Oletko kateellinen?

Siis mä voin jo heti kättelyssä teille kertoa, että mä oon niin taipuvainen kateellisuuteen. Oikeesti. Oon aina ollu. Joskus pienempänä aattelin että se menee ohi muttah joo 😀 helpottanu kyl onneks.

 

Mä en vaan tajuu miten ne muut ihmiset tekee sen. Tiiän että tää maapallo on täynnä ihmisiä jotka elää omaa elämäänsä, menee ja tekee eikä ne oo kateellisia tuntemattomille tai tutuille. Silleen edes vähän, päivittäin. Oon niille kateellinen siitä. (Tässä tekstissä sana ”kateus” voi joissakin kohtaa olla liian voimakas sana.)

 

No joo, aika kärjistettyä. Mutta saatan silti, ihan randomisti päivän aikana nähä kivannäkösen ihmisen, sen kivat kengät, kivan hiustyylin, paidan, auton, tavan kohdella muita ihmisiä, tai vastaavaa. Ja ajattelen että ”vitsi, oisinpa mäkin” tai ”oispa mullakin”. Tää fiilis kestää siis ehkä minuutin. Sit unohan koko homman. Onneksi?

Toisaalta, eikö siitäkin voisi oppia? Miksi kateus mielletään aina niin negatiiviseksi tunteeksi ja sitä myöten koko ihminen ihan vääristyneeksi? Ite oon kelaillu niin että kun aika usein se, miksi olen kateellinen, on materiaa, se ei oo niin paha juttu. Siis että jos oon katellinen jollekkin sen mahtavista oransseista Superdryn kengistä, se kateus kestää sen hetken ja sit joko unohdan sen tai ajattelen vaan et no, tyylikkäät on. Mutta en miellä sitä niin pahaksi, että se kohdistuu omaisuuteen ja materiaan, koska se ei oikeasti tee kenestäkään parempaa ihmistä, jos sillä on Applen puhelin tai Niken shortsit. Toisaalta taas joku vois tähä napauttaa että oon pinnallinen kun oon materiasta kateellinen mutta musta ei kyllä saa pinnallista ihmistä tekemälläkään. Miellän sen enemmänkin uuden ja fancyn viehätykseksi, ihastumiseksi tavaraan. Jossa ei oo mitään pahaa? Mulla ei kuitenkaan oo mitään pakkomiellettä shoppailuun, kaman haalintaan, rahan tuhlaamiseen tms.

Sitten taas, jos joku käytöksellään tai teoillaan saa mussa aikaan vastaavan kateusreaktion (edelleen, tässä kateus -käsitteessä on vähän kitkaa, se on liian voimakas, en keksi korvaavaa?), juttua voi katsoa vähän eri kulmasta. Se on jotain, jota jokainen ihminen voi kuitenkin oppia. Vähän, niinkuin että virheistä opitaan: ensin ryssitään oikeen olan takaa ja sit osataan. Tässä voisin ajatella, että jos joku tekee jonkin asian paremmin, näppärämmin tai muute vaa mahtavasti, hetken tuskallisen kauteden tunteen jälkeen voin ajatella että hei – tollee mäki voisin. Kyse ei kuitenkaan oo toisen ihmisen matkimisesta, vaan itsensä kehittämisestä. Oon ohjannu itteeni vastaavis tilantees siihen suuntaan – ja onnistunutkin. 

Joskus kateudun myös toisten snäpeistä, instagramista tai muusta somekamasta. Viimeks tänään. Jos joku frendi on menossa (aina ei tartte olla ees frendi – toki kohteeksi käy hyvin myös kaverin siskon kaverin serkku) ja some tulee täyteen kaikkee ihanaa ku 20 tyyppii on käyny juhlii ja kaikki on nii ihanaa ja kivaa ja mahtavaa. Ja mulla ei oo ees kivaa. Oon vaa himassa ja käyn töissä. ITSESÄÄLIBILEEEET BOOOO YEAH! Ai joo, säki joskus niihi osallistunu? 

Miks sit itseään kidutetaan järjestämällä kunnon kaivuuhommat instagramiin? MIKSI? Siinä tulee aina sellanen ajatus että toisten elämä on parempaa ku mun (mua melkeen pelottaa kirjottaa näitä sanoja kun tuntuu että ne muuttu todellisuudeksi, vaikka oikeesti kirjotan just niinku ajattelen). Itsesäälissä ja oman elämän murehtimisessa mieluusti vietetään paljon aikaa. Sehän on aivan mahtavaa puuhaa, suomalaisten suosikkihommaa heti kaljan juonnin jälkeen. Arvaan, että muillakin on tällasia. Että toisen ihmisen elämä kateuttaa. 

Vaikeampaa tietysti on, jos on kateellinen jollekin, kuka on sun läheinen kaveri tai esim. sisarus. Sehän ois aivan hirveetä. Ajattele jos niin kävis? 

Nykyään tämä itsellä taittunut juurikin siihen kehittämisen ja uuden oppimisen suuntaan. Ja ikä tekee kanssa. Huomaan jo nyt että olin nuorempi ja huomattavasti tyhmempi 19-vuotiaana kun muutin veks kotoo. Tein typeriä valintoja, ajattelin lapsellisemmin. Eli elämä opettaa. Kateuden tunteet ovat olleet esimerkiksi 7 vuotta sitten paljon voimakkaampia. 

Väitän, että iän myötä ihminen ymmärtää kokoajan paremmin, mitä haluaa ja millaista elämää haluaa elää. Jokainen on siitä itse vastuussa. Nimenomaan siitä tähän somekateuteen: omasta elämästä tehdään itse ja omilla toimillaan sellainen, mitä halutaan elää. Kaikkiin asioihin ei toki voi itse vaikuttaa, mutta väittäisin suurimman osan asioista olevan kiinni ainoastaan ihmisen omista valinnoista.

Kateutta herää helposti myös, kun tavataan uusi ihminen. Ihmisestä ei tiedä vielä mitään, mutta koska se kirjotti 5 ällää ja sillä on ihanat hiukset ja se on hoikka ku mikä, sen on pakko olla ihan täydellisyyttä hipova. Totuus on, että sun mielikuvitus rakentaa tähän loput ympärille. Kaikilla on joku juttu elämässä minkä kanssa saa aina taistella. Tai joku surujuttu. Tän ei oo tarkotus helpottaa kateellisen ihmisen omaa fiilistä: kannattaa aina muistaa sekin että toisen ihmisen hyvät jutut ei oo sulta pois. Ikinä. 

 

-N