Paksukaisen kotihuolet

DAR-ES-SALAAM, TANSANIA – Suomalais-tansanialainen pariskunta istunut jo kuukauden helsinkiläisparin vuokrasopimuksen jatkon päällä. 

Tansaniaan kesäkuussa 2012 suitsukekauppaa pitämään lähtenyt aviopari vuokrasi kalustetun kaksion määräajaksi kalliolaiselle parille. Sopimukseen kuului asumisoikeuden mahdollinen jatkaminen puolella vuodella, mikäli suitsukkeet kävisivätkin kuumille kiville ja kaupanteko kannattaisi yli kotimaan synkän talven. Vuokrasopimus ensimmäinen tarkastuspäivä on 31.12.2012 ja asunnon vuokraajien mukaan Tansaniasta olisi pitänyt kajahtaa jo kuukausi sitten – onhan mahdollinen uusi asunto hankittava viimeistään joulukuun alussa. Sosiaalisen median ja sähköpostin pysyttyä edelleen hiljaisina, otti huolestunut helsinkiläispari yhteyttä paikallisiin viranomaisiin, peläten vuokrapariskuntansa terveyden puolesta. 

Daressalaamilaisesta liikkeestään tavoitettu vuokraemäntä johdatti poliisit vastahakoisesti takahuoneeseen, jonne hän oli yhdessä miehensä kanssa rakentanut yrityshautomon. Ensimmäinen yritys, jota mies parhaillaan hautoi, oli yritys muuttaa kalliolaiskaksion vuokrasopimuksen jatko hautomalla kanaksi. Tai munaksi, riippuen siitä kumpi tulee ensin. Suitsukebisnes ei ollut ottanut tuulta alleen, ja pesämuna oli hävinnyt savuna ilmaan. Suomalainen ylpeys esti paria palaamasta Suomeen häntä koipien välissä, ja tansanialaisesta yritteliäisyydestä syntyi idea kana- tai munafarmin perustamisesta.

Tällä hetkellä pariskunta on istunut kahdessa vuorossa sopimuksen jatkon päällä kuukauden ja seitsemän päivää, mikä lähentelee jo Guinnessin ennätystä vuodelta 1461, jolloin Rautalammilla kisattiin kiviaidalla istumisessa.
 

koti sisustus
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *