Ra(s)kas ystävämme stressi

Sä tiiät sen ku se tulee. ”Hengitä syvään, hengitä, hengitä, hengitä, hengitä…” 

Noup. Ei auta. STRESSI. Se vaan tulee. Sä tiesit, että se tulee, etkä siltikään alottanu ajoissa. Been there, done that, trust me. Tai ehkä sä alotitkin ajoissa, mutta kun juttu on seuraavanlainen: tentti on puolentoista viikon päästä, okei. Päätät, että alotat huomenna ja niin tapahtuu. Oot siis ns. korkannu tenttialueen, tsekkaillu vähän että mitähän se pitää sisällään (suurinpiirtein). Sitten yhessä diassa, vasemmalla alareunassa on jotain kummaa ja saat sydärin ku sitä huolettomasti tarkastellessasi toteat että et oo ikinä nähnykkään tollasta juttua! MIKÄ TOI ON! Mikä toi on pliis jeesus auta! Siis omg! Ja näitä tulee viel kymmenen lisää koska oot ollu joka ikinen kerta paikalla luennolla ja tiedät tasan mitä siellä kokeessa pitää osata jos läsnis on 70% ni oot ollu 50%:lla luennoista paikalla. Vähän kärjistetysti. Ja ton 10% sait anteeks koska professori oli mies eli olit kerran ”kipee” ja toisen kerran ”gynellä”. 

 

No mutta, käännetäänpäs taas vaihteeksi veistä haavassa. Oon aikoinani kiduttanu itteeni joissain kunnon kortikosteroidihuuruissani lukioaikoina mutta myös AMK-opintojen alussa. Eli siis, itse tälläsena major stressaajana oon aina ottanu koulun tosissaan (no, öö, joo, ehkä lukiossa saatoin lipsuu…). Mutta jos stressihormonista eli kortisolista tulis känniin, minä ja rakas ystäväni (jolla on samanlaista taipumusta!) olisimme lukiossa olleet koko kolme vuotta ainakin neljän promillen humalassa. Nyt oon enää ehkä yhes promilles. Mutta en 24/7, koska oon oppinu hallitsemaan tätä. 

No niin, siis korkkasit sen tenttialueen. Hyvä. Selasit läpi, vähän säikähtelit, mutta ei se mitään. Pistät kirjat ja diat kiinni ja hymyilet. Seuraavien päivien aikana luet muihin kokeisiin ja vietät ansaittua vapaa-aikaa. Päivät kuluvat, mutta et stressaannu siitä tentistä, koska, no, olethan jo silmäillyt sen läpi, eli käytännöllisesti katsoen jo aloittanut siihen pänttäämisen. 

No sitten on kolme päivää kokeeseen. Kaksi. Toteat, että pakko vielä jotain tehdä. Olit tuudittautunut siihen tunteeseen että oot muka jo tosissas lukenu tenttii, mut et. Ja todellisuus iskee vasten kasvojasi vähintään yhtä kovaa ku darra sunnuntaiaamuna ilman vettä. Viimeisenä ja toiseksi viimeisenä iltana pänttäät ja pänttäät, sitten snäppäät ja pänttäät taas. Ahdistut, olet epätoivoinen, syöt keksejä ja pursotat päälle kermavaahtoo. Kun kello on 21, jonka jälkeen ei enää tenttiin lueta avaat Netflixin, koska pitäähän sitä vapaa-aikaakin olla. Sitä tuleekin sitten vahingossa kyylättyä kolme tuntia. Silmiä särkee, mutta sun on pakko mennä suihkuun. Kestää ainakin puol tuntia. Lopulta pääset nukkumaan onnettomia viiden tunnin yöunias, ja heräilet tunnin välein koska sun koko kroppas on levottomassa tilassa koska STRESSI! 🙂

Kuulostaako tutulta? Itse aiheutettuako muka? Ei todellakaan! Tää blogikirjoitus on omistettu kaikille Suomen yliopisto- ja korkeakouluopiskelijoille. Tässä teille vielä kuva kortisolista:

Mitä sitten tehdä sille stressille? Miten ehkäistä? Niin kovasti kuin toivoisinkin voivani tarjota teille jotain killerikikkaa, voin vain kertoo mitä koen omassa elämässä hyödylliseksi.

Itse henkilökohtaisesti rakastan listoja yli kaiken. Siis yli kaiken. Kun on sellanen olo, että sata asiaa ois päässä, ja ai niin se ja se ja se…tee lista. Jo se sellanen fyysinen paperille asioiden listaaminen laittaa ne myös mielessä järjestykseen. Jos oikein hajottaa, kirjotan siihen myös sellaset ihan perusjututkin, mitä pitää tehdä, kuten ”roskien vienti”, ”postipaketin hakeminen” jne. Yleensä teen listoja yhdelle illalle tai koko päivälle. Siellä voi olla myös kivoja asioita: juoksulenkki, soitto frendille, kirjan lukeminen (okei toi vika haisee vähän valheelle :DD). Ja voi sitä riemun määrää kun saat vetää sen yli!

Oon laajentanu tän muuhunkin elämään. Multa ei esim ikinä unohu ottaa mitään mukaan reissuun, koska teen aina listan mitä aion ottaa. En voi vaan heitellä hetken mielijohteesta vaatteita ja tavaroita kassiin. En vaan voi. 

Toinen juttu on tosi tärkeä, mutta minä pikku hölmö oon kunnolla tajunnu sen vasta ihan viimeisen vuoden sisään. Liikunnan määrällä on kohtalaisen suora yhteys stressitasoon. Oma työ on sellasta että oikeestaan tulee perus hyötyliikuntaa koko 8 tunnin ajan. Jos en kuitenkaan oo käyny juoksemassa tai tehny jotain muuta rankkaa, kestän muutaman päivän mutta sitten ahdistun. Ja mulla kesti järkyttävän monta vuotta ennen ku tajusin tän. Toki jos sulle sanotaan että liikunta vähentää stressiä ja rauhoittaa oloa pitkällä tähtäimellä, sä ymmärrät sen, mutta se jää siihen. Sama kuin tupakoitsijalle kerrottais että tupakointi lisää riskiä sairastua mm syöpään, se jää siihen. Kaikki sen tietää, mutta juttu onkin siinä että yksilö itse ymmärtää sen syvemmällä tasolla, ja juuri itsensä kohdalla. Ja siis en mä nyt ahdistumalla ahdistu, mutta hommat alkaa menee päin persettä ja vitutus nostaa päätään.

Tää lista ois loputon. Mut, ajanhallinta. Älä kuluta liikaa aikaa turhaan. Toistan, älä kuluta liikaa aikaa turhaan. Kukaan ei edes sun duunissas vaadi sua tekemään kaikkea 110% työpanoksella. Eikä ees sadalla. Avainsana on priorisointi. Tiiän, oot kuullu tästä! Poikkeuksiakin toki on, mutta kun oikeasti yleensä 80 tai 90 prosenttia riittää, miksi pyrkiä sataan? Täydellisyyteen? Ketään ei kiinnosta, millanen sun PowePoint -esitykses tausta on, joten anna olla valkonen. Anna v*ttu olla. Älä jaksa säätää! Tai rapsoissa ja muissa, et mikä sun fontti on. Tietty kannattaa pysyä niis raameis mitä ohjeissa on annettu, mutta haen nyt lähinnä sitä että jää sitten paremmin aikaa panostaa niihin töihin/tehtäviin/vapaa-aikaan mihin oikeasti haluaa panostaa ja aikaansa käyttää. Moni ei tajuu tätä. 

Muistakaa myös sometus. Itse olen kauhukseni huomannut, että saatan aamulla käyttää 40 minuuttia somettamiseen. 40. 40. 40. En käsitä. Ensin whatsapp ja snäppi, sitten siitä vähitellen eteenpäin: facebook (sen feedi on lyhin, koska, no, se on keski-ikäsille), instagram (siinä kestäää), sitten kaikki sähköpostit, tinder, yammer (öö, kiinnosti), tekstarit (kuka niitäki nykyää lähettää??), Hesari ehkä nopee ja lopuksi Pinterest. Mutta Pisterest nyt on kaunein paikka ikinä. Ja siis eihän 40 ees aina riitä. Joskus 75. Makaan sängyssä ja heräilen siinä samalla, somettaen. En halua olla sellainen! 

Miten sä kulutat sun aikaas?

-N