Vain hoikat ja kauniit saa olla onnellisia

[Paskamyrsky warning]

 

Mulla on yks tosi hyvä ystävä. Siis on niitä enemmänkin, mutta nyt puhutaan tästä tietystä. Ollaan oltu ystäviä nyt joku 6v, ja edelleen tietyissä asioissa hänen ajattelutapansa on mulle aivan täysin vieras ja outo. Taino mitä pyllyy, siis kummastelen sitä vieläki itsekseni. Usein. En mä muiden frendien kohal oo tämmöstä jääny kelailee?

Älkää ymmärtäkö väärin, haluan vaan nostaa tän asian kun se vaan on minusta niin erikoista. Suorastaan lapsellista. Lyhytnäköistä, itsekeskeistä ja rumaa.

Tai siis, kun hänen mielestään lihava ei voi olla kaunis. Ei vaan voi. Ja kaikkien pitää olla ”reenattuja”. Eräskin aamu se tässä pyöri ja pohti ääneen että miten laulaja Alma voi olla onnellinen ja tyytyväinen, kun se on niin pyöreä [lue: lihava/isokokoinen/normista poikkeava/ei-toivotun näköinen]. Että ”varmaan sitä ahdistaa se, kun ei saa hyvää kuvaa otettua mistään kulmasta”. Lopuksi kuitenkin muka pehmentääkseen asiaa ystäväni sanoi tyyliin että no, onhan sillä hyvä lauluääni. Tässä kohdin päätin olla kommentoimatta asiaa. Yhtään. 

No enhän pystynyt. Heitin kaverilleni että entä jos Alma onkin tyytyväinen kehoonsa ja ulkonäköönsä; entä jos hän on omasta mielestään kaunis, itsevarma ja hyvä juuri näin? Entä jos lihavat ja läskit onkin tyytyväisiä ja onnellisia? Onnellisempia kuin me tai ne, jotka ovat laihempia ja hoikempia ja jotka yrittävät kokoajan tavoitella jotain kauniimpaa, parempaa, treenatumpaa sekä joukon muita komparatiiveja? Yh? Onko edes noloa kirjottaa tätä tähän siihen sävyyn ihan että kuin en olisi ikinä asiaa aiemmin oivaltanut. Tosin kaverini ei ainakaan. Mieleeni kyllä juolahti sekin että koska tässä meidän nykypäivän yhteiskunnassa tuppaa hommat menemään silleen että se laihempi ulkonäkö on ihanne, pikkuhiljaa ihmiset minä mukaan lukien kelaa ehkä alitajuisestikin ketkä kuuluvat tähän ihanteeseen ja ketkä eivät. Typerää, mutta itse olen tähän nyt onneksi huomiota kiinnittänyt, viimein. Ymmärrättekö mitä haen? En muita ala sormella kovasti osoittelemaan, itse vaan tän jutun nyt tajunnu. Tärkeintä on kuitenkin se että tajuaa että itse on tärkeetä pohtia ja ymmärtää omia ajattelutapojaan ja ehkä kyseenalaistaa niitä. Tän ajatuksen kautta oon itse viimein alkanu oppii rakastaa itteeni juuri sellasena ku mä oon. Ilman sitä ”jos nää läskit tästä häviäis ni sit!” tai ”jos tällane ja tällane koti/työ/auto/mitä vaan mulla ois…”.

Viittasin tossa aiemmin onnellisuuteen, mikä nyt taitaa sinänsä olla aika kiistelty käsite. Onko se tavoite vai koetaanko se matkalla? Mun mielestä sitä vaan on jos on, sen tietoinen tavoittelu on liian absurdia. Kuvitellaan, että sen voi jollakin saavuttaa, no ei. Ja tää seuraava lause tulee oleen the worst klisee evö, mutku se vaan, nii, siis onnellisuus tulee pikkujutuista. Arkena. Tai kännissä. Voisin nyt tähän kertoa mikä mut teki onnelliseksi tänään, mutta en koska se on niin oksettavaa kliseetä vaan. Ja se on jokaisen oma asia :)

En tiedä kuvitteleeko mun frendi tosissaan että kaikki lihavat on sisäänpäinkääntyneitä ja masentuneita, toivottavasti ei. Tai että vaan laihat ja hyvännäköset ois onnellisia. Voisin kirjottaa tästä aiheen vierestä vähän ens kerralla!

 

-N