli mennyt oman hyvinvointini edelle. On ehkä hieman korniakin sanoa, mutta olin unohtanut olla kiltti itselleni eläessäni muiden hyväksi.
Sitten käperryin itseeni.
Maailma tuntui menevän menojaan. Ihmiset, joille olin ollut kiltti, jatkoivat touhujaan kun olin poissa. Asioita tapahtui, mutta minulla ei ollut niissä enää roolia ja hukkasin kyvyn toimia aktiivisesti. Tuntui, ettei minulla ole enää ohjaksia enkä vaikuttanut mihinkään. Olin vain lastu laineilla. Muut toteuttivat elämäänsä, tavoittelivat unelmiaan ja saavuttivat tavoitteitaan, mutta minua ei enää tarvittu.
Aloin kyseenalaistaa merkitystäni ja paikkaani elämässä. Vaikka minulla oli ollut (ja on varmasti jossain syvällä edelleen) erilaisia tavoitteita, olin elänyt ja toteuttanut niitä muiden kautta. Olin ajatellut, että olen luotettava, merkityksellinen ja tehokas, kun otin roolin sparraajana, avuliaana ja aina muita kannattelevana. Kannattelin ihmisiä töissä ja henkilökohtaisessa elämässäni silloinkin, kun ei olisi varmaan kannattanut.
Jo pitkä aika ennen kuin seinä tuli vastaan muistan ajatelleeni, että joskus, edes joskus toivoisin että joku kannattelisi minua. Että väsyn, jos en pysty luottamaan siihen, että joku myös kannattelee minua kun tilanne sitä vaatii. Luulin kuitenkin olevani niin kaikkivoipainen ja vaikutusvaltainen, että muut eivät pärjää jos autan ja kannattelen, ja siksi minulla ei ole varaa romahtaa.
Sitten korttitaloni romahti. Itkin lohduttomana kotonani ja ajattelin, että olen täysin epäonnistunut. Olen pettänyt itseni ja kaikki muut. Sitä, mille olin itseni rakentanut ei ollutkaan enää olemassa. Hukkasin itseni matkallani elämässä.
Liika kiltteys – mitä se on?
Toipuakseni halusin oppia sanomaan ei ilman huonoa omaatuntoa. Rajojen asettamista vaativat sekä oma jaksamiseni että ammatillinen itsetuntoni. Kun olin aina sanonut ”okei”, ”kyllä mä voin” ja ”eiköhän se onnistu”, olin onnistunut ajamaan itseni tilanteeseen jossa tein määrällisesti paljon mutta laatu alkoi kärsiä.
Töissä olin tehnyt todella kovaa töitä, mutta tuntui, että ammatillista kehittymistä ajatellen työmäärä ei tuottanut odotettuja hyötyjä. Tiesin, että kehittyäkseni mutta myös nauttiakseni töistä en voinut tehdä vain muiden rippeitä ja kaatua arkisen puurtamisen alla, vaan minun tuli osata laittaa rajat ja priorisoida, jotta voisin edetä ja luoda ja oppia uutta.
Vapaa-ajalla tuntui, että asiat, joita halusin priorisoida, jäi muiden ideoiden jalkoihin. Aikaa omille mielenkiinnonkohteilleni ei riittänyt, kun eri asioista nauttivat läheiset veivät minua omiin suuntiinsa. Ja väsyneenä olin puoliksi läsnä, puoliksi kaikkialla muualla missä olin luvannut olla.
Mikään edellä mainituista ei aluksi haitannut: nautin ihmisten seurasta ja on myös kiinnostava kokea uusia asioita, nähdä muiden ihmisten kiinnostuksenkohteita ja oppia muilta. Mutta kun aloin koota itseäni pohjalta, havahduin siihen etten enää tuntenutkaan itseäni. Mistä mä oikein nautinkaan aidosti itse, ei niin että se olisi tullut muilta opittuna? Vai olinko uskonut nauttivani koska oikeastaan enemmän nautin (tai kaipasin tai tarvitsin) muiden seuraa ja huomiota?
”Oletko miettinyt sitä, että muut voivat kokea kiltin ihmisen epäluotettavana?” kysyi terapeuttini. Suuni kirjaimellisesti loksahti auki. Ei, en todellakaan ollut miettinyt. Päin vastoin: olin ajatellut aina olevani se luotettava tukipilari, se, jonka ansiosta voi luottaa siihen että kaikki lopulta järjestyy.
Totta puhuakseni – tunnollisuus minut uuvutti osaltaan. Kiltteyttäni sanoin kyllä kaikelle, ja tunnollisuuttani painoin sata lasissa pysähtymättä ja lepäämättä – jotta saisin toteutettua lupaamani asiat ajallaan edes joten kuten laadukkaasti. Mutta kun romahdin, silloin muutuin epäluotettavaksi. Ajoin itseäni piippuun ja uskoin jaksavani, koska päätepiste oli näkyvissä. Ja kun sain työsumani päätökseen – kun saavutin senhetkisen päätepisteen – silloin romahdin ja siitä vielä toivun parhaani mukaan
Ja tajusin: kun romahdin, minusta tuli myös epäluotettava. En ollut konkreettisia lupauksiani pettänyt, mutta työkykyni menettämällä petin muita lupaamiani asioita: työsopimuksella sitouduin tekemään töitä tietyn määrän viikossa, mutta sitten en enää pystynytkään siihen. Koiriin sitoutuessani olin sitoutunut tarjoamaan niille paljon aktiviteettia ja ulkoilua, mutta minulla ei ollutkaan enää voimavaroja.
Millaisia johtopäätöksiä vedin?
Kiltteys: myötätunto, hyväntahtoisuus ja inhimillisyys ovat minulle tärkeitä arvoja, joiden mukaan haluan elää. Mutta minulla on myös lupa odottaa sitä muilta. Voin olla myös itseäni kohtaan kiltti ja laittaa jaksamiselleni ja venymiselleni rajat. Ainoastaan siten jaksan olla läsnä ja empaattinen tilanteissa, joissa koen sen olevan tarpeen. Laatu korvaa määrän kiltteydessäkin.
Tätä kirjoittaessani olen tilanteessa, jossa olen oivaltanut mutten jalkauttanut vielä mitään. Nähtäväksi jääkin, miten pärjään tästä eteenpäin. Palataan siihen!
“If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion.”
– Dalai Lama