Unohdin mun turvasanan

No ei, en oikeasti unohtanut.

 

fordi, fusilli, fossiili, faarao…. fiasko? fantasia? …fullereeni, fetissi, fujitsu, fahrenheit, fanfaari, feromoni…

 

 

Ei helvetti en muista sitä.

 

Hovimuusikko Ilkka on tehnyt mielestäni hienon biisin joka ilmeisesti ammentanut ideaa J. Vartiaiselta. Oispa kamalaa jos sen sanan oikeesti unohtais. Ootteko ikinä kattonu Seksileikeistä ensiapuun?

 

Plus että jos sulla on suu täynnä jotain, niin miten sä voit sanoa yhtään mitään? 😉

 

14.12.2014 joku on kysynyt Vauva.fi:n keskustelupalstalla mitä ihmiset käyttää sänkyhommissa turvasanana. Vastauksia on 34. Yksi kertoi, että jos sanoo ”vihreä”, se tarkoittaa että kaikki on hyvin. ”Keltainen” merkitsi että pitää vähän himmailla ja odottaa hetki ja selvittää tilanne. ”Punainen” sitten tietysti tarkoitti että pitää lopettaa kaikki heti. Idea oli minusta hyvä siihen asti, kun joku kommentoi että hänen seksikumppaninsa on värisokea.

Parhaimmat samaisesta keskustelusta:

 

-Kekkonen

-Opossumi

-Säynävä

-Jari Sillanpää

-Kalkkuna

-Katodisädeputkioskilloskooppi

 

Voin kuvitella ettei ole mitään enemmän turn-offia kuin että kesken mehukkaiden tosihommien toinen alkaa kiljumaan ”Jari Sillanpää, Jari Sillanpää!” Mutta tässähän koko perusidea onkin, ja joku nolo kekkosturvasana voi toimiakin loistavasti; molemmilta homma sitten todellakin keskeytyy. Toisaalta, pidetäänkö mahdollisuutena sitä että sänkypuuhia voisi sitten jatkaa kun tilanne on selvitetty? Tällöin joku siltsuturvasana voi olla liian turn-off. Vai käsitetäänkö turvasanan käyttäminen niin äärimmäisenä tekona, että sana voi sitten olla ihan mikä vaan, hommat loppuu kuitenkin? Jokaisella parilla on toki omat säännöt, sopimukset ja mieltymykset, mutta turvasanan käyttämiselle ei mielestäni pitäisi olla mitään kynnystä. Itse koen, että valisisin sanaksi jonkun semineutraalin, ja riippuen tietenkin tilanteesta, homma sitten jatkuisi tai ei jatkuisi. 

 

-N

Suhteet Rakkaus Seksi

Next chapter, please

Me lopetettiin. 

Se ei tuntunu enää hyvältä.

Se keräsi kamansa, mä katsoin sitä. Se itki. Mä itkin.

 

Kuvittelen aina tällasina aikoina olevani jotenkin huono, kun mun miesasiat menee poikkeuksetta aina näin. Tää tapaus sitäpaitsi pääsi listan kärkeen. Meillä oli oikeasti kivaa siihen asti kunnes me eräänä toukokuisena perjantaiaamuna käytiin seuraavanlainen keskustelu:

-minä: En kyllä välttämättä haluais seurustella.

-se: Emmäkää. Mut en halua erotakaan.

-minä: Joo, ei.

 

Lopputulema oli että yritetään kuitenkin. Ja me yritettiin. Kovasti. 

No eihän siitä mitään tullut:D Minä ahdistuin heti kun piti ottaa vastuuta ja kun oli jotain velvollisuuksia. Muistan että meillä oli ihanaa silloin, kun pystyin vielä luikertelemaan pois siitä parisuhdekonseptista: ei mun tarvi välittää siitä ettet nouki sukkias lattialta pyykkikoriin, en oo tyttöystäväs. Ja en välittänytkään. Samalla käytiin shoppailemassa Maskusta mulle parvekekalusteet, otettiin arskaa rannalla, istuttiin terasseilla, juotiin viiniä ja pantiin ku aropuput. Käytännössä nuoltiin kermat päältä koko suhteesta (kirjaimellisesti!), mutta ei laitettu tikkuakaan ristiin muuten. Koska kumpikaan ei ollut täysin varma halusiko toisesta vain viihteellisiä aktiviteetteja vai vakavampaa, päätimme kaikessa loogisuudessamme pistää kaikki likoon. 

Tai ei me varmaan heittäydytty koko suhteeseen loppujen lopuksi 110% kumpikaan, koska alunalkaenhan päätimme vain ”yrittää”. Olisiko pitänyt heittäytyä kovemmin? En tiedä. En jaksa jossitella.

En nähnyt itseäni esim asumassa ko. ihmisen kanssa yhteisessä asunnossa. En ole koskaan nähnyt itseäni kenekään miehen kanssa. Tykkään elämästäni yksin, ilman parisuhdetta.

 

Tosin nyt ei ole kovin hyvä olo. Vielä. En jaksa tehdä mitään, en jaksa edes ajatella mitään. Itkettää. Sen auto ei oo enää koskaan naapurin Bemarin vieressä. Se ei enää oo täällä. Ihan kamalaa, mitä mä ees teen täällä kaikki päivät yksin? Mitä mä ennen tein? En muista mitään.

 

-N

Suhteet Oma elämä Rakkaus