Kuljen iloisena pitkin katuja vaaleenpunaset pleksit silmil
Heippa!
Uskon kaiken mitä muut sanoo, täysin ilman minkäänlaista filtteriä. Olin jo pienenä sellainen hyväuskoinen, ja silloin minua kolme vuotta nuorempi siskoni osasi erottaa milloin toiset huijjaa ja milloin ei.
No en mä ihan kaikkea usko. Melkein kuitenkin.
Kun olin nuorempi, siis ehkä vielä viisi vuotta sitten, elämä ei ollut niin kivaa ku nyt. Nyt tuntuu että tavallaan olin jotenkin itteeni kääntynyt, sisäänpäin. Ei mulla mikään hätä ollut mutta ajattelin että elämä on tylsää, mutta sellaistahan se on, eikö niin? Jotenkin kesti melkeen kaks vuotta päästä yli lukioajoista ja kirjotuksista, ja sitten kun pääsin, huomasin opiskelevani alaa joka ei varsinaisesti kiinnostanut. Tästäkin on jo monta vuotta ja nyt on parempi, mutta tuntuu että kauan taistelin joitakin asioita vastaan vaan sen takia että ego ei antanut periksi. Tuntuu että helvetisti aikaa kulu hukkaan, ja mitään en saavuttanut. Kaikki sanoo, että ei saa mennä virran mukana mutta ei nyt minusta kannata ihan täysin vastavirtaankaan uida, sitä tulee yhtä onnettomaksi ja ahdistuneeksi kuin kaikki Korkeasaaren leijonat on.
Sillon myös ajattelin, etten ikinä käytä mekkoja, hameita, shortseja, korkokenkiä, ballerinoja, mitään vaaleanpunaista tai kullan väristä, mitään missä on rusetteja tai kimalletta, kynsilakkaa, sukkahousuja yms yms. Enkä varmana välitä yhtään kukista. Oman kokemukseni mukaan oli hirveä taistelu laittaa juhliin mekkoa.
Minut tunevat tietävät, että toista on nyt:D Ehkä tämä on vain tavallinen varhaisaikuisuuden vaihe, että hyväksytään sitten muutakin kuin raitapaidat ja farkut, mutta mulle tää on iso juttu. Ennen myös tukkani oli reilusti selän puoliväliin asti, nyt hyvä jos olkapäille ylettää. Mun vaatekaappi on täynnä toinen toistaan ihanampia hepeniä ja hörsöjä, todella tyttömäisiä, joita käytän sujuvasti silmä kirkkaana myös arkena, koska miksikäs ei.
Yksin ulkomaillaolo teki hyvää. Opin tuntemaan itteeni, ja nykyään oon paljon iloisempi, positiivisempi ja onnellisempi. Mun maailmankuvaan ei mahdu muuta ku vaaleenpunasia pilviä, ilmapalloja, koiranpentuja, tähtiä, lampaita, glitteriä ja sydämiä. En väitä että oisin aiemmin johonki manalan kerhoon nappeja napostellen mustan piikkitukan kanssa kuulunut, mutta koen että mun maailmassa asiat on nyt paremmin. Ihanasti. Just hyvin.
Tähän liittyy myös se että oon nii hyväuskonen. On mulla jonkilainen filtteri, mutta ei siihen paljoa tarvita että kaikki menee läpi:D Enkä näe tätä välttämättä huonona asiana. Ja sanokaa mitä haluatte, mutta mun päähän ei mahdu mitkään pommit ja sodat, valikoin hesarista tarkkaan mitä huvittaa lukea.
Hahahahhaaa!
-N