RÄTS

eilen oltiin menossa Kultsalle Stephen Merchantin stand up keikalle, hyppäsin kolleegan autoon (sellainen älyttömän korkea Range Rover) ja kuului vaan RÄTS ja mun vitun pillifarkut repes perseestä. oltiin jo myöhässä niin en ois ehtiny mennä ostamaan uusia housuja et eikun menoks ja matkalla revin auki farkkujen polvetkin jotta näyttäis edes vähän harkitulta. mulla oli onneks maiharit jalassa ja punk antaa aika paljon anteksi.

(en muuten en enää ikinä osta henkka maukan farkkuja. okei nää oli ollu kovassa käytössä about vuoden mutta mä sain ne polvet rikki KYNNELLÄ. haloo huono laatu.)

Stephenin show oli MAHTAVA ja sit loppua kohden se halus kaks vaapaaehtoista lavalle. mä istuin ekalla rivillä ja se katsoi mua kysyvästi silmiin ja mä vaan katsoin paniikissa kattoon et ”ÄLÄ PLIIS PYYDÄ MUA SIT MUN ON PAKKO KERTOA ETTÄ MUN KANKKU LILLUU ILMASSA JOS NOUSEN YLÖS”

vittu. oisko ollu vähän siistiä olla lavalla sen kanssa.

ja sit mua ahistaa että söin eilen kaksin käsin Marianne-karkkeja (koska menkat) ja heti perään housut räjähtää. tunnen itseni niin lihavaksi ja rumaksi että itkettää. kävin aamulla vaalla enkä ole lihonut mutta henkinen tuska on käsinkosketeltava. tunnen itseni valtavaksi myös mun poikakaverin seurassa koska se on yhtä pitä kuin minä. en oo ennen seurustellut kenekään lyhyen jätkän kanssa, ne on aina ollu 1.90 – 2 metrisiä korstoja eli voi vähän levitä ilman että näyttää porsaalta miehen vierellä mutta nyt tuntuu siltä että jos mä lihon edes 200 grammaa me näytetään aivan naurettavilta.

TIEDÄN että tää on vaan mun omassa päässä mut silti ahdistaa. ja kaikki sen eksät on sellaisia pikkuruisia 45 kiloisa keijukaistyttöjä mihin verrattuna mä oon vittu Posankka.

exät:

minä:

yhyhyyyyy.