Onko liika kiltteys epäluotettavaa?

Arvostan kiltteyttä. Siinä on sellaista hyvää inhimillisyyttä, missä aktiivisesti halutaan muille hyvää ja arvostetaan turvallista, lempeää olemista ja eloa ympärille. Myös myötätunto yhdistyy vahvasti mielessäni kiltteyteen. Kiltteys näyttääkin tarkoittavan toisiin kohdistuvaa toimintaa.

kiltti (5-C) (komparatiivi kiltimpi, superlatiivi kiltein)
1. hyvää toiselle tahtova *

Kun jaksamiseni seinä tuli vastaan, huomasin kiltteyden kääntyneen mua vastaan. Haluni auttaa ja tuottaa hyvää toisille sekä myötäeläminen toisten haasteissa oli mennyt oman hyvinvointini edelle. On ehkä hieman korniakin sanoa, mutta olin unohtanut olla kiltti itselleni eläessäni muiden hyväksi.

Sitten käperryin itseeni.

Maailma tuntui menevän menojaan. Ihmiset, joille olin ollut kiltti, jatkoivat touhujaan kun olin poissa. Asioita tapahtui, mutta minulla ei ollut niissä enää roolia ja hukkasin kyvyn toimia aktiivisesti. Tuntui, ettei minulla ole enää ohjaksia enkä vaikuttanut mihinkään. Olin vain lastu laineilla. Muut toteuttivat elämäänsä, tavoittelivat unelmiaan ja saavuttivat tavoitteitaan, mutta minua ei enää tarvittu.

Aloin kyseenalaistaa merkitystäni ja paikkaani elämässä. Vaikka minulla oli ollut (ja on varmasti jossain syvällä edelleen) erilaisia tavoitteita, olin elänyt ja toteuttanut niitä muiden kautta. Olin ajatellut, että olen luotettava, merkityksellinen ja tehokas, kun otin roolin sparraajana, avuliaana ja aina muita kannattelevana. Kannattelin ihmisiä töissä ja henkilökohtaisessa elämässäni silloinkin, kun ei olisi varmaan kannattanut.

Jo pitkä aika ennen kuin seinä tuli vastaan muistan ajatelleeni, että joskus, edes joskus toivoisin että joku kannattelisi minua. Että väsyn, jos en pysty luottamaan siihen, että joku myös kannattelee minua kun tilanne sitä vaatii. Luulin kuitenkin olevani niin kaikkivoipainen ja vaikutusvaltainen, että muut eivät pärjää jos autan ja kannattelen, ja siksi minulla ei ole varaa romahtaa.

Sitten korttitaloni romahti. Itkin lohduttomana kotonani ja ajattelin, että olen täysin epäonnistunut. Olen pettänyt itseni ja kaikki muut. Sitä, mille olin itseni rakentanut ei ollutkaan enää olemassa. Hukkasin itseni matkallani elämässä.

Liika kiltteys – mitä se on?

Toipuakseni halusin oppia sanomaan ei ilman huonoa omaatuntoa. Rajojen asettamista vaativat sekä oma jaksamiseni että ammatillinen itsetuntoni. Kun olin aina sanonut ”okei”, ”kyllä mä voin” ja ”eiköhän se onnistu”, olin onnistunut ajamaan itseni tilanteeseen jossa tein määrällisesti paljon mutta laatu alkoi kärsiä.

Töissä olin tehnyt todella kovaa töitä, mutta tuntui, että ammatillista kehittymistä ajatellen työmäärä ei tuottanut odotettuja hyötyjä. Tiesin, että kehittyäkseni mutta myös nauttiakseni töistä en voinut tehdä vain muiden rippeitä ja kaatua arkisen puurtamisen alla, vaan minun tuli osata laittaa rajat ja priorisoida, jotta voisin edetä ja luoda ja oppia uutta.

Vapaa-ajalla tuntui, että asiat, joita halusin priorisoida, jäi muiden ideoiden jalkoihin. Aikaa omille mielenkiinnonkohteilleni ei riittänyt, kun eri asioista nauttivat läheiset veivät minua omiin suuntiinsa. Ja väsyneenä olin puoliksi läsnä, puoliksi kaikkialla muualla missä olin luvannut olla.

Mikään edellä mainituista ei aluksi haitannut: nautin ihmisten seurasta ja on myös kiinnostava kokea uusia asioita, nähdä muiden ihmisten kiinnostuksenkohteita ja oppia muilta. Mutta kun aloin koota itseäni pohjalta, havahduin siihen etten enää tuntenutkaan itseäni. Mistä mä oikein nautinkaan aidosti itse, ei niin että se olisi tullut muilta opittuna? Vai olinko uskonut nauttivani koska oikeastaan enemmän nautin (tai kaipasin tai tarvitsin) muiden seuraa ja huomiota?

”Oletko miettinyt sitä, että muut voivat kokea kiltin ihmisen epäluotettavana?” kysyi terapeuttini. Suuni kirjaimellisesti loksahti auki. Ei, en todellakaan ollut miettinyt. Päin vastoin: olin ajatellut aina olevani se luotettava tukipilari, se, jonka ansiosta voi luottaa siihen että kaikki lopulta järjestyy.

Totta puhuakseni – tunnollisuus minut uuvutti osaltaan. Kiltteyttäni sanoin kyllä kaikelle, ja tunnollisuuttani painoin sata lasissa pysähtymättä ja lepäämättä – jotta saisin toteutettua lupaamani asiat ajallaan edes joten kuten laadukkaasti. Mutta kun romahdin, silloin muutuin epäluotettavaksi. Ajoin itseäni piippuun ja uskoin jaksavani, koska päätepiste oli näkyvissä. Ja kun sain työsumani päätökseen – kun saavutin senhetkisen päätepisteen – silloin romahdin ja siitä vielä toivun parhaani mukaan

Ja tajusin: kun romahdin, minusta tuli myös epäluotettava. En ollut konkreettisia lupauksiani pettänyt, mutta työkykyni menettämällä petin muita lupaamiani asioita: työsopimuksella sitouduin tekemään töitä tietyn määrän viikossa, mutta sitten en enää pystynytkään siihen. Koiriin sitoutuessani olin sitoutunut tarjoamaan niille paljon aktiviteettia ja ulkoilua, mutta minulla ei ollutkaan enää voimavaroja.

Millaisia johtopäätöksiä vedin?

Kiltteys: myötätunto, hyväntahtoisuus ja inhimillisyys ovat minulle tärkeitä arvoja, joiden mukaan haluan elää. Mutta minulla on myös lupa odottaa sitä muilta. Voin olla myös itseäni kohtaan kiltti ja laittaa jaksamiselleni ja venymiselleni rajat. Ainoastaan siten jaksan olla läsnä ja empaattinen tilanteissa, joissa koen sen olevan tarpeen. Laatu korvaa määrän kiltteydessäkin.

Tätä kirjoittaessani olen tilanteessa, jossa olen oivaltanut mutten jalkauttanut vielä mitään. Nähtäväksi jääkin, miten pärjään tästä eteenpäin. Palataan siihen!

“If you want others to be happy, practice compassion. If you want to be happy, practice compassion.”
– Dalai Lama

*) Lähde:https://fi.m.wiktionary.org/wiki/kiltti

Hyvinvointi Mieli Ajattelin tänään Syvällistä

Työhaastattelussa

Katso, siinä sinä kävelet pitkin Bulevardia. Olet meikannut ensimmäistä kertaa kuukausiin ja pörröiset hiuksesi ovat nutturalla niskassa.Ylläsi on vuosia vanha luottomekkosi ja jalassa syksyn ensimmäiset mustat sukkahousut.Muistatko edes, milloin viimeksi olet ollut noin laittautunut? Nilkkuriesi kannat kopisevat asvalttiin jalkojesi kuljettaessa sinua kohti itää. Kaivaessasi repustasi pastillia ihmettelet, miksi ihmeessä kävit nolaamassa itsesi työhaastattelussa.

Pysähdyt punaisiin valoihin koiraa ulkoiluttavan vanhemman rouvan viereen. Koiralla ja omistajalla on samanlaiset vaaleanpunaiset nutut,vaikka aurinko paistaa luoden viimeisiä illuusioita kesästä. Sinulla on takki käsivarrellasi ja mekon hihat kääritty ylös. Haastattelija sanoi, ettei tällaisessa työssä kaikki pärjää. Sinä olit samaa mieltä, nyökkäilit. Tiedäthän sinä sen oltuasi jo samoissa tehtävissä. Et voi estää ajatusta nousemasta mieleesi seuratessasi katseellasi Mannerheimintien toisellapuolella kiitävää sähköpotkulautailijaa. Onko sinulla sittenkään sitä, mitä tässä työssä vaaditaan? Vilkaiset puhelintasi. ”Joko sulla oli se haastattelu?” kysyy ystävä.”Haloo?? Miten meni??” on laittanut toinen. Viet puhelimen takaisin taskuun ja nostat katseesi sopivasti valojen vaihtuessa vihreäksi.

Puikkelehdit yli Esplanadin ja läpi ruuhkassa vuoroaan odottavien autojen. Jalkasi vievät eteenpäin, et vielä malta nousta metroon.Jatkat matkaasi Unioninkadulle.Ennakkotehtävän läpikäynnissä ylitit annetun ajan. Haastattelija kyllä unohti katsoa kelloa, mutta olisithan itse voinut seurata aikaa.Asiasikin olisit voinut tiivistää paremmin.

Otat pari juoksuaskelta ylittääksesi Liisankadun, vaikka valot juuri vaihtuivat punaiseksi. Ja sitten oli se kysymys niistä onnistumisista työelämässä. Ethän sinä osannut vastata siihen! Katseesi osuu Unioninkadulla olevaan kahvilaan. Ikkunasta kajastaa lämmin valo ja vitriinin takana nuoret työntekijät ovat työn touhussa.Onko onnistumista hoitaa se,mitä sinulta odotetaan? Työnnät lasioven auki ja astut sisään. Kahvilan hälinä vyöryy ylitsesi:on puheensorinaa, kuppien kilinää ja seiniltä takaisin heijastuvat kaiut. Täällä et kuule edes omia ajatuksiasi.Peräännyt takaisin kadulle.

Tuuli tuivertaa hiuksiasi Pitkälläsillalla. Pysähdyt ja vedät syvään henkeä, haistat meren.Puiden vihreä on alkanut taittua kohti ruskaa.Syksy tuntuu jokaisessa solussasi. Annat katseesi liukua maisemassa. Merihaka häämöttää taaempana muusta maisemasta eristäytyneenä saarekkeena. Sinulla on muuten todella ärsyttävä tapa jättää puhuessasi virkkeitä avoimeksi. Puhettasi litteroiva ei osaisi laittaa välimerkkejä mihinkään väliin! Pitäisi opetella olemaan strukturoidumpi, jämptimpi ja selkeäsanaisempi, tuumit. Tuuli puhaltaa kesästä jo luopuneen lehden kasvoillesi. Otat lehden käteesi ja katsot, kun tuuli tarttuu siihen uudestaan kiinni ja nostaa väkkäränä pyörivän lehden yläilmoihin.

Hakaniemen torilla tuoksuvat mansikat, vaikka lähes joka kojussa myydään vain viinimarjaa. Eläkeläiset nauttivat torikahveistaan kuten asiaan kuuluu. Hapuilet vasemmalla kädellä kasvomaskia repun sivutaskusta samalla, kun juokset portaita alas ehtiäksesi metroon. Astut laiturille juuri sopivasti kuullaksesi tutun piippauksen, kun metron ovet sulkeutuvat. Istut kovalle penkille mahdollisimman kauas nuoresta miehestä, jonka maskissa on kaikki sateenkaaren värit. Alat nauhoittaa ääniviestiä. ”No siis…Se haastattelu meni ihan hyvin. Ennakkotehtävää kehuivat kovasti ja oli hyvää keskustelua. Nyt pitäis sit toimittaa suosittelijat ja odottaa.

Työ ja raha Runot, novellit ja kirjoittaminen Työ Syvällistä