ironista kyllä että vaikka olen nyt #faboless niin en kyllä tunne ketään jolla ois niin surkea itsetunto kuin mulla. töissä olen jo oppinut etten hirveesti viitsi sanoa mun ideoita tai ehdotuksia ääneen koska yleensä niille vaan nauretaan ja saan jonkun sarkastisen vastalauseen. siis tykkän tosi paljon mun työpaikasta, ei siinä mitään! ja asiakkailta tulee aina todella hyvää palautetta. mutta kaikkialla on omat hierarkiat. myös mun vanhemmat on harvinaisen epäonnistuneita tyyppejä mitä kasvatukseen tulee. olin pullea lapsi ja muistan miten kerran kuulin kun mun vanhemmat jutteli musta ”se on kyllä niin lihava. siitä tytöstä ei kyllä tule yhtään mitään.” KIITOS ÄITI JA ISÄ.

tosin epäilen että mun poikaystävä on feministi. urputin eilen että ahdistaa antaa haastatteluita ja en tiedä mitä sanoa koska olen niin tyhmä*. ”olet vaan oma itsesi. ja sä et ole tyhmä!” sitten sain sellaisen monta minuuttia kestävän voimaa antavan halin. ne on parhaita.

*fiilistä ei auttanut se että pomo soitti ja sanoi että kannattaa vaan olla hiljaa ja kommentoida ainostaan muotoilua ja suunnittelua koskevia asioita koska en tajua mitään politiikasta.