Käytätkö säkin likasii sukkii jos ei oo puhtaita?
Mun kahvinkeittimen tippalukko on rikki! Kiva haju tääl.
Ja joku ihme hammassärky jo toista päivää. Oikeesti varmaan kohta menkatkin alkaa. Tai ainaki pitäis. Siis toivottavasti alkaa?
Plus et tiiättekö miltä tuntuu kun ootte pakannu lähes koko omaisuutenne muuttolaatikoihin, sitten teippi loppuu. No ei se mitään, sitä nyt ei enää tarttettukkaan koska ei oo enää teipattavia laatikoitakaan jäljellä (eli piti sitten loput roinat tunkee ikean kasseihin ja joihinki paperikaseihin, not nice. Oon kyllä varma että mulla on oli enemmän roinaa viime muutossa, mutta silti mikään ei mahu mihinkään). Mutta sitte ku oon viisaasti laittanu kaikki sukat jo jonnekkin noista laatikoista, enkä tietenkään ees muista minne, niin sitten, voisin ettii ne koska nyt ei oo yhtiikään sukkia, mutta en voi avata niit laatikoita ku sit pitäs rikkoo teipit ja sit pitäs mennä ostaa uutta teippiä, joka ei kuitenkaan kuluis kokonaan loppuun, eli sitäkin pitäs sit raijata mukanaan läpi elämän. Niin, tiedän että ymmärrät. Kävin sit tossa tiistaina frendin luona edellisen päivän sukissa (YÄK!) ja töissä ny pysty käyttää työsukkii. Vaikka vähän kyllä ahistikuumotti niis lenkkareis ne.
Arvtkaa mitä? No kerron kuitenki. Viime lauantaina heräsin 08.44 mun kummisedän soittoon että se tulee hakee mut kotoo, kun siis olin sanonu sille et tuun hakee mun tsygän siltä kun jos se olisi täällä taloyhtiön pyörävarastossa talven niin se varmaan varastettaisiin kolme kertaa ja rikottaisiin käyttökelmottomaksi ja juotettaisiin känniin. Niin, ei tarvinnut sinne kaupungin toiselle puolelle jollain bussilla mennä mikä kestää kuienkin joku 93 minuuttia. Sit pikapikaa siis suihkun kautta (ja koska oli kiire, ja hiukset likaiset, oli pakko käyttä shampoota), kahvista ei puhettakaan niin se jo jollain mersullaan mua tos odotti. Oon nyt kirjottanu yli viis rivii taustatietoo tälle mun jutulle mikä tulee tässä: siis oon viime lauantaina viimeks pessy mun hiukset shampoolla. Nyt on torstaiaamu. Oon ehkä tammikuusta asti vedelly silleen et pesen shampolla 2-3 kertaa viikossa (oikeesti, ”2-3”? Kirjotinks tollee? Sehän meinaa sitä, että ”kahdesta kolmeen kertaa” eli, öö, se on jotain kakkosen ja kolmosen väliltä. Niiku esim vaikka 2,64325. Eikä ton verran kertaa voi viikossa hiuksiaan pestä. Se on joko 2 TAI 3. Oon aina miettiny et miten asioista, jotka ovat kokonaisia, voidaan puhua tyylii ”käyn kaupassa 4-5 kertaa viikossa.” Noei, ku mä käyn kaupassa 4,9 kertaa viikossa! ”Keskimäärin” on sitten se juttu mikä sinne väliin pitäisi lykätä.) Jatkuu: ja kaikkina päivinä niiden välissä pesen vaan ihan sika kuumalla vedellä ne hiukset. Käsiliikkeet pysyy samana. Ja tää oikeesti toimii! Pitäähän sun joka päivä muutenki pestä ne hiukset (tai mun kohdalla ainakin ollaan hyvin rajoilla), niin pesen sitten pari päivää pelkällä vedellä. Tulee yhtä puhtaat, aluksi ehkä hieman raskaamman oloiset, mutta kyl ne siitä. Hiuksissa on paljon enemmän rakennetta eikä ne oo yhtään latteet. Vesi kyllä pitää laittaa kuumalle eli mielellään yli sen nappihomman siitä hanasta ja nii. Kannattaa koittaa! Lyhyemmillä hiuksilla onnistuu varmasti helopmmin, mul puolipitkät. Jos paksut hiukset, ni enemmän haastetta. Myös Tangle Teezer toimii siel suihkussa. Nykyään siis pesen keskimäärin 1-2 kertaa viikossa nää hiukset shampoolla. Hiukset kuluu vähemmän!
Mun kaikki kaapit täält kämpästä on tyhjät, keittiön kaapit myös. Jääkaapissa on vielä jotain syömistä, sekin tosin pitää sulattaa kohta (ja nimeomaan sulattaa, koska vaikka siinä ei oo pakastinlokeroa, se takaseinä on aina noin 3cm jääkerroksen peitossa. Jeeee, opiskelija-asunnot, jeee. Kerran valitin siitä ni tuli tyly viesti takas ”Jääkaapissa ei ole mitään vikaa”. Selvä.) Toisaalta aika sillä tavalla haikee olo lähtee. Mulla kyllä aika usein vaikka olisin kuinka odottanut lähtöä. Kun muutin ulkomailta takas Suomeen, laskin tietenkin viikkoja ja päiviä lähtöön, mutta kun lähdön hetki koitti, purskahdin melkeen itkuun. Samalla hetkellä fiilis oli kuitenkin niin onnellinen, ja tietyllä tavalla sellanen rauhallinen. Tyytyväinen. Nyt kaikki harjoittelutkin ovat ohitse, mutta joka harkkapaikasta lähtiessä laski aina että miten paljon on jäljellä, vaikka yksiköt olivat mukavia ja viihdyin. Ja joka kerta vikana päivänä tuli aivan yllätyksenä että ai, se loppu jo. Niihin taas ehkä liittyi enemmän sellainen tunne, että oli joka kerta paljon valmiimpi ja oppineempi (onko tuo edes sana?).
Nyt kun lähen huomenna menee, tiiän että en ikinä tuu tänne paikkaan asumaan takas 😀 Silti sellanen olo että jotain itsestä tänne jättää jota kukaan muu ei tiedä. Paitsi minä. Tämä silti, vaikka olen niin monesti halunnut muuttaa pois. Tuntuu niin oudolta.
Toisaalta, ainut asia mihin tässä elämässä voi luottaa, ja mikä on ainut pysyvä homma, on muutos. Juu-u. Toisaalta nään sen loduttavana; mikään kurja homma ei kestä ikuisesti. Toisaalta, ei ne ihanatkaan asiat (onnellisessa parisuhteessa olevat, älkää ottako tätä liian vakavasti). Kolmanneksi toisaalta, jos joku on ihanaa, mutta se loppuu, voi se tuoda jotain toista ihanaa. Parempaa ihanaa? Ihanampaa ihanaa? Ei saa olla liikaa oman comfort zonen loukussa; et muuten opi mitään, kukaan ei kasva ja mikään ei kehity. Onneksi muutos pitää tästä huolen.
Me ihmiset vaan olemme kovin taipuvaisia passiivisesti estämään mutoksen tapahtumista: valitamme valtion leikkauksista, työolosuhteiden muuttumisesta, työnkuvan muuttumisesta, lasten kasvamisesta, oman kehon muuttumisesta, jne. Valittaminen on joskus aiheellista, rakentava valittaminen ja pyrkimys muuttamaan omaa käytöstään ja sopeutumaan muutokseen tai vaihtoehtoisesti pyrkimys muuttamaan muuttunutta (jos se on mahdollista) on hyvä asia. Sitä ei vaan kaikki tajuu vaikka kuinka takois.
Jooh. Mitäs sitte. Aika syvälliseks meni?
Sitä vaan jäin miettiin. Täällä on 24 neliöö, ja nää mun pakatut roinat täyttää täs sen ehkä 10m^2. Ajattelin harhaisesti ensin, että koska tästä helatorstaista teen siivouspäivän, ni pystyn siivoo, et perjantaina oon ku tykki lähös täältä. No en. Enhä mä saa noit roinii tosta mihinkään. Eli pakko jättää lattia huomiseks. Sitten avaimetkin pitää palauttaa jonnein Aleksanterinkadun typerimpään kohtaan missä ei ole edes parkkipaikkoja ja jossa palvelu maksaa kello 16 jälkeen 58e. Ihan hölmöö. Onneks meen ennen ku kello tulee neljä. Sillon oon jo niin GONE BABY GONE!
-N