Lääväahdistus

Mitä on lääväahdistus? Mun ihan omakeksimä termi. Ottakaamme itsellemme oikeus myös käyttää termiä lääväahistus.

Lääväahdistus tulee, kun menee huonosti. Se tulee kun ei oo mitään energiaa tehdä mitään, kun ahdistaa ja vituttaa, se tulee silloin kun oikeasti tekisi mieli kadota jonnekin Mariaanien hautaan ja vuosien saatossa muuttua joksikin fossiiliseksi polttoaineeksi. Tai vaihtoehtoisesti voisi lentää raketilla avaruuteen ja elää erakkona Saturnuksen renkailla.

Mulle kävi toissapäivänä lääväahistus kun no, tiedättehän, tunteet. Oivoi. Menin sitten koko episodin jälkeen loppupäiväksi rannalle makaamaan napit korvissa kuunnellen vuoroin feminististä powermusaa ja vuoroin nyyhkybiisejä itsesäälissä ja surussa kieriskellen. Ah. Välillä myös luin Henriikka Rönkkösen Bikinirajatapausta, mitä voin off topiccina lämpimästi suositella muillekin (samaistun pelottavan hyvin hänen sinkkuelämänsä ihmissuhdekiemuroihin). Tämä ei kuitenkaan ole kirjaesittelypostaus.

Rannalta tullessani ajattelin raahustaa surullisena kotiin. Mutta ehei, tarvitsin kynsisakset. Suuntasin siis joponi kohti Carlsonin tavarataloa ja hajamielisenä hipelsin keittiöosastolla sitä sun tätä. Löysin sakset. Kassalla myyjä kysyi olenko kanta-asiakas. Mutisin etten ole. ”Haluaisitteko nyt liittyä?”, myyjä lirkutti. En olisi jaksanut mutta kuulin sanovani joo. Lopulta päädyin ostamaan saksien lisäksi myös Iittalan drinkkilasit. Tai sellaset korkeet ja hienot, joista Amarillossa juodaan mansikkamargaritoja. Ahdistunut, väsynyt ja turhautunut shoppailee? Jostakin kumman syystä päädyin myös ostamaan sixpäkin siideriä.

Kotiin päästyäni totesin että pakko saada happea. Menin siis metsään ja kuuntelin luontoääniä. Oikein rauhoittavaa. Kotona sain sitten lääväahdistuskohatuksen. Siivosin koko kämpän lattiasta kattoon, kirjaimellisesti, sillä hinkkasin seinätkin! Tavarakaaos on nyt tipotiessään, yhtään pölypalleroa ei vaeltele missään, vessanpönttö hohtaa niin että silmiä häikäsee, pyykit on pesty ja viikattu kaappiin, ja naapurin mummon koira on trimmattu. Sellainen on lääväahdistuksen seuraus, kun minusta tuntuu että edes jonkin asia elämässä pitää saada järjestykseen nyt heti.

Lääväahdistus tulee poikkeuksetta myös krapulassa. Herään puoli seitsemältä aamulla ja edelleen kännissä. Seuraavan kerran herään klo 11, totean että ei todellakaan enää kännissä. Tuskissani pyörin sängyssä ilta kuuteen, ja jos fysiikka antaa myöten, lääväahdistuksen vuoksi siivoan maanisesti kaiken mitä nään. Tulee sellainen olo, että vaikka olen edellisen illan ja yön paskottanut elämääni (mulle tulee niiin huono omatunto ;D), nyt pitää saada elämään joku järki. Järjestän siis sen minkä osaan koska muutakaan en voi. Ja voi että sitä tunnetta kun on siistiä. ZEN. Se tuntuu paremmalta ku irtokarkit.

Viimeaikaisista tapahtumista johtuen lääväahdistukseni on nostellut päätään myös eilen. En tiedä milloin viimeksi olen juoksulenkillä käynyt, mutta nyt juoksin 9km, viimeisen kilometrin Juvantietä alas niin kovaa kuin ikinä pystyin. Viimeisillä voimillani lysähdin lopulta itkien taloyhtiömme pihakeinuun.

Lääväahdistukseni aiheuttaa oman täydellisyyttä tavoittelevan käytökseni kiihtymään nollasta sataan kolmessa nanosekunnissa. Taino, en kannata sitä että hamutaan täydellisyyttä, olen itsekin pikkuhiljaa oppinut siitä irti. Sitä tietä ei oikein pääse mihinkään. Omat arvot kun ohjaa omaa käytöstä, luulen enemmänkin että koen olevani ”parempi ihminen” kun käyttäydyn ja toimin niin kuin itse hyväksi näen. Arvostan siis terveyttä ja järjestystä. Todellisuudessa en lainkaan usko että minusta tulisi yhtään parempi ihminen vaikka juoksisin maratonin, ehkä vain onnellisempi ja tyytyväisempi.

Lääväahdistus antaa erergiaa. Käytä se.

 

-N